maanantai 28. joulukuuta 2015

Ruusukultaa Ripsillä ja Pieni Piristys

Tänään oli taas työpäivä ja sen päätteeksi kävin tosiaan lääkärissä.
Sieltä sain taas tutun reseptin, jota pitää uudelleen lähteä syömään puoleksi vuodeksi ja jälleen sen jälkeen katsoa, miten menee sen loputtua. Täytyy toivoa, että tulisi sitten pidempi seesteisempi pätkä kuin kuukausi -.-
Päätin sitten apteekissa ollessani piristää itseäni vielä tälle kuulle ja ostin lisäksi tämän:
Louis Widmerin kasvokuorinta, johon ihastuin kun Livboxista tuli aikanaan pieni mini-koko.
Huomasin nyt kyllä, että tässä olevat kuorivat rakeet ovat valitettavasti muovia, mutta nyt halusin ajatella vain itseäni, joten käytän tämän yhden tuubin kuitenkin :).
Harmittaa kyllä ihan pirusti tuo muovi, koska tämä olisi muuten täsmälleen mun unelma-kasvokuorinta :/.
Bernard Cassieren suklaakuorinta on tehoiltaan yhtä ihana, mutta hintaa on yli 3 kertaa enemmän (tämä maksoi reilut 14e) :/.
Eli edelleen sitä hinnaltaan, koostumukseltaan ja tehoiltaan täydellistä kasvokuorintaa etsitään!

Mutta muutamat loppuneetkin on vielä esiteltävänä ja tämä on niistä seuraava.
Eli päätin, että tämä Avon Luxe Volume Extravagance Mascara sävyssä Caviar Black on tullut tiensä päähän, kun alkoi jo alkukuusta paakuttamaan selvästi ripsiä.
Tämä kesti käytössä noin 1½kk eli enemmänkin saisi vielä omaan makuuni kestää, edes sen 3kk.

Tässä on kuvaa ripsissä vielä.
Ylin ja keskimmäinen kuva ovat ensimmäiseltä käyttökerralta ja alin kuva on otettu 2 viikkoa ennen pois laittamista.
Tuosta alakuvasta ei näe kovin selvästi, mutta todellisuudessa ripset olivat jo melko paakkuiset, kun ripsiväri oli jo aika kuivaa.
Tällä kyllä sai aikaan kivat ja suhteellisen näyttävätkin ripset, harja oli suht pehmeä ja pieni, että pääsin aika helposti nurkkaripsiinkin käsiksi.
Tykästyin myös hylsyn ihanaan ruusukullan sävyyn, jonka takia mun oli pakko tämä ostaakin :D.
Ostaessani tämä oli tarjouksessa muistaakseni 6,95e, joka ei nyt ihan mahdoton hinta ole, mutta kyllä käyttöaika saisi olla vähintään sen 3kk, että olisi kunnollinen ripsari.
Eli tämäkin oli aikalailla samaa laatua kuin muutkin Avonin ripsarit keston perusteella.
Ruusukultainen versio ei ole enää myynnissä, mutta normaalia pakkausta on varmaan(kin??).
Nykyisillä varastoilla en aio nyt uudelleen ostaa tätä, ellei tule todella hyvään tarjoukseen (esim. 4-5e :)).

Nyt on käytössä ollut Livboxista tullut Rimmelin Scandal Eyes Retro Glam ripsari.
Yritin katsella, mutta en ole varmaan taaskaan vaihteeksi muistanut ottaa kuvaa ensimmäisestä käytöstä :p.
Noh, pitää vielä selailla kansioita :D. Mutta tästä tulee juttua sitten, kun loppuu ja kuivuu :).

Tässäpä tämänkertaiset höpöttelyt, palaillaan taas asiaan!
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. Minäkin ihastuin tuohon skin appeal-kuorintaan kun näyte tuli livboxista, voisin itekin ostaa täyskokoisena mutta kun mulle kelpaa lidlistä löytyvä Cien kasvokuorinta hintaan 1,85€ niin en taida oikeesti käydä ostamassa tota... tää oli nyt ihan älyinen kommentti taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii, onkos tuo Cien kuorinta yhtä karhea osaatko sanoa??
      Jos on lähellekään tuota Louis Widmeria, niin ryntään Lidliin :D.
      Tosin tuohon hintaan voisi kyllä muutenkin testata... :D.

      Poista
  2. No mutta hei onneksi sait sen lääkekuurin nyt taas niin ainakin seuraavat puoli vuotta luulisi saavan olevan "rauhassa" tolta ikävältä vaivalta. :/

    Tuli muuten mieleen, että ootko vielä tutustunut Essencen kosmetiikkaan?! Mun mielestä Oulussa pitäis kans olla jossakin Tokmanni/Kärkkäinen joka myy noita, siis voin kyllä suositella erittäin lämpimästi! ♥ Mä en hirveenä meikkiä käytä, mutta Essencellä on ihan pirun hyviä ripsareita (tyyliin 3-4e ihan normihintana), puhumattakaan luomiväreistä, meikkivoiteista, siis KAIKKEA kosmetiikkaa! :) (Kynsilakkoja toki kans ;)) Ja siis koko sarja on tosi edullinen mut laadukas! Yksittäiset luomivärit muistaakseni 1,95e/kpl ;)
    Minäpäs otan selvää missä Oulussa nuita myydään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi on nyt hetkeksi tuota lääkettä! Tosin tänään juttelin parin työkaverin kanssa tuosta vielä (kun ovat lääkäreitä) ja ajattelin sittenkin kokeilla tuota hieman toisella tavalla, että osaan seurata, kuinka usein tuo iskee mulle (kuulemma 3-4krt/vuosi on normaali määrä, eikä sitä välttämättä edes koskaan saada oireettomaksi), niin ehkä ennemmin syön sitten lyhyemmän kuurin tuon muutaman kerran vuodessa, kuin puoli vuotta koko ajan...
      Harmi vaan, ettei se työterveyslääkäri osannut mulle tuota näin selvästi rautalangasta vääntää niin kuin työkaverit (tai sitten oon vaan niin hidasälyinen) :p.
      Katotaan miten käy..

      En oo Essenceen vielä päässyt käsiksi, mutta hirveästi oon hehkutusta lukenut!! Tarkoituksena kyllä on tutustua kyseiseen merkkiin heti, kun satun osumaan sellaiseen kauppaan, missä sitä myydään!
      Tuossa aiemmin syksyllä sitä ei ollut vielä tässä "ihan lähistöllä" (lähipaikkakunnilla kyllä), niin en ole vielä iskenyt sormiani niihin :D.
      Eiköhän sen myynti laajene, niin muistan minäkin shoppailla tuotteita kokeiluun ^_^.

      Poista
  3. Toisaalta ehkä hyvä ettet ole vielä iskenyt näppejäsi Essenceen, saattaa nimittäin olla että sulle tulee eräänlainen pieni paketti ystävänpäivän tienoilla... krhm... 8)

    VastaaPoista

Suositut tekstit