sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Piristystä elämään (taas lisää...)

Heipsböö!
Tässäpä tulee pikainen iltapostaus nyt niistä mun viime aikaisista plussailuista, joihin olen repsahtanut tässä muutaman päivän aikana.

Ensimmäiseksi sain alkuviikosta hakea töissä ollessani Oriflame-diileriltäni piiiitkästä aikaa pienen tilauksen, jonka tein 9.jaksosta.
Kyseessä olivat:
* The One Colour Unlimited Eye Shadow Stick, Peacock Nacre (hohtava oliivinvihreä)
* The One Long Wear Nail Polish, Gold Nacre (kulta-oliivinvihreä duochrome)
* Mustapää-/finnirauta

Kävi jälleen siis se perinteinen, etten voinut vastustaa kiusausta noiden kahden ensimmäisen kanssa, tai sen verran vastustin, etten tilannut useampaa sävyä xD. Alkaa kyllä uhkaavasti nuita kynsilakkoja kertyä, mutta onneksi olen taas vähän enemmän innostunut käyttämään niitä (=1-2krt/vko lakkaan) :D. Luomiväripuikko käy loistavasti oliivinvihreän luomivärin alle (testattu on)!!
Ja tuo rauta on ollut mun pelastajana, saa ihohuokosia tyhjennellä, ennen kuin ehtivät liikaa tukkeutua :D.

No sitten Dior-palettiperheeni sai uuden, 3.jäsenensä, kun kohtasin tämän 5 Couleurs Iridescent Eyeshadow Paletten 859 Graphic Lights paletin kauneusbloggaajien FB-sivujen kirppiksellä <3. Mietin ja googlettelin ensin ehkä puoli tuntia, ennen kuin päätin, että kyllä mä tämän tarvitsen :D. Kyseinen kaunistus on siis vuoden 2009 kesäkokoelman Limited Edition-paletti, joten senkin takia ajattelin, ettei tämä muutaman kerran käytettynä ja 35e hintaan ollut todellakaan huono ostos!
Ennen näiden kuvien ottoa, ehdin itsekin jo pariin otteeseen kokeilla tätä :D. Ekaan meikkiin käytin kaikkia sävyjä ja toiseen muistaakseni 2-3 sävyä, en vain ehtinyt ottaa niistä kuvia :/.
Lomalla aion kyllä meikata ahkerasti ja otan varmasti kuvia varastoon :D.

Ja viimeisenä eilisen yksinäisen sadepäivän piristykset!
Stockalta kävin katsomassa viimein vähän ale-laaria ja mukaan lähti -40% alesta:
* O.P.I. Nail Lacquer, My Gecko Does Tricks, 8e
* Chanel Le Vernis Nail Colour, 681 Fortissimo, 19.50e
Oli niin kivan hohtavia sävyjä, etten voinut jättää nuita sinne :p. O.P.I. pääsikin jo heti eilen illalla kynsille, tosi piristävä metallinen vaaleanvihreä sävy ^_^.
Sokoksella kävin taas vähän lisää alessa pyörimässä, mutta sieltä tarttui mukaan vain normaalihintaiset tuotteet (ja tarpeeseen!):
* Make Up Store Blush Large 500 sivellin, 28e
* Urban Decay Original Primer Potion, 21.90e

Sivellin tuli puuterisiveltimeksi, kun entinen halppis-setissä ollut Oriflamen sivellin alkoi jo rikkoutua ja lisäksi oli turhan kovan ja pistävän tuntuinen. Päätin nyt viimein ostaa vuosien jälkeen laadukkaamman siveltimen vihdoin käyttöön :D. Muut kasvosiveltimet ovat edelleen Avonilta, ovat toimineet moitteettomasti :p.
Uusi UDPP piti viimein ostaa entisen pilalle menneen tilalle, vaikka ihan kohtuudella pärjäsin NARSin versiolla onneksi tämän vajaa 2 viikkoa :).

Tässäpä toivottavasti taas vähäksi aikaa (in your dreams...) plussailut. Ei siis paha, mutta kun niitä on tullut nyt ihan tarpeeksi, eikä loppua ihan vielä näy (toivon tosin seuraavien tulevan vasta ensi kuussa :p)...
Mutta tulevalla viikolla on seuraavaksi luvassa sentään loppuneita :D.
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit