keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Vuoden 2016 ensimmäinen tilaus: Lush

Heissan!
Eilen pääsin vihdoin ja viimein reilun parin viikon tauon jälkeen jumppailemaan suoraan töiden jälkeen Attack-tunnille ja toki tuolla pakkasessa Michelin-ukkona pyöräilytkin vei oman aikansa.
Piti sitten vielä lähteä hakemaan paketteja kahdesta paikkaa (Livbox pakettiautomaatissa ja Lush lähi-kaupassa), niin tulipa vielä pieni puolen tunnin kävelylenkkikin päälle :).
Loppuilta menikin sitten paketteja purkaessa, kuvatessa ja listatessa ja tietysti pikkuleijonien finaali-peliä samalla jännäten, joka meni tiukille, mutta hyvin kävi :D.
Nyt siis tulisikin ensin Suomen Lushilta tekemäni ale-tuotetilaus!!

Ja kyllähän se sitten olikin loppujen lopuksi aika iso tilaus... Mutta kun kerrankin Suomen puolella sai vähän halvemmalla ja Britti-puolella kaikki oli jo loppuunmyyty :p. Käydään tarkemmilla kuvilla tilaus läpi!

Ilmaisena näytteenä tuli noin 25g pala Baked Alaska saippua.
Tämä meni odottamaan käyttöä samaan pussiin 2014 ostamani täysikokoisen palan kanssa :). Hyvän tuoksuinen tapaus!
En erikseen pyytänyt mitään näytteitä, kun en jaksanut alkaa niitä miettiä, niin tämä oli kiva yllätys :).

Parit kylpytuotteet tuli ostettua jalkakylpyjä varten, kun varastot on pienentyneet.
Tätä 100g Floating Island Luxury Bath Melt kylpysulaa olen jo vuosia katsonut, että haluaisin kokeilla, mutta aina olen jotain muuta tilannut. Nyt tuli viimein tämän vuoro, kun oli vielä puoleen hintaan :).

Toiseksi kylpytuotteeksi otin 100g Yog Nog Bath Bomb kylpypallon.
Meinasin laittaa ostoskoriin samaisen saippuapalan, mutta kun 2014 polttarilahjana saamani saippuapala odottaa vielä käyttöä, niin sain sen sitten poistettua ostoskorista :p.
Tuoksusta tykkäsin kuitenkin niin paljon, että piti sitten tämä kylpypallo ottaa tilalle puoleen hintaan :).

Kroppakuorintoja lähti myös kokeiluun pari kappaletta ja nämähän kuluvat mun käytössä sitten nopeasti, kun aktiivikäyttöön tulevat.
Jouluvalikoimassa oli tämä Salt & Peppermint Bark kuorinta tarjouksessa...

...ja normivalikoiman (??) puolella oli tarjouksessa tämä Sugar Scrub, jota olen myös jo vuosia katsellut ja haaveillut testattavaksi.

Sitten päätin pitkästä aikaa ottaa taas huulikuorintaa, kyseessä oli jouluvalikoimassa ollut Santa's Lip Scrub.
Kyllä, tuoksuu etäisesti kolalta :D. Ja toimii hyvin, kun tänään testasin! Onhan nämä huulikuorinnat vähän turhia tuotteita, mutta auttaa vähän pitämään huolta huulten kunnosta kuitenkin :).

Toisena huulituotteena en sitten voinut vastustaa kiusausta, kun näin tämän, myöskin pitkään haaveilulistalla olleen, Latte Lip Tint huulipunan/sävytteen/whatever tarjouksessa... Sinne se ostoskoriin sitten sujahti, vaikka huulipunia ja kiiltoja löytyy :p.
Noh, ihanan tuoksuinen ja sävyinen tapaus oli, ei harmita ostos yhtään :D.

Ja sitten se yksi mun akilleen kantapäistä, suihkutuotteet...
Aattelin ensin silloin Halloweenin aikaan, ettei tämä ollut kovin mielenkiintoinen, vaan niinhän tuo minipullo (laitoin tämän ja siirsin myös muut 100g pullot listauksissa minikokoisiin) sitten tuli otettua kokeiluun :p. Tosin normaalihintaan en olisi tätä ostanut kuitenkaan.
Tänään tämäkin testattu ja ei yltänyt suosikkeihin tuoksunsa puolesta, mutta oli silti ihan mielenkiintoinen tapaus! Mausteisen makeahko tuoksu. En ainakaan vielä siirrä käsisaippuaksi :p.

Toisena retkahduksena oli sitten tämä ihanan kullankimalteinen ja sitruunan tuoksuinen 100g Refresher suihku-jelly.
Meni kuitenkin nyt odottamaan pakkaseen muiden ostamieni jellyjen seuraksi. Pitää ensin käyttää pois käytössä olevat Snowman ja Calacas jellyt :p.
Olisin voinut kyllä yrittää pysyä tiukkana tämän suhteen, mutta ei näköjään onnistunut... Ihanan virkistävä tuoksu tässä kyllä oli <3,

Viimeisenä otin sitten tilaukseen mukaan vielä tämän normaalihintaisen Tooth Fairy Strawberry Tooth Powder hammastahna-jauheen.
Oli vaan niin erikoinen tapaus, kun näin tämän ja kun vielä luin tämän Kissiksen tekemän postauksen, niin pakkohan se oli ostaa kokeiluun!
Kaikessa yksin kertaisuudessaan, hammasharja dipataan jauheessa ja aletaan harjaamaan! Vaahtoaa hyvin, eikä mitenkään "narsku" hampaissa. Käyttäytyi niin kuin normaali tahna, mutta on vain jauhe-muodossa :).
Fluoria tämä ei sisällä eli aktiiviseen käyttöön ei ehkä sovellu, mutta silloin tällöin kun kaipaa piristystä, kimallusta ja makeaa mansikan tuoksua, niin tämä on kyllä täydellinen siihen <3.
Tämä siis kimaltaa, mutta se tulee jostain syötävästä kimalteesta, jota esim. kakkujen koristelussakin käytetään :). Aivan ihanan veikeä tapaus ^_^ <3.

Tässäpä tämä tunnustus tällä erää!
Oliko tuttuja tuotteita ja ootteko tehneet Lushille tilausta viime aikoina?
Mä katson, ehdinkö huomenna tehdä Livboxin postauksen, ajattelin taas töistä suoraan käydä Combatissa ja jos nyt pyörä suostuu liikkumaan (toisin sanoen, jos mun jaloissa riittää voimaa polkea), että pääsen kotiin asti sitten :D.
Täällä on tänään ollut noin -26C pakkasta ja katselin Forecan sovelluksesta, että lupailisi huomiseksi aamuksi -30C ja illaksi -27C... Saa siinä pyörällä veivata :D.
Mutta palaillaan kuitenkin piakkoin asiaan!
Miumoi <3

10 kommenttia:

  1. Yhyy, mie en saanut näytteitä :( En varmaan ole koskaan Suomen Lushilta saanutkaan O.o Briteistä tilatessa sain kerran, kun kyselin.

    Miulla oli Santa's Belly vuotanut, joten oli hieman tahmea paketti. Harmi, kun Kissiksen postauksen huomasin liian myöhään, olisin miekin halunnut hammaskimallusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, näköjään tuurissaan nuo näytteet :o. Mä oon tainnu saada jotain näytteitä joka kerta, kun Suomen Lushilta tilannu :o.

      Mulla oli tuo jelly muovipussissa, oli sekin vähän vuotanut!
      Onneksi tuo kimallusjauhe on normaalivalikoimassa, niin sitä saa tilattua hyvin :D.

      Poista
    2. Miulla jelly oli paperipussissa, mutta noh.. tietenkin se neste tulee siitä läpi. UK:lta tilatessa oli kanssa jelly vuotanut ja sotkenut kivasti sisällön, onneksi niissä pehmusteissa on jonkinlainen imukyky :D

      Poista
    3. Oho, onpa tuossa pakkauksessa eroa :o !!!
      Nuo jellyt on jostain syystä tosi vuotavia :( Itselläkin monesti vuotaneet niin, että on purkkeja pitänyt pestä ja puhdistaa.
      Onneksi ei ole kuitenkaan vaarallista :).

      Poista
  2. Sain ite jokin aika sitten tuon huulikuorinnan testiin ja tykkäsin.Kivoja ostoksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, tosi kiva tuo testi-mahdollisuus ^_^.
      Jep, oon kyllä tyytyväinen ostoksiin, ovat kyllä piristäviä :)!

      Poista
  3. Mä tykkään tosi paljon Lushin huulikuorinnoista. :) Vaikka niitä harvakseltaan käyttääkin, ei ne musta ole mitenkään turhia! :D

    Tuo hammastahnajauhe kuulostaa mielenkiintoiselta! Mutta myös tosi epähygieeniseltä... Jos ei siis aina käytä erillistä alustaa tuohon, kuulostaa jotenkin vaivalloiselta. :D

    Mä tilasin ja sain myös ton Salt & Peppermint Barkin ja Refresherin, saa nähä mitä pidän. :) Kokeilin eilen ekaa kertaa sitä Snowman Jellyä ja oli vähän epäkäytännöllinen. :D

    Niin ja tuoksuttelin tuota Lord of Misrulea muistaakseni Tukholmassa enkä tykännyt. :( Samaten oli joku toinenkin tuote, jonka tuoksusta en tykännyt niin putosi heti tosta Lushin toivelistalta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, siis ihaniahan nuo huulikuorinnat on, siitä ei pääse yli eikä ympäri :D. Mutta siis sillä tavalla eivät ole kovin "tarpeellisia", kun voihan ne huulet "kuoria" vaikka hammasharjaa käyttäen tai jotain muuta vastaavaa :D. Mutta eihän se ole yhtä hauskaa kuin jos käyttää tuollasia ihanan tuoksuisia ja makuisia sokerikuorintoja ;D.

      Joo, eihän tuo jauhe sinällään niin hygienistä ole, ellei vaikka kädelle tai kannelle ripottele tuota, mistä sitten ottaa harjaan. Mutta en oo jaksanu alkaa kikkailla, kun mä oon ainoa, joka sitä käyttää tässä taloudessa :D.

      Refresher oli kyllä ihanan piristävän tuoksuinen ^_^.
      Snowman on myös kiva tuoksultaan, mutta mullakin on menny se jo kahtia, pikkupalasina helpompi tosiaan käyttää :).
      Tuo LoM oli kyllä erikoinen tuoksultaan, mutta tykkäsin kyllä enemmän kuin esim siitä äitienpäivä suihkarista :).
      Hyvä että jotain edes tippui haavelistalta pois :D.

      Poista
  4. Kävin lushin nettikaupassa kattoo noin vajaa viikko sitten ja oi oi kuinka paljon ihanaa siellä oli alehintaan!! Mulla on kans toi huulikuorinrta ja se on ihan hyvä! Harvoin vain muistan käyttää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, mielenkiintoisia tuotteita oli kyllä ja suhteellisen halpaan hintaankin vielä ^_^.
      Nuo huulikuorinnat on kyllä ihmeellisiä kun ei muista käyttää, vaikka mullakin se on lavuaarin reunalla :D. Toinen Dermosilin kynä-malli on peilikaapissa, sen muistaa vielä vähemmän :D.
      Hoitavat kyllä hyvin huulia kuitenkin!

      Poista

Suositut tekstit