keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Kasvoja hoidettu myös joulukuussa

Heissan!
Toivottavasti teillä on joulu mennyt mukavasti ja rauhallisesti ^_^.
Täällä meni ainakin. Käytiin äitini luona syömässä ja sitten illalla lämmitettiin oma sauna <3.
Joululahjojakin saatiin, vaikka itselläni ei ollut nyt varaa laittaa niitä. Kosmetiikkaa ei kuitenkaan tullut :D.
Mutta aattelin tässä postauksessa taas esitellä muutaman loppuneen, niin saa niitäkin eteenpäin!

Tämä 100ml Lokakuun Bettestä tullut Sweety Signature Aloe Vera and Orange Facial Toner kasvovesi loppui jo alkukuusta.
Olin innoissani saadessani tämän kasvoveden kokeiluun, mutta yllätyksekseni tämä ei sitten toiminutkaan ihan niin kuin olin suunnitellut tämän käyttäväni.
Ajattelin tämän olevan loistava kerrostamiseen kasvoille voiteiden alle.
Tämä vaan ei jättänytkään ihoa sellaiseksi kosteutetun "tahmeaksi", vaikka 10 kerrostakin kokeilin...
Ihon pinta jäi sellaiseksi mattaisen kuivaksi (ei siis kiristävän kuivaksi), mikä hämmensi mua melko paljon :D. Koska mä suihkin tätä siinä hämmennyksessäni monesti noinkin paljon, niin pullohan kului siksi näin nopeasti.
Tuoksukin oli hieman outo omaan makuun ja välillä sille nyrpistelinkin nenääni.
Jos joskus päädyn tilaamaan uuden pullon käyttöön, niin käyttäisin tämän ihan vaan puhdistavan kasvoveden tapaan vanun kanssa.

Seuraavana sain käytettyä loppuun tämän 15ml minikokoisen  Filorga Meso-Mask Smoothing Radiance Mask kasvonaamion, joka tuli vuoden 2018 eleven-joulukalenterista.
Käytin tätä vain saunassa eli levitin saunaan mennessä suojaamaan kasvoja, jotta punotus ei olisi niin paha varsinkaan poskilla.
Toimi oikein hyvin siinä tehtävässä ja kasvot olivat myös pehmeän tuntuiset, kun naamion pesin pois.
Ei siis sinällään ole mitään huonoa sanottavaa tästä, mutta koska hinta on normaalisti tälle 50ml purkille 50e kieppeillä, niin tässä rahatilanteessa löydän varmasti halvemmalla yhtä hyvin toimivia rauhoittavia naamioita saunaan :).
Kiva oli kuitenkin saada testata tällainen kalliimpikin naamio <3.

Jihuuu ja hallelujah !!
Tämä 50ml Bio2You Natural Nutritive Seabuckthorn Cream kasvorasva tuli tiensä päähän eli taas on yksi kasvovoide vähempänä varastossa (katsotaan vaan niin seuraavassa Bettessä varmaan on jälleen rasvaa :'D).
Tämäkin purkki tuli Bette Boxista Helmikuussa 2018.
Omaan nenään tässä ei tuoksunut oikein mikään tai sitten mulla on vaan niin tukossa röörit :D.
Koostumukseltaan tämä oli vaaleankeltaista, hieman voimaista voidetta.
Voide oli myös sen verran rasvaista, etten voinut kuvitellakaan käyttäväni tätä kesällä tai varsinkaan aamuisin meikin alle.
Talvella yövoiteena tämä kuitenkin toimi oikein mainiosti minunkin sekaiholla ja silloin ei pieni rasvoittuvuus haitannut.
Voisin kyllä ostaa talviajalle yövoiteeksi joskus uudelleen, tykkäsin!

Sitten sain kulutettua myös tämän eleveniltä muutama kuukausi takaperin tilaamani 30ml minikokoisen Klairs Supple Preparation Facial Toner kasvoveden.
Nyt kyllä ymmärrän, miksi tämä on niin hypetetty kulttituote.
Tämähän on siis niitä korealaisia ihoa jo hoitavia kasvovesiä ja kyllä sen huomasi. Muutama tippa riitti kasvoille, kaulalle ja dekolteelle ja iho jäi todella kosteutetun tuntuiseksi.
Tämä siis toimii juuri niin kuin kerrostuksessa hoitavan kasvoveden pitääkin toimia :D.
Voisin siis ostaa uudelleen ilomielin ihan hoitoveden tilalle! Hinnaltaankin tämä on suht kohtuullinen; vajaa 30e 180ml täysikokoinen pullo.

Uudelleen hallelujah!! Myös toisen kasvovoiteen sain tässä kuussa kulutettua loppuun, joka oli 50ml Dermosil Faces Moisturizing Cream Light.
Tämä on tullut Kesäkuussa 2017 Bette Boxista.
Koostumukseltaan oli melko juoksevaa ja kevyttä emulsiota.
Sopi todella hyvin omalle sekaiholleni kesäaikaan päivävoiteeksi, sillä jätti ihon pinnan hivenen mattaiseksi, mutta ei kuitenkaan kuivaksi.
Meikki onnistui tämän päälle hyvin, eikä mikään lähtenyt rullaamaan pois.
Käytinkin tätä tähän kesään asti vain kesäaikana päivävoiteena, mutta nyt päädyin jatkamaan käyttöä tuubin loppuun, koska todennäköisesti 2018 tappohelle-kesä on tähänkin vaikuttanut ja tuoksu alkoi muuttua.
Talvellakaan tämä ei kuivattanut omaa ihoani ja käytin sekaan välillä myös pari tippaa kasvoöljyä, eikä ihoni siitäkään yhtään enempää rasvoittunut.
Tätä voisin ostaa kyllä uudelleen kesäajalle päivävoiteeksi, alle 10e ei ole hinnalla pilattu!

Ja sitten lisää hoitovesiä!
Huomasin marraskuussa, että tämä 125ml Sensai Cellular Performance Lotion II (Moist) hoitovesi oli lähellä loppuaan ja päädyinkin sitten siihen ratkaisuun, etten ala enää säästelemään, vaan käytän pullon pois.
Pitkään tämäkin pullo on kestänyt, kun ostin tämän jo kesällä 2017. Toki tässä välissä on tullut käytettyä minikokojakin, niin aktiivisessa käytössä tämä pullo ei ole ollut tätä koko aikaa.
Oon jo 1 täysikokoisen pullon myös käyttänyt eli ei tästä hirveästi uutta kerrottavaa ole :D. Toimii loistavasti omalla ihollani kosteuttaen sitä, mutta harmi että on niin samperin kallis (-20% alessa sen vajaa 60e/125ml pullo).
Sen verran on mielipiteeni kuitenkin muuttunut, etten taida enää sittenkään haikailla uuden pullon ostamista :o.
Kyselin nimittäin instassa Ostolakossa-Virveltä tälle korvaavaa halvempaa versiota, niin siinä keskustellessa tuli ilmi, että tässä Sensain hoitovedessä on alkoholi todella korkealla incissä!! Todellakin, nyt tarkistaessani sen (idioottina en ole jostain syystä aiemmin sitä syynännyt...) alkoholi löytyi incistä 3.ainesosana!
En tiedä, mitä ne Sensailla tekee tälle, mutta mulla tämä ei alkoholista huolimatta todellakaan kuivata ihoa millään tavalla.
Silti nyt tuon tiedon tultua ilmi, mulla vähän lässähti innostus tähän, koska korealaisista tuotteista löytyy kyllä huomattavasti huokeammalla hinnalla saman fiiliksen iholle tekeviä hoitovesiä tai kosteuttavia kasvovesiä, eikä niissä ole alkoholia samoissa määrin (jos ollenkaan).
Eli enää en tule tätä itse ostamaan, vaan vastaavasti voisin ostaa kokeiluun vaikka paljon hehkutetun Huxleyn kasvoveden, jonka hinta on normaalisti noin 30e/120ml. Huomattavasti halvempaa siis, kun saisin melkein tuplasti sitä tuon Sensain ale-hinnalla :D.
Sensai, hyvästi nyt jää <3.

Viimeisenä tästä porukasta loppui tänä aamuna tämä 30ml minikokoinen Fourth Ray Beauty Fresh Af Face Mist kasvosuihke.
Fourth Ray Beauty on siis Colourpopin sisaryhtiö ja tuotteita voi tilata niin omilta sivuilta kuin myös Colourpopin kautta.
Täytyy sanoa, että mun iholle tämän merkin tuotteet ovat sopineet todella hyvin, eikä tämä Fresh Af-suihke ollut poikkeus.
Tästä löytyi lempeän makeahko tuoksu eli tuoksuherkille ei ole ehkä optimaalinen.
Tämä suihke sopii myös todella hyvin kerrostamiseen ja 2-3 suihkausta/kerros riitti itselläni kasvoille, kaulalle ja dekolteelle loistavasti eli mielestäni tämä oli melko riittoisaakin.
Suihke ei ole kuitenkaan sellaista hienojakoista niin kuin esim. Lumenen Lähde-sarjan suihkepullo on, vaan aika iso pisaraista eli juurikin voiteiden alle kosteutusta tuomaan on mielestäni optimaalisin käyttötapa.
Nyt ei osunut silmiini tuolla sivuilla, että tätä minikokoa pystyisi tilaamaan yksinään, mutta setti 2 muun suihkeen kanssa on 15$ ja täysikokoinen 122,75ml (jos oikein näin kuvasta) pullo on 8$.
Voisin tilata uudelleen ja täysikokoisena taas joskus!

Päädyin ottamaan vielä yhteiskuvan mun tämän hetken hoitovesistä ja kasvosuihkeista. Hoitavana kasvovetenä on jäljellä enää 300ml pullo G9Skinin White in Milk-kasvovesi, josta on enää puolet jäljellä.
Absolution-suihketta on jäljellä noin 2-3cm pohjalla, Sensaita on vielä tuo 20ml minitäyttöpullollinen ja Lumeneakaan ei varmaan ole kuin 1cm verran pullon pohjalla (ei näe mistään kohdasta, paljon on).
Herbina on tosiaan uusi arvonnasta saatu, jota en ole ehtinyt kuin muutaman kerran suihkia ja Holika Holika on myös varsin riittoisa käyttää.
Ei ole siis katastrofia näiden osalta näkyvissä :).

Vaan jatketaan taas seuraavien loppuneiden parissa, niitä löytyy vielä muutama ^_^.
Miumoi <3.

4 kommenttia:

  1. Dermosililla on ihana saunaa varten suunniteltu naamio, ei valu ja kosteuttaa hyvin sulamatta. Dermon voiteet menee aika äkkiä päiväyksen jälkeen huonoksi, oon huomannut. Siis ihan vaikkei olis hellekesääkään välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon joskus miettinyt tilaavani tuon naamion, mutta pitää nyt rahatilanteen takia käyttää muita poispestäviä naamioita tuohon saunomiseen, niitä kun vielä kaapista löytyy :D.

      Poista
  2. Todella hyvin on loppunut siulla tuotteita (olen tässä jo usean tekstin lukenut, kun olet niin ahkerasti kirjoitellut :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, oon kyllä tyytyväinen, että selvää vähentymistä alkaa olla haittavissa, eikä se enää samalla tavalla ahdista niin kuin muuan kuukausi takaperin ^_^.

      Poista

Suositut tekstit