sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Ennustuksia, Tammikuu 2022

Hellou ja tervetuloa vuoden 2022 ensimmäisen postauksen pariin!
Näköjään tämäkin vuosi alkoi itselleni tuttuun tapaan eli terveyden kanssa taistelulla -.-
Taas hartiat ja niska sanoo sopimustaan irti, vaikka eilen tuli puukuormaa purettua (sain pätkäistyä itseäni myös halolla naamaan...) ja toissa päivänä lumitöitä tehtyä eli liikettä on kropalle tullut... Liekö sitten se ollut kuitenkin liikaa. Noh, tässä on onneksi vielä aikaa ennen töihin paluuta saada homma joten kuten kuntoon!

Mutta sain tuossa kerättyä jälleen purkkeja kasaan, mitä aattelin yrittää saada loppuun seuraavien viikkojen aikana!

Tällä kertaa kahmin hiustuotteita kuvaan urakalla :D.
Vaihtelin taas purkkeja kellarin kylppäriin ja päädyin mm. ottamaan nuo Dermosilin ja Glissin hiusnaamiot käyttöön keskikerroksen suihkuun, kun ovat aika vähissä jo ja kuitenkin keskikerroksen suihkua tulee useammin käytettyä. Uskoisin niiden todennäköisesti loppuvan!
Väärin päin oleva shampoo on edelleen siinä ja siinä, katsotaan, tuleeko enemmän käyttöä tässä kuussa!
Ikivanhaa Sunsilkiä käytän vain hiusten pesun jälkeisenä aamuna antamaan hivenen karheutta hiuksiin, että hiukset pysyy paremmin kiinni. En muutakaan käyttöä sille keksinyt, niin saapahan edes jollain tavalla kulutettua pois :p. Harmi, etten jo aiemmin keksinyt tuota käyttöä... En tiedä, loppuuko vielä tässä kuussa, mutta hyvin se on tässä muutaman kuukauden aikana vähentynyt. Loppuu kuitenkin ihan varmasti alkuvuoden aikana!
Avonin suihke loppuu varmasti nyt ja mini-hiuslakat loppuu ehkä 85% varmuudella :D.

Kroppatuotteissa-kin on muutama "toivotaan toivotaan" purkki.
Uskoisin Avonin kroppavoiteen loppuvan ja siksi aattelin myös Ritualsin loppuvan, kun siirrän sen ehkä kroppakäyttöön Avonin jälkeen.
Käsivoide on myös toivelistalla, sitä kun oon nyt ahkerasti käytellyt, mutta katsotaan miten käy!
Muut loppuu varmasti.

Kasvopuolelta löytyy myös muutama ikivanha tuote, jotka toivon mukaan nyt viimein saisin kuluteltua pois (Lumene ja TBS-huulirasva).
Oon jälleen todella ärsyyntynyt itseeni, kun on pitänyt tuota Lumenea jemmailla, sillä rakastan sitä, mutta eipä sitä ole enää missään uudistuneessakaan muodossa myynnissä :(. Karvaita oppitunteja jälleen, eri muodossa.
Ziaja loppuu aika varmasti, mutta muut ovat jälleen toivelistalla.

Viimeisenä ilahduin tästä, että sain myös muutaman meikkituotteenkin mukaan!
Tosin ainoa satavarma loppuja on tuo rajauskynä, sillä sitä en saa tuosta teroitettua enempää, tuokin näkyvä terä oli työn ja tuskan takana. 
Niin kuin yhteenvedossa puhelin, niin tänä vuonna saattaa huulituotteiden puolella mennä vähän paremmin ja ehkä saan ihan kulutettuakin niitä loppuun asti sen sijaan, että joutuisin pilalle menneitä vain nakkelemaan pois.
Peiteaineet ovat rajoilla ja pohjustusvoide loppuu ehkä 90% varmuudella.

Lähden siis nyt tammikuussa yrittämään ainakin 21 täysikokoista ja 6 minikokoista tuotetta.
Ei siis tämäkään kuukausi nollille tule jäämään, vaikka luulen, että nyt saattaa kulumiset olla hitaampia, ehkä...
Lisäksi voi olla, että 1-2 kangasnaamiota käytän, kun mullahan ei niitä kasvoseerumeja enää ole päiväkäyttöön :D. Toki pitää katsoa, miten pakkaset vaikuttaa jne. mutta nyt oon näytepusseja käyttänyt päivävoiteen alle. Kangasnaamioista kun jää sitä seerumia hyvin vielä yli, niin niitä jämiä pystyy hyvin käyttämään pitkään.

Mutta tässä tulee loppuun vielä yllätys:

Vuoden ensimmäinen miinustuote!
Tämän kyllä huomasin jo viime vuoden puolella, mutta päätin jättää tammikuulle :p.
Eli tämä Avon Nail Experts Corrector Pen kynsilakan korjauskynä oli kuivunut. Huomasin sen, kun piiitkästä aikaa taas lakkasin kynsiä ja piti ylimenneitä lakkoja poistaa.
Nämä on ollut kyllä mulle käteviä, vielä on Dermosilin vastaava käytössä.
En tiedä, onko vielä myynnissä, mutta voisin kyllä ostaa taas uudelleen.
Toki saman saa aikaan vanupuikolla ja kynsilakanpoistoaineella, vaikkakin tämä kynä on itselleni jämäkämpi. Ehkä myös Dermosilin kynää dippailen kynsilakanpoistoaineeseen, niin se pysyy kosteana pidempään :D. Tälle Avonillekin olisi saman voinut tehdä, mutta tuo terä alkoi olla jo niin huonossa kunnossa, ettei ollut hyödyllistä enää.

En muistanut yhteenveto-postauksessa mainita, että olisi ehkä hyvä yrittää myös kynsilakkoja käytellä useammin nyt tänä vuonna, niin saisi niitäkin pulloja joskus vähemmäksi...
Mutta seuraavaksi alan varmaan kuvailla viime vuoden pannu-projektin tulosta ja miettiä tämän vuoden pannu-projektia ^_^.
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Tuo Lumenen naamio oli kyllä hyvä! Itse taisin yhden tuubin sitä käyttää, ostin ehkä sen Keskisen alelaarista useita vuosia sitten :D


    Mitä olet tykännyt Origins -putsarista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sitä on taas kantapään kautta oppinut, että pitää käyttää hyvät tuotteet hewti eikä jemmailla kaapissa :D. Ehtii mahdollisesti ostaakin sitten lisää :D.

      Tuon Originsin Jelly-putsarin ostin, että voisin käyttää sitä 1.vaiheen putsarina, mutta siinä ei mulla valitettavasti toimi, ei puhdistanut meikkejä kovin hyvin pois. Oon sitten käytellyt aamuisin hellävaraisempana putsarina.

      Poista

Suositut tekstit