perjantai 30. lokakuuta 2015

Ei sittenkään vielä viimeiset

Nyt kun eilen sai itkettyä pahimmat itkut, niin on parempi taas keskittyä hetkeksi kosmetiikkaan ja esitellä loppuneita purkkeja.
Nämä eivät sittenkään jääneet vielä viimeisiksi, niin kuin luulin, vaan tänään sain vielä 3 juttua kuvata esiteltäviksi :). Huomenna siis vielä ne esittelyyn!
Nyt olisi vuorossa kasvotuotteita!

Vihdoin taas kasvovoidetta loppui, tämä on aina ilo näillä mun nykyisillä varastoilla!
Kyseessä oli varsin uusi tuubi, nimittäin Kesäkuun Livboxista tullut 15ml minikokoinen Bernard Cassiere Mint-Lemon Mattifying Moisturizer Fluid.
Mä otin kesällä käyttöön kaikki mun mattapintaistavat kasvorasvat (3 tämän lisäksi), joita käytin vuorollaan. Koska iho ei ole alkanut pintakuivua vielä, niin päätin sitten tämän käyttää loppuun asti, vaikka syksyssä ollaankin.
Suht voimakas sitruunainen tuoksu tässä oli, mutta itseäni ei se haitannut, piristi mukavasti aamuisin unenpöpperöstä :).
Tykkäsin muutenkin tästä, ei kuivattanut ihoa, meikki levittyi päälle rullautumatta ja kasvojen kiilto pysyi kohtuudessa. Ei kuitenkaan täysin mattapintaisena pysynyt koko päivää.
Mun iholle on kyllä sopinut melko hyvin BC:n tuotteet, että ilo mielin voin testailla merkin tuotteita lisääkin ja jos joskus kasvovoide-varastot pääsevät ehtymään, niin voisin tätä ostaa lisää kesäksi, jos vain olisi helpommin saatavissa. Hoitola-sarja kun on, niin tuotteita ei kovin helpolla saa, täällä Oulussa ei taida olla nyt yhtään jälleenmyyjää :/.

No sitten sain myös kasvojenpuhdistus-varastojakin hivenen vähemmäksi!
Tämä Mr.Insinöörin serkulta saamani puoleksi käytetty Favora Soft Cleansing Foam puhdistusvaahto loppui.
Käytin tätä pääasiassa aamu-pesussa, jossa toimi kivasti eikä pahemmin kuivattanut ihoa, mutta nyt loppuvaiheessa käytin myös iltaisin kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena.
Vaahto ei ollut ihan sellaista kermavaahtomaisen pehmeää, mutta ei se onneksi "karkeaakaan" ollut. Tuoksuakaan ei juurikaan tullut nenään.

Pahoittelut, jos jotakuta inhottaa tämä kuva :D. Näitä tulette vastaisuudessakin näkemään, sillä olen innostunut kuvaamaan näitä kasvovesi-vanutuppoja nyt urakalla erilaisilla yhdistelmillä (eli kaikilla putsareilla, joita varastosta löytyy).
Kasvovetenä näissä toimii Clinique Lotion 2-kasvovesi. Siihen luotan täysin, sillä paljastaa varmasti putsareiden puutteet :D.
Eli tässä oli tulos Lancôme Galatéis Douceur-maidon ja tämän Favora-vaahdon puhdistuksen jälkeen.
Muita omistamiani 1-vaiheen putsareita (öljyjä) en ehtinyt tällä Favoralla testata, kun loppui ennen kuin tajusin tämän vanutuppo-homman.
Eli vertailupohjaa ei nyt ole tälle, mutta melko hyvin meikit kyllä lähti noilla putsareilla, eikä iholle jäänyt enää isommin mitään. Olen tuohon tosi tyytyväinen, sillä joillakin putsareilla tulos on ollut huonompikin!
Voisin ehkä ostaa uuden pullon, kunhan varastot joskus hupenee (eli ei tule ihan heti ;)).

Hoksasin nyt, että jos haluaisin vieläkin parempaa vertailua tehdä putsareilla (myös kasvoveden vaikutuksesta), niin mun pitäisi puhdistaa kasvot myös kaikilla omistamillani kasvovesillä puhdistuksen jälkeen :D. Mä saisin tästä kyllä melko hyvän tieteellisen kattauksen aikaiseksi ;D.
Mullahan on siis kaapissa 4kpl 1-vaiheen (öljyt + tuo maito) ja 8kpl 2-vaiheen (vaahdot, "saippuamaiset voiteet" ja geelit) putsareita sekä kasvovesiä 6kpl... Melko paljon tulee näistä yhdistelmiä ;D.
Kiinostaisiko teitä tällaiset "tutkimukset" aina, kun joku putsari tai kasvovesi on loppu?
Tuolla Cliniquella olen jo melko monta saanut kansioon odottamaan esittelyvuoroaan :D.

Noh, sitten sain myös meikkivoiteen loppumaan!
Päätin, että tämä Oriflame Dual Core Foundation Stick meikkivoidepuikko sävyssä Porcelain on palvellut jo tarpeeksi kauan, joten en tällä erää alkanut enää voidetta tonkimaan ulos tuolta puikon sisältä. Mähän olen tätä käyttänyt jo pari puikkoa aiemmin ja tämä olikin sarjan viimeinen.
Tämä vain tuntui olevan aika kuivaa, sillä sai työstää kasvoille melko pitkään, että sai tasaiseksi. Tullut nyt varmaan jo ne päiväykset vastaan, vanhahan tämä on kuin mikä :p.
Aiemmassa postauksessa on jotain kuvaa, mutta tähän en tajunnut taaskaan kuvata kasvoilla ennen peitevoiteita ja puutereita. Toivotaan, että saisin itseni ryhdistäytymään meikkivoiteiden kuvaamisen kanssa!
Puikkomuotoisista tykkään kyllä edelleen, kun ovat niin nopeita levittää!
Toivottavasti tulisi uudelleen jotain vastaavaa myyntiin Oriflamelle ja muillekin merkeille, näitä kun ei suuria määriä ole myynnissä nykyisin!

Sitten on käytetty parit näytteetkin, ensimmäisenä 6ml The Body Shop Vitamin E Sink-In Moisture Mask kasvonaamio.
Tätäkin olen pussin käyttänyt aiemmin, kun tulivat molemmat peräkkäisinä vuosina TBS:n joulukalentereista, tämä tuli siis viime joulun kalenterista.
Ei ole tuohon aiempaan tekstiin lisättävää, jälleen 2 käyttöön riitti ja iho tuntui olevan pehmeämpi käytön jälkeen. Jälleen myös tuntui poskissa ja nenän pielissä, mutta nyt se oli enemmänkin kuumotusta kuin kirvelyä.
Ei silti edelleenkään ollut tuon takia omaan mieleeni eli en aio hommata täyttä kokoa.

Viimeisenä tällä erää on sitten BeautyBay-tilauksen mukana tullut 1,5ml näyte Vitage Vitamin C Radiance Mask kasvonaamio.
Tästä riitti juuri ja juuri yhteen kertaan, hyvin ohuen kerroksen sai tällä määrällä levitettyä joka puolelle kasvoja.
En oikeen tällä perusteella pysty juuri mitään sanomaan tästä. Mitään hehkua nyt en huomannut, mutta ihan pehmeä iho tästäkin jäi. Ei kipristellyt iholla ja tuoksukin oli muistaakseni ihan kiva.
Tekisi mieli edes jokin mini-purtilo tätä vielä kokeilla!

Mutta mä lopettelen tämän nyt tähän, kun tämä venähti jo ihan liian pitkäksi :D. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun :D.
Palataan huomenna taas asiaan!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. En pysty tuoreimpaan postaukseen kommentoimaan, joten kommentoin tähän :D
    Huomasin kommenttisi Kissiksen blogista siihen Cattiereen koskien, miulla ehkä on vielä oma kipale tallessa, en ole varma :D Niin voisin sen siulle lähettää testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mihin Cattiereen koskien tarkoitat?? :D
      Yritin selata Kissiksen blogia, jossa ois Cattieresta juttua, mut en hoksannu!
      Vai tarkotatko sitä uusinta postausta ja Caudalie-voidetta??
      Jos et itse halua testata, niin ilomielin voisin ottaa testiin!
      Laita sähköpostia mulle (anzu-85 ät hotmail piste com)!

      Poista
    2. No, sehän se oli :DD Laitoin viestiä sähköpostiin!

      Poista

Suositut tekstit