lauantai 17. toukokuuta 2014

Viime päivien kuulumisia ja vähän sitä Kosmetiikkaakin

Hellou taas "pitkästä" aikaa :D.
Tunnit ne vaan kuluu päivissä ja päivät viikoissa, ei sille näköjään voi mitään :D.
Höpöttelen kuulumisia kohta, mutta esittelenpäs seuraavan loppuneen nyt ensin:

Eli vihdoin sain taas kulutettua yhden täysikokoisen kropparasvan pois ja se oli tämä 200ml Avonin vanhalla nimellä ollut Planet Spa-sarjan African Shea Butter Whipped Body Balm.
Tämä oli koostumukseltaan erittäin hyvä talviaikaan, sillä tämä oli melkein kuin vartalovoita, ihan hitusen juoksevampaa kuitenkin.
Kosteutti hyvin ainakin omaa ihoani, eikä tätä tarvinnut kovinkaan paljoa laittaa kerralla. Imeytyi siis hieman hitaammin ihoon (tai sitten mulla ei vaan ollut niin kuiva iho) eli kiireaamuihin ei varmasti ole täydellinen voide :).
Tuoksu tässä oli melko imelän makea, niin kuin shea ilmeisesti on (?)... Välillä meinasi tuoksu tympiä, mutta sinnikkäästi käytin tämän kuitenkin pois.
Tuoksun takia en tätä ostaisi uudelleen, mutta Kuolleenmeren mineraalit-sarjassa taisi olla samanlainen myynnissä ja sitä voisin ehkä joskus kokeilla :).
Purkki itsessään on aivan ihana, tykkään tosi paljon noista "vanhanajan" kiinnityksistä! Ajattelin tuon purkin säästää jotain pikku-tilpehöörejä varten.

Nyt on ensin lähtenyt käyttöön Livboxista tullut minivoide ja jaloille käytän tällä hetkellä tuota jätti-voidetta, se siirtyy sitten aikanaan muunkin kropan käyttöön :).

Mutta nyt niihin muihin kuulumisiin!
Tänne on mulla kyllä ollut tarkoitus kirjoitella melkein joka päivä, mutta esim. keskiviikkona jäin surffailemaan illalla häämekko-sivuille ja torstaina kävin illalla jumpassa ja sit oli suihku-ilta samalla, niin ei jäänyt taas tunteja käyttämättä :).
Torstaina käytiin myös lounaalla työporukan kanssa Tomo Sushibarissa ja se oli mun ensimmäinen kerta, kun söin sushia :D.
Kuvan susheilla päätin sitten aloittaa tämän kokeilun eli Lohi-makeja ja lohi-nigirejä.
Hyvää oli ja ennen kaikkea yllättäen TODELLA täyttävää :O. Seuraavalla kerralla vähempikin varmaan riittäisi, mutta meni nuo 8kpl just ja just alas kuitenkin, ähky kyllä tuli pitkäksi aikaa :p.
Wasabi oli mun makuun ehkä liian ärhäkkää, mutta voi sitä aina pikkiriikkisen maistaa.
Puikoilla en kyllä osannut syödä ollenkaan, varsinkin nuo nigirit meinasi levitä lautaselle :D.
Seuraavalla kerralla taidan syödä ne suosiolla sormin :p.

Sitten eilinen päivä meni mulla yliopistolla SPSS-kurssilla, sen jälkeen oli hieronta ja illalla menin Oulun Osuuspankin 100-vuotisjuhlakonserttiin Oulun Energia-areenalle (jäähallille siis), kun kaveri KN kysyi mukaan, hänellä oli jäänyt ylimääräinen lippu :).
Esiintyjinä aluksi oli jokin sello-orkesteri (en ehtinyt kuulla nimeä) ja Diandra.
Yllättävän kaunis ääni Diandralla kyllä oli, ihan mielellään kuunteli :).

Pääesiintyjänä oli sitten The Rasmus, jolla oli valitettavasti teknisiä hankaluuksia alussa.
Lauleskelivat sitten siinä odotellessa Suvivirttä ja Maan korvessa kulkevi kipaleita :D. KN:n sanoin hieman suviseura-fiilistä oli havaittavissa :D. Mutta sitten kun kaikki viimein toimi, niin oli kyllä kiva keikka!
Tuli taas niin teini-ajat mieleen, kun vanhempia biisejä soittivat... Voi niitä aikoja :p.
Kiva oli kyllä käydä kuuntelemassa!
Suunnattiin sitten Subwayhin syömään patongit ja tytöt (MP ja KN) jatkoivat sitten vielä keskustaan yksille.
Itse mietin lähteväni myös, mutta katsoin paremmaksi lähteä bussipysäkille ja kotiin, kun olisi niin myöhään sitten mennyt. Tänään aamulla oli nimittäin herätys 7 jälkeen...

Lähdettiin sitten katsomaan loput mekkokaupat jo nyt R:n ja JH:n kanssa (harmittavasti MP ei päässyt mukaan), että saan sen mekon pois huolesta... Tai lähinnä että osaan sitten päättää, pitääkö Helsingissä käydä katsomassa valikoimaa.
Olin varannut ajan Katariinaan ja sinne mentiin ensimmäisenä. Sisään mennessä huomasin heti yhden mustan mekon, josta aattelin, että voisi sovittaa, vaikka aika runsaalta näyttääkin.
Iltapukuja ei montaa löytynyt, mutta häämekkoja löytyi sovitettavaksi muutama.
Iltapuvut ei säväyttäneet joiltain osin ja pari häämekkoa ei edes mennyt päälle (ja olivat uniikki-kappaleita eli muuta kokoa ei löytynyt) :D.
Sitten R ja JH olivat alussa sanoneet, ettei sitä yhtä alussa katsomaani mekkoa taida kannattaa sovittaa, kun koristeet oli aika arkisia.
Noh, siinä alkoi mekot vähitellen loppua ja yhtä valkeaa mekkoa mustilla yksityiskohdilla sovitin, joka oli potentiaalisin niistä, mitä olin sovittanut. Sitten tytöt sanoi, pitäisikö huviksi kuitenkin sovittaa vielä sitä mustaa mekkoa, kun ei muutakaan enää ollut.
Ja kappas vain, aika hyvin "minulta" se sitten näyttikin :D. Paljon enemmän kuin se valkea mustilla yksityiskohdilla! Lisäksi siitä pystyy hyvin tekemään häiden jälkeen iltapuvunkin!
Päätettiin sitten pitää tuumaustauko ja laittaa se mekko siksi päiväksi varaukseen, että käydään vielä Glamour ja Chic Monique katsomassa läpi.

Käytiinkin sitten Glamourissa, mutta ei, mikään ei vaan iltapuvuista enää säväyttänyt samalla lailla ja hääpuku-puolelta ei löytynyt samantyyppistä mustaa mekkoa, jonka pystyisi iltapuvuksi muokkaamaan.
JH ja R sovittivat itselleen juhlamekkoja ja JH löysikin itselleen 2 mekkoa sieltä :D.
Sitten olikin hyvä aika mennä Antellille syömään ja tuumailemaan kunnolla, mitä tekisi.
Käytiin syönnin jälkeen vielä siellä Chic Moniquessa, mutta ei sielläkään iltapuvut enää säväyttäneen eli ei muuta kuin suunta takaisin Katariinaan ja sovittamaan mekkoa kertaalleen päälle.

Ja tässä pienen pieni sneakpeak-kuva.
Siellä se tosiaan kassan vieressä rekissä roikkui ja pomppasi silmiin kun sisään astuin, minua se varmaan odotteli, kun kokokin oli lähes passeli :D. Luojan kiitos kokeilin tuota kuitenkin päälleni, vaikka olin valmis skippaamaan sen!
Yllättävää kyllä en näyttänyt tuossa edes kovin kalpealta, mikä voi mustassa olla ongelma ja mitä vähän pelkäsin (tosin sama ongelmahan on myös valkoisessa)!
Tuota vielä muokataan ensialkuun laahukseen laitettavilla silloilla ja sitten myöhemmin alaosan tyllin poistolla, päällysosan tyllin lyhennyksellä, kiinnittämisellä ja blingblingin lisäyksellä ja rintamuksen muokkauksella ja blingblingin lisäyksellä.
Alempi kangas on kiiltävämpää ja se on merenneito-mallia ja tuon päällysosan tyllin saa siis pois, oli pienillä hakasilla vaan kiinni :). Hyvin saa tosiaan iltapuvun tuosta, kun laahusta vaan pienentää :). Kaksi mekkoa samassa yhden hinnalla ja 50% alennuksella, kerrankin kävi tuuri!
Meni tuo silti mun suunnitellun budjetin yli jälleen kerran (onneksi nyt ei mene kuin ehkä 250e yli kun muokkaukset on tehty), mutta lohduttaudun tuolla "2 mekkoa yhdessä"-ajatuksella sekä sillä, etten välttämättä olisi Helsingistä vastaavanlaista mekkoa tuolla hinnalla löytänyt ja siihen vielä matkakustannukset päälle... Mustat häämekot kun eivät ihan älyttömän yleisiä ole ja yleensä ne varmaan ihan teetetään :).
Nyt sain myös Mr.Insinöörille 50e lahjakortin sekä VIP-kortin, jota näyttämällä yhteistyö-liikkeissä saa alennuksia. Esim. nyt saan valokuvauksesta 10% alennuksen, kun Janica Karasti on yksi yhteistyökumppaneista. Eli periaatteessa ei budjetti sittenkään isosti ylittynyt tässä tapauksessa :p.

Tuossa puvussa oli kyllä niin hyvä olla ja JH sanoi, että hymyilin usein sellaista täysin spontaania hymyä (eli olin ilmeisesti aivan riemuidioottina :D).
Tuo taitaa olla sellainen, mitä olen ehkä tietämättäni toivonutkin, että löytäisin ja mikä olisi minun persoonaani sopiva. Se valkoinen mekko mustilla yksityiskohdilla oli kyllä kaunis, mutta ei se vaan tuonut täysin sitä mun persoonaa esiin... Siihen olisin varmasti nimenomaan _tyytynyt_ (ja vuokrannut) jos ei parempaa olisi löytynyt, mutta nyt voin sanoa, että tämä mekko päällä voin olla täysin oma itseni sitten :).
Kyllähän mulla kieltämättä ajatuksia risteili päässä ja mietin, mitä kommenttia tulen saamaan, mutta pakko nyt oli itseäni ajatella ja sitä, missä viihdyn parhaiten. Ja musta on se mun turvaväri ollut aina :).
Tuohon kun vielä saa kaikki muokkaukset, meikin, kampauksen + sen mun mustan kukkapannan päähän, punaisen/kuparin värin hiuksiin, punaisen perintö-kaulakoruni kaulaan, ihanat sormukseni sormeen ja bling bling-korvikset korviin, niin voin sanoa melko varmasti, että ylpeänä ja onnellisena riemuidioottina tulen olemaan niin valokuvissa kuin alttarillakin ^_^. Ja myöhemmin toivottavasti sitten omassa karonkassa tuosta muokatussa iltapuvussa!

Se Katariinan myyjä myös ehdotti yllättäen, että mun kannattaa harkita, otanko ollenkaan hääkimppua, vai riittäisikö pelkkä rannekukka jopa! Tuo ei ollut itselleni tullutkaan mieleen, mutta taidan kyllä ottaa sen vakavaan harkintaan! Voi tosiaan olla, että tuon kaiken muun oheis-homman lisäksi en tosiaan sen kummempaa kimppua tarvitsisikaan :). Lisäksi hän sanoi, että enhän ole laittamassa piilolinssejä silmiin, sillä mun silmälasit sopii tuohon kokonaisuuteen todella hyvin! Onneksi ei ole tullut käytettyä niitä :p. Mutta hieman vaaleaksi kuluneet nuo sangat kyllä on, että en tiedä, saisinko niitä mitenkään vielä tummemmiksi...
Oon kyllä niin iloinen, että löysin tuon mekon, niin saan alkaa nyt rauhassa miettimään kenkiä, niitä kukkia tosiaan ym. juttuja...
Siellä Glamourissa oli aika kiva sellainen musta turkis(?)-systeemi, jonka saisi olkapäille lämmittämään sitten ulkona ollessa... Tällä kertaa en katsonut sitä sen tarkemmin, ehdin sen kyllä syksymmälläkin ostaa sitten.
Sinooperissakin kävin vähän katsomassa valikoimaa, jos päädyn tekemään kutsukortit itse. Vakaassa harkinnassa on katsoa myös, tuleeko sen kalliimmaksi teetättää valmiit kutsut hermojen säästämiseksi, JH sanoi ettei niiden hinnoissa ole yhtä kutsua kohti kovinkaan paljoa eroa, niin täytyy miettiä tarkoin tuotakin :). Tuossa laskeskelin, että kutsuja tulisi vain 27kpl, joten ihan älytöntä määrää ei onneksi niitä tarvisi tehdä kuitenkaan...

Mutta joo, alkaa mennä jo toistoksi, niin parempi lopettaa tähän :D. Tällaista siis tänne tällä erää!
Nyt yritän josko huomenna saan taas kosmetiikka-juttuja tänne kirjoiteltua enemmän!
Miumoi <3

8 kommenttia:

  1. Aivan ihanalta näyttää tuo häämekko! Sopii sulle varmasti tosi hyvin, eikä sun kyllä todellakaan pitäis saada mitään muuta kommenttia, kuin että näytätpä kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emily ^_^.
      En kyllä malta odottaa, että nuo muokkaukset on tehty tuohon ja saa valmiin mekon laittaa päälle! Siitä tulee vieläkin sopivampi ja nätimpi sitten ^_^.

      Poista
  2. Oikein kaunis Morsiamen mekko! :) Ihan sinun näköinen. Kun ekan kerran puhuit mustasta niin kuvittelin sen mielessäni tuon näköiseksi.. aikalailla. :D Ja jos tuosta muka jotain mankumista alkaa tulla niin tärkeintä on se, että _sinä_ viihdyt siinä mekossa. Tuo on Morsiamen mekko eikä mitään muuta. :) ... Ainakin nyt ;) ... niin kauan kuin et muokkaa siitä iltapukua. ;)

    Jotenkin arvasin, että sieltä Katariinasta sinäkin sen mekon löydät ;) Siellä on tosi hyvä valikoima ja palvelu. Ja kaikki mitä kerrot tuossa niin tulee aivan mieleen ajat kun itse siellä kaason virassa olin hankkimassa Annalle mekko. :) Iiik! Tuli itsellekin ihan kauhea hinku mennä .... Ei! *shut up*!! Se siitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo on kyllä oikea morsiusmekko, oli jopa hintansa puolesta :D.
      Ja ei ole tosiaan tarkoitus vielä muokata iltapuvuksi, häät mennään tuolla morsiustyylillä :).
      Ja yllättäen kyllä viihdyin tuossa todella hyvin, vaikka tylliä ja laahustakin löytyy enemmäin kuin alunperin ajattelin :D. Silti tuo on "minua" :).

      Kiva paikka ja ihana palvelu oli kyllä Katariinassa! Valikoimaa toisaalta ei ihan älyttömästi ollut, sellaista minun makuuni olevaa siis. Kyllähän niitä "perinteisiä" hääpukuja löytyi sieltä vaikka millä mitalla :).
      Mutta ei se sitten tosiaan tarvinnut kuin sen yhden oikean mekon ja se oli siinä :D.

      Ja hei, sanontahan menee ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan ;).
      Ja haaveiluhan ei koskaan haittaa :)

      Poista
  3. Aivan ihana mekko muru, just sun näköinen! Hyvä että ajattelit vain itseäsi sitä ostaessa, sillä niin kuuluukin! Ja ihmettelen kyllä syvästi jos jotain muuta kommenttia saat kuin kehuja... En malta odottaa kuvia sitten kun sulla on kaikki meikit ja hiukset ja korut ja aah! Oon varma että oot ihan superkaunis. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥♥
      Jospa tuo mekko olisi nyt jonkinlainen kompromissi myös muiden silmissä :D.
      Saa kyllä nähdä, minkä näköinen sitä sitten sinä päivänä on :p.

      Poista

Suositut tekstit