sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Viimeiset luukut, saatuja ja lahjoitettuja

Hellou hellou!
Niinpä siinä kävi, ettei tuo mun joulu"loma" mennyt ollenkaan suunnitelmieni ja toiveitteni mukaan...
Kroppa taas päätti sanoa sopimuksen irti vaihteeksi ja sain kärsiä jouluaattona uudelleen huimauskohtauksesta sekä muutenkin koko viikon mun kroonistuneesta vaivasta, jonka puolen vuoden estolääkekuuri loppui kuukausi sitten ja nyt kyseinen vaiva iski taas sopivasti tuolle lyhyelle lomalle -.-
Tuon takia en sitten saanut hyvin nukuttua öisin ja kissatkin herätteli yöllä vähän väliä, niin en jaksanut oikein mihinkään panostaa sitten... Lisäksi hartiat oli niin jumissa ja pää niin sumussa kipulääkkeistä, etten hirveästi jaksanut koneellakaan olla.
Eilen oli ensimmäinen ihmismäinen päivä, mutta ei tullut kuitenkaan tänne kirjoiteltua, vaan lueskelin muutaman blogitekstin vain.
Nyt ollaan takaisin kotiin tultu ja työpöydän ääreen, niin on vähän helpompi kirjoittaakin :).

Esittelen nyt ensin loput 3 luukkua, jotka tuli Sephora-kalenterista.
22.päivä luukusta tuli viimeinen täytetuote eli jälleen tuollainen satiininauha "Happy"-tekstillä.
Noh, en nyt kovin iloiseksi tästä tullut :p.

23.luukusta ilmaantui 5 Day Shine Nail Lacquer, 16 Up All Night (5ml).
Tää on aika veikeä sävy, sillä lakatessani kiekkoon tällä, se näytti muta-sävyltä, mutta valon osuessa siinä on tuollaista violettia shimmeriä :). Tosi hauska tapaus!

Ja jouluaaton luukusta paljastui Colorful Matte Mono Eyeshadow, No59 Berlin Underground.
Eli harmaa mattaluomiväri.
En suuri mattasävyjen ystävä ole, mutta tämä voisi mennä Naked Smokyn kanssa harmaassa meikissä yhtenä häivyttelysävynä ja muidenkin luomivärien kanssa toki!
Katsotaan, mitä saan tällä aikaan :).

Kivoja juttuja tuosta kalenterista kyllä tuli, mutta ei se ollut mielestäni sen yli 40e arvoinen, joka oli tuon hinta. Tosi paljon näytekokoisia tuotteita ja nuita täytetuotteita :(.
En aio ensi vuonna tätä hommata, pitää olla vaan ajoissa liikkeellä, että saisin jonkun kivan kalenterin sitten seuraavaksi kokeiluun :).

Seuraavaksi sitten pari luovuttamaani tuotetta:
Laitoin nämä The Body Shop Honeymania Shower Gel (60ml) ja Dermosil Rhubarb Shower Gel (75ml) suihkugeelit Katrille joululahjan mukaan yhdessä viime kuussa esitellyn Avon Senses Recharge suihkarin kanssa ja oli mukana myös uutena 1 iso suihkari, käsisaippua ja kynsilakka :).
Näitä en ehtinyt käyttää vielä kertaakaan, mutta tuoksu ei miellyttänyt itseäni kovin paljon. Päätin siis, että laitan nämä eteenpäin, kun Katri kerran tarjoutui ottamaan vastaan mun varastojen kätköistä tuotteita :D.
Olisin mä käyttänyt nämä käsisaippuana jossain vaiheessa, mutta meni nyt enemmän tarpeeseen Katrille ja jos ei hänkään näiden tuoksusta välitä, niin käsisaippuaksi sitten :).

Tässä on sitten lopuksi kuva ainoasta kosmetiikkalahjasta, jonka sain ja tämä olikin Katrilta :D.
Tuo setti oli Mades Cosmetics-nimiseltä merkiltä, josta en ole koskaan kuullutkaan!
Kivan mangon tuoksuisia, setissä oli 100ml suihkugeeli, vartalomaito ja shampoo.
Lisäksi löytyi Palmoliven vaahtoutuva käsisaippua mandariinin tuoksuisena, oli kyllä herkku <3. Tästähän oon vadelman tuoksuisen käyttänyt ja oli kyllä kiva eli mielelläni tämänkin käytän ^_^. Kiitos Katri vielä kerran <3.

Muuten sain lahjaksi suklaata, vähän rahaa ja pitkikset äitiltä, arpapaketin Mr.Insinööriltä (josta voitin hurjat 6e :D) ja sukkia, urheilupaidan, college-housut ja neulemekon anopilta :). Yhteisesti saatiin vielä suklaata MP:ltä ja äitiltäni pienen pakkauksen, jossa oli kahvipaketti, pipareita iso pussillinen ja Fazerin sininen ^_^.
Oli kyllä liiankin runsas lahjasaalis, mutta tarpeeseen ja käyttöön tulee varmasti kaikki :D.
Herkuttelemaan en tosiaan hirveästi pystynyt jouluna, en päässyt edes joulu-aterialle, kun makasin makuuhuoneessa sängyssä sen huimauksen kourissa :/. Seuraavana päivänä söin vasta, mutta en sittenkään jaksanut ja pystynyt isoa määrää syömään.
Täytyy nyt syödä tuota suklaata sitten senkin edestä :p.

Tällainen oli siis mun jouluviikko! Huomenna töihin 3 päiväksi ja ehkä pitää yrittää varata aikaa työterveyteen, jos saisin taaaaas lääkekuurin tuohon mun pirhanan vaivaan. Sitten täytyy toivoa vaan, että Uusi Vuosi menisi paremmin...
Mutta palaillaan loppuneiden kanssa taas asiaan!
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. Ei kyllä Sephora täältä ruudun toiselta puoleltakaan oikein vakuuttanut, jopa Loccitanen täyteluukut oli kivempia :D

    Kivan lahjan olet saanut Katrilta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, esim. se L'Occitane ois ollu kyllä kiva, kateellisena Instagramista seurasin luukkujen sisältöjä, jotka olivat kyseisen kalenterin saaneet :D.
      Nooh, tulipahan tuo Sephora nyt kokeiltua ja löytyi sieltä kivoja testattavia kuitenkin, joita ei muuten olisi osannut itse ostaa :).

      Tosi ihana yllätys oli tuo Katrin lahja ^_^.

      Poista
  2. Typerää tunkea jotain nauhanpalasia kosmetiikkakalenteriin.Ikävä kuulla että joulu meni sairasteluun mutta kivoja lahjoja sait
    http://eekunelm.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne oli ilmeisesti ranteen laitettavaksi tarkoitettu... Mutta ei tule kyllä käytettyä. Laitan suosiolla taiteilevalle blogi-tutulle menevään pakettiin nuo, hän saa varmasti käyttöä niille enemmän :).

      Ja joo, harmittaa kyllä että joulu meni noin :/.
      Lahjat oli kuitenkin tosi kivoja ja mahtuivat päällekin :D.

      Poista
  3. Ihanaa että tykkäsit paketista. :3
    Itse tykkäsin kans kovasti sun paketista, tosin pakko sanoa että tuo hunajan tuoksuinen suihkugeeli ei ollut oikein munkaan makuun, kun en hunajasta oikein välitä, mutta sepäs menikin jo käsisaippua -käyttöön kun veskin pumppupullosta just sopivasti saippua loppui. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tykkäsin <3
      Kunhan pääsee käytössä testaamaan voi sanoa lopullisen mielipiteen tuotteista (ainakin tuosta setistä), mutta pullon suusta nuuhkittuna oli kyllä tosi kivan tuoksuisia ^_^.

      Joo, siinä hunajassa oli joku tunkkainen tuoksu, joka ei vaan iskeny :/. Mutta hyvä, että käsisaippuana kestää käyttää, onneksi se oli tuollainen pieni pullo, voi jotain toista tuoksua laittaa vaikka sekaan, jos tuo pienikin määrä alkaa kyllästyttää :D.

      Poista

Suositut tekstit