tiistai 5. syyskuuta 2017

Ennustuksia ja pohdintoja Syyskuun loppuvista

Heipsan!
Nytpä voisi käydä läpi jälleen tuotteita, joiden toivon loppuvan tässä kuluvan kuun aikana :).
Ei nyt taaskaan ollut mitään purkkien ilotulitusta, mutta ehkä niitä loppuu kuitenkin enemmän kuin viime kuussa!

Tällä kertaa hiustuotteita mittailin ja arvelin loppuvan peräti tämän verran.
Jos ei mitään yllätyksiä tule, niin uskoisin näiden kaikkien loppuvan, kunhan vaan käytän joka kerta kun pitää!

Kasvoille tarkoitettuja tuotteita löytyi nämä.
Halleluujah, viimein yksi meikkivoidekin :D.
Katsotaan, loppuisiko näistäkin viimein kaikki, riittoisia kun ovat!
Tuo BB siis loppuu ainakin, ei ole enää paljoa, kun joutuu tosissaan koputtelemaan nyt jo :).

Kroppatuotteita löysin tämän verran ja yksi on jo loppunutkin :).
Uskoisin myös muiden loppuvan melko varmasti.
Lähden siis yrittämään ainakin 13 täysikokoista ja 6 minikoista tuotetta. Ei nyt tosiaan mikään hurja määrä, mutta onpahan sekin jo eteenpäin :).

Nyt tosiaan tästä kuusta tulee erilainen, kun ensi viikosta lähtien olen taas kotona eli mahdollisesti kulutan täällä hieman enemmän kosmetiikkaa kuin töissä ollessa!
Katsotaan siis, saanko jotain muutakin kulutettua näiden lisäksi!
Vaan ei niin paljon loppuvia, ellei myös ole tulevia! Totutusti Bette Box tulee ehkä jo loppuviikosta, mutta nyt lisäksi repsahdin tilaamaan eilen Jolie Lux Boxin... Mähän en ole kyseistä kuukausiboksia nyt muutamaan kuukauteen tilannut, niin päätin tuon Lux Boxin jälleen ottaa kuitenkin. Se on siis tulossa kuun lopulla. Yllätyin, ettei se ollut nyt Joulukuussa kuten viimeksi :).
Muuta mitä olen pohtinut on tällä viikolla alkanut "kauneus kutsuu"-tapahtuma Sokoksella... Jälleen olisi mahdollista käyttää 3+1kpl 20% alekuponkia normihintaisiin tuotteisiin! Pohdinnassa on ainakin uusi UDPP-tuubi, en tiedä onko edelleen loppu meijän pisteeltä sitten... Silloin kun Heat-paletin ostin, niin Original-tuubi oli loppunut.
Näiden lisäksi ei ole muita houkutuksia tullut, mutta kuukausi on vasta aluillaan... :D
Katsellaan siis, miten se etenee ja miten tuo meidän epätoivoiselta vaikuttava asuntoprojekti etenee, jos etenee... Sekä lisäksi se, saanko mitään töitä tässä välissä... Ei siis ole hirveästi vara shoppailla senkään takia :p.
Hyvin monta muuttuvaa muuttujaa tässä!
Pitäkää peukkuja!
Palaillaan siis asiaan seuraavaksi joko loppuneen purkin tai Bette Boxin esittelyllä!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Nii-i, katotaan tuleeko niitä Sephora-houkutuksia... :D

    Mä taas pohdin liian kauan sitä LuxBoxia ni en ehtiny sitä tilaamaan, mut ehkä parempi näin, koska on niin paljon käyttämättömiä tuotteita vielä Jolie-bokseista... Ja muutenki. Lisäks tullu Body Shopin tilausta ja pari Dermosilia täs parin viikon sisällä ni ehkä tää riittää. :'D Niin ja sit Bette Boxilla on tulossa se Sensai-box! Sen kyl ajattelin tilata jos ehin ja jos hinta suht kohtuullinen! Ootko sä sitä miettiny? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Sephora... :D

      Aaah, sekö LuxBox ehti taas loppuunmyydä! Noh, mutta onhan sulla muita kivoja juttuja kuitenkin tulossa ^_^.

      Ai hitto, mä unohdin tuon Dermosilin! Mr.Insinöörin sisko on tekemässä tilauksen ehkä ensi viikolla ja suunnittelin tilaavani joitain niitä uutuuksia... Siitähän niitä tuotteita tulee sit mullekin :D.
      Ja kun selailin nykyistä Avonin kuvastoa, niin nyt olis siinäkin melko paljon houkuttelevia uutuuksia... Tämä loppuvuosi on niin kauhea, kun tulee nuo joulu- ym. tuotteet myyntiin...

      Joo, laitoin sähkoposti-muistutuksen itselleni tuosta Betten Sensai-boxista! Kyllä se vähän houkuttaisi, mutta pitää tosiaan hinta katsoa...
      Toisaalta mun pitäisi ne pisteetkin käyttää viimein normibokseihin, joten niistähän mä säästäisin rahat tohon Sensaihin :D.

      Jooh, ei tästä kuukaudesta oo sittenkään tulossa kovin helppo, mutta pakko on yrittää pitää järki päässä.
      Se meidän asunto-hanke kun saattaa EHKÄ mahdollisesti onnistua, niin sitten on oikeasti tärkeysjärjestys laitettava uusiksi :).
      Mutta jonkin joulukalenterin hankin ainakin ihan varmasti itselleni! :D

      Poista
  2. Mie tilasin ensi kuun bloggaajaboksin, kun sai kaupan päälle tämän kuun lootan :D Huomasinpa samalla, että miulla oli pisteitä 55! :O Eli saan seuraavasta kyselystä sitten sen verran pisteitä tilatakseni yhden ilmaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaa, sä et siis tilaakaan säännöllisesti enää Betteä!
      Hauska tarjous ollut :D.
      Mun oli tarkoitus pisteitä alkaa nyt käyttää, mutta en taskaan muistanut ajoissa käydä lunastamassa, ennen kuin veloitus oli mennyt :D.
      Jospa sitten seuraavan muistan :D.

      Poista

Suositut tekstit