maanantai 5. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 ensimmäiset ennusteet

Täällä edelleen köhinä jatkuu, mutta päästiin tänään peräti käymään ihmisten ilmoilla :).
Yritettiin päästä ensin pankkiin tallettamaan rahaa, mutta jono oli niin jäätävä, että suunnattiin suosiolla kaupoille ja käytiinkin vähän lahjarahoja kuluttamassa uuteen mikroon ja rikkaimuriin ja käytiin myös syömässä Amarillossa, todella romanttista :D.

Sain myös tänään keskittyä hieman purkkeihini ja pääsinkin pähkäilemään, mitä tässä kuussa voisi mahdollisesti loppua, kun joulukuu meni häiden takia vähän penkin alle kulutuksen kannalta.
Tässäpä niitä mahdollisia loppujia olisi:

Tässä kuvassa on suurin osa hyvin todennäköisesti loppuvia. Ainoastaan tuo Avonin Argan-hiusseerumi voi olla, ettei ehdi vielä(kään) loppua tässä kuussa, mutta yritetään :).
Dermosil Oat-kroppavoide on jo suihkussa huuhtelussa, tuossakin kuvassa siinä on siis vain vettä, jolla kroppaani huljuttelen sitten, tulee jo vähän kosteutusta suihkussa, niin ei tarvitse sitten kovalla kiireellä rasvata suihkun jälkeen.
Muuten tuossa on totuttuun tapaan käsisaippuaa, kroppakuorintaa, suihkugeeliä, hajuvettä, intiimialueiden pesuainetta ja hoitsikkaa.

Tässä olisi sitten pienemmällä todennäköisyydellä loppuvia tuotteita.
Kasvojen pesu meinaa olla edelleen hankalaa noiden ripsien takia (alkaa karvastella silmiä, kun ripset kastuu), niin kuorintoja en hirveästi viitsi vielä käyttää kasvoille. Parhaani aion kuitenkin yrittää, kun nuo pari tapausta voisi hyvinkin loppua ja Lushia pystyy onneksi käyttämään myös muulle kropalle :).
Oriflamen Nature-käsivoiteet (ne polttari-lahjaksi saadut) on hyvässä vauhdissa, pienempi voisikin loppua jo piakkoin, jos vaan maltan käyttää. Olen yrittänyt tuota isompaa käyttää nyt myös kotona ollessa ja alle puolivälissä on sekin enää :).
Batistea en ole ehtinyt vielä isommin käyttää, joten katsotaan miten käy sen kanssa. Helmikuussa sekin loppuu viimeistään :).
Senses ja Gunry loppuu varmaan käsisaippuoina.

Ja viimeisenä sitten vähän pienempiä tuotteita.
Trindiä ajattelin käyttää nyt pelkästään omiin geelin alta paljastuviin kynsiin, joten ehkä tuonkin saan jo melko vähiin. Melko vaikea alkaa olla jo onkia harjalla tuolta pullosta tuota mönjää ulos :p.
By the way, kuinka vähiin yleensä käytätte tuollaiset lakkamaiset kynsien hoitotuotteet??
Kasvotuotteet todennäköisesti tulee loppumaan tässä tämän kuun aikana, pohja näkyy purkeissa ja tuubi on puolessa välissä.
Sitten mietin, että voisin nuo silmänympäryksille tarkoitetut näytteetkin nyt kokeilla ja käyttää pois, kun ei tarvitse enää häiden takia mahdollisia reaktioita pelätä :).
Huulirasvan heivaan varmasti viimein pois tässä jossain välissä, puristamisesta ei ole enää isommin hyötyä, vaan joutuu heiluttelemaan ympäriinsä ja sitten se ruutaa liikaa tavaraa ulos :p. Erittäin ärsyttävää :D.
Lisäksi ajattelin myös, jos yrittäisin muutaman tuoksunäytteen käyttää pois, samoin kasvonaamioista on niitä näytepusseja tuolla suihkun puolella odottamassa. Josko nyt saisin otettua vihdoin itseäni niskasta kiinni näiden näytteiden osalta! Pakko niitäkin on pois saada, että voi ostaa ja saada niitä lisää :D.

Eli lähden tavoittelemaan 19 täysikokoista, 3 minikokoista ja edes muutamaa näytettä tämän tammikuun vähennyksiin. Ja yritän pitää itseni kurissa tilausten ja osteluiden suhteen :p.
Katsotaan, miten tuoreen rouvan (kauhea, miten vanhalta kuulostaa...) käy!
Huomenna olisi sitten viimeinen vapaa päivä, kunnes jälleen arki jatkuu... Onneksi on vähän lyhyempi viikko kyseessä, että ehtii päästä taas rytmiin kiinni :).

Voisin ehkä yrittää huomenna laittaa parit vanhemmat silmämeikkikuvat, jotka oon tehnyt taas rakkaalla 168-paletilla. Niissä sen verran kivat väriyhdistelmät, että täytyy saada ne itselleni tänne muistiin!
Niin ja mun häämeikkiinkin muuten käytettiin tuota kyseistä palettia osin, kun WellHottarilta ei löytynyt tarpeeksi hohtavaa turkoosia mun makuun, sain sitten ottaa tuon mun paletin mukaan :D. Marjo, joka mulle meikin ja kampauksen teki, ihastui myös tuohon palettiin ja hän suunnittelikin, että ostaisi itselleen jonkun vastaavanlaisen, kun tykkää värejä käyttää :D.
Saapa nähdä, onko kuvissa mukana sellaista kuvaa missä näkyisi silmämeikki hyvin lähempää, siitä tuli kyllä todella mun näköinen ^_^.
No mutta palaillaan taas asiaan, toivottavasti huomenna!!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Tämä täällä tyytyväisenä hyrisee kun lueskelen näitä postauksia jossa kehut 168-palettia ;) Oon niin onnellinen että tykästyit siihen nuin! ♥
    Ja ilman muuta silmämeikkikuvia tänne! :) Tahtoo nähdä sun luomuksia. ♥

    Mulla on käytössä päällyslakkana Seche Vite ja aina puolessa välissä pulloa heivaan sen varastoon ja käytän uudempaa, se meinaan paksuuntuu ihan hirveenä kun puolet on käytetty ja sitä on sitten tosi hankala enää käyttää. :/ Että sinänsä harmittaa maksaa siitä kuitenkin 6-7e/plo kun siitä saa käytettyä vaan puolet! Pitäisi joku päivä ostaa Restorea ja kokeilla tekeekö se ihmeitä noille varmaan kymmenelle vajaalle pullolle mitä mun varastosta löytyy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo paletti on ollu kyllä niiiiin huippu!!! <3
      Kunhan nuo tekoripset lähtee jossain vaiheessa kokonaan, niin saa taas huolettomammin meikkailla ja pääsee taas itsekin käsiksi tuohon palettiin pienen tauon jälkeen ^_^.

      Tuli mieleen, että onko myynnissä mitään pieniä tyhjiä kynsilakka-pulloja, että tuon päällyslakan voisi jakaa useampaan erään ennen käyttöönottoa? Saisi sillä tavalla käytettyä paremmin ja tyhjemmäksi sen, eikä aina menisi puolet hukkaan.
      Toivottavasti saisit tuon Restoren avulla niitä käytettyä! :)

      Poista
    2. En voi uskoo etten oo ite tajunnu tota aiemmin!! :DD NOINHAN MÄ TEEN! ♥ Kiitos mussu ideasta!

      Poista
    3. Jeee, kiva jos olin hyödyksi ♥
      Töissä on tottunu siihen, että monet reagenssit jaetaan aina pienempiin eriin ennen käyttöä, niin jos yksi putki kontaminoituu/pilaantuu, niin ei oo sitten koko purkki pilalla ^_^.

      Poista

Suositut tekstit