torstai 28. helmikuuta 2013

Soap & Glory

No niin, kokeillaanpa uudelleen tätä viimeisten loppuneiden esittelyä...
Eli nyt olen sitten saanut käytettyä ensimmäiset kokeilemani Soap & Gloryn tuotteet! Muun muassa nämä tilasin JT Beauty Outletin kautta, joka oli kyllä melkoista säätämistä...

Ensin käytin pois tämän Scrub of Your Life Body Buffer vartalokuorinnan ja täytyy sanoa, että pienoisen pettymyksen koin...
En nyt muista, sekoitanko tämän ja hiustenhoitoaineen tuoksun keskenään, mutta tuoksu oli mielestäni aika luotaantyöntävän kukkainen/tunkkainen. En pitänyt siitä yhtään :(.
Kuorintatehojakin olisi saanut omaan makuuni enempi olla, rakeet olivat sellaisia vaaleanpunaisia palluroita ja kuorinta oli noin muuten koostumukseltaan läpinäkyvää, melko jämäkkää geeliä. Oli myös hieman vaikea saada tuubista puristettua ulos.
En tämän kokemuksen perusteella aio täysikokoista tuotetta ostaa...

Toisena tuotteena oli myös vartalokuorinta, Scrub 'em and Leave 'em Body Buff.
Tässä taas tuoksu oli puolestaan lähes täysin olematon eli ei tuoksunut juuri millekään! Plaah, tylsää...
Kuorintatehot olivat kuitenkin edellistä huomattavasti paremmat, johtuen siitä, että vaaleanpunaisten palluroiden lisäksi tässä oli paljon myös merisuolaa (jotka kyllä aika tehokkaasti tippui aina lattialle :p).
Tämä myös kosteutti tosi tehokkaasti ihoa, varmaankin tuon Babassu(?)-öljyn ansiosta eli mun ei välttämättä tarvinnut rasvata ihoa suihkun jälkeen.
Tästä voisin ehkä ostaa täysikokoisen purkin...

Ei nämä kyllä mitään isoja riemunkiljahduksia saaneet aikaan, mikä on harmi... Ehkä jälleen odotukset olivat kaiken hehkutuksen jälkeen liian korkealla. Mutta mielenkiinnosta olisi mukava testata muitakin tuotteita ainakin kerran tältä merkiltä, vaikken enää intopiukeena sitä odotakaan :D.
Saa sitten nähdä, uskallanko ottaa enää riskiä ainakaan tuon JT Beautyn kanssa, että taas paketti seilaa ties missä... Tokihan postilla oli tässä pieleen menneessä tilauksessa enempi näppinsä pelissä, kun en saapumisilmoitusta saanut ensimmäisellä kerralla... Mutta en halua joka kerta välttämättä 5e tai ylikin maksaa siitä seurantakoodista, että tietäisin varmasti paketin reitin... Täytyy kyllä miettiä tarkkaan. Tai sitten pitää sinne Lontooseen alkaa varata matkaa :p.
Mutta onko teillä Soap & Glorysta kokemuksia??? Oletteko tykänneet??

Tänään on vielä arvonta-aikaa jäljellä klo 21 asti, ehtii vielä osallistua, jos ette ole vielä sitä tehneet :).
Täällä eilinen ja oikeastaan tämäkin päivä ovat olleet kökköjä.. Tuli jäätävä niskajumi eilen ja Zumba+ABSolution vain pahensi sitä... Sitten ei blogin päivitys onnistunut. Mr. Insinööri tuli sentään kattien kans takaisin kotiin, mutta eipä sitä hirveästi ehtinyt sitten yhteistä aikaa viettää....
Tänään oli pakastimien sulatuspäivä töissä ja taas tuo niskajumi nostaa päätään, lisäksi jalat ovat myös jumissa, huoh... Noh, jotain hyvää sentään, niin pääsin töistä lähtemään JO 3 jälkeen, kun Mr. Insinööri tuli hakemaan ja käytiin Da Maxissa pizzalla ja sitten kaupassa.
Nyt se tosin taas lähti puoli 6 jälkeen käymään siskonsa luona ja sen jälkeen aikoi käydä katsomassa ja ehkä ostamassa autoon jonkun juttujutun, joka auttaisi pitämään öljyt sisässä (tajuan erittäin hyvin nuita auto-juttuja :D).

Huomenna pitäisi taas töissä laittaa CSGE-ajoon (yllätys...) ja käydä vaihteeksi lauantaina se purkamassa... Olin suunnitellut meneväni vielä töiden jälkeen CorePulseen, mutta jos tämä jäätävä jumitus ei yhtään hellitä, niin täytyy jättää väliin... Alkaa vaan enempi v*tuttaa, kun ei täysiä tehoja irti saa. Eilen tuli juuri kyseinen fiilis jälleen :/.
Mutta onneksi lauantaille olisi suunnitelmissa jonkin näköistä tyttöjen iltaa!! Pääsee ehkä jopa humppaamaan piiiiitkästä aikaa ^_^. Ja varsinkin nollaamaan hieman päätä kaikilta työjutuilta (ja vähän muiltakin jutuilta)!! Eli ehkä mun kannattaa noita jalkoja sinne säästellä :p.
Tällaista siis tänne, huomenna vasta tulee sitten yhteenvetoa helmikuulta :).
Miumoi <3

PS: Nyt tajusin, miksei se eilen suostunut tätä postausta julkaisemaan: ei hyväksy &-merkkiä tuonne tunnisteisiin eli Soap & Glory on nyt tunnisteena "Soap and Glory"...

6 kommenttia:

  1. Mähän en oo tonne putiikkiin tehny tilausta vaikka on haluttanu... Soap & Gloryn tuotteet kiinnostais muaki, mutta onneksi tää sun postaus vähän laimensi intoa..tai sitten ei, mua ku kiinnostais testata esim. käsivoidetta ja tiedä häntä vaikka se olisikin vallan hyvä =D Saa nähdä milloin sieltä tulee tilattua, voi olla et tilaus saa odotella itseään kun onhan tuota tullu vähän tilailtua lisää kaapintäytteitä muualtaki, köh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla on se "matkakokoinen" 50ml käsivoide kaapissa odottamassa käyttöä ja sitten on vielä hoitoaine :).
      Yksilöllisiähän nämä kokemukset on, joten eihän se auta kuin itse kokeilla, niin varmasti pystyy mielipiteen tuotteista muodostamaan :).
      Harmittaa, ettei noita voi muualta tilata Suomeen :/.

      Poista
  2. Ounouuuuuu mä unohdin koko arvonnan!! Saakeli.. :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hitsi, kun mie taas en aiemmissa postauksissa muistanut useammin muistutella tuosta :/.
      Nooh, oon tässä päässäni pyöritellyt, josko sitten seuraavaa arvontaa tulisi heinäkuussa viimeistään, kun on blogin 2v päivä :).

      Poista
    2. Sitten pitää kyllä muistaa osallistua!! Kunhan ainakin yksi kynsilakkapullo olisi mukana. ;DD Hihii

      Poista
    3. Katsotaan, mitä siihen päätyy sitten ;) !!

      Poista

Suositut tekstit