lauantai 14. kesäkuuta 2014

Matampaa pintaa kasvoille

Tässäpä tulisi seuraavaa loppunutta.

Sain käytettyä taas yhden kasvovoiteen ja se oli tämä 40ml vanha Dermosilin For Faces-sarjan Matifying Cream, jonka sain joskus viime vuonna (vai oliko peräti parin vuoden takaa...) Margitilta.
Tämä oli tosiaan koko kasvoille tarkoitettu voide, mutta muutaman kerran kokeilun jälkeen totesin tämän kuivattavan jonkin verran kasvojani. Otinkin tämän sitten meikinpohjustus-käyttöön eli käytin tätä vain pikkuisen määrän otsalle, nenälle ja leualle ennen meikkivoiteen laittoa. Mielestäni toimi tässä käytössä ihan hyvin, tasoitti ihon pintaa ja tuntui, että iho pysyi vähän paremmin mattapintaisena pidempään noilla alueilla.
Eli erittäin mielelläni tämän kyllä käytin pois ja kiva oli saada tämä adoptoida omaan käyttöön :).
Tämä sarjahan on Dermolla uudistunut, mutta en tiedä aionko ostaa uudelleen tätä vastaavaa. Vielä kuitenkin löytyy parit tuubit primereita kasvoille eli pitää käyttää ne ensin pois ja miettiä sitten uudelleen :).

Ja nyt kun kosmetiikan adoptiosta tuli puhe, niin tähän samaan syssyyn pitää sanoa, että poistin Kesäkuun Livboxin mukana tulleen Apocaliptic-huulilakan varastolistauksesta :).
Se oli sävyltään tosiaan liian räikeä omaan käyttööni, mutta onneksi on työkaverina räväkämpi persoona, joka tykkää räväkän värisistä huulipunista, niin sain hänelle annettua tuon eteenpäin ^_^.
Harmi, ettei osunut vaaleampaa sävyä tuosta, muuten olisin kyllä itsekin voinut käyttää sen :).

Täällä ollaan vaan noin muuten viime päivinä panikoitu huomenna starttaavaa konferenssia, käyty työporukalla virkistäytymässä Dinosaurus-näyttelyssä ja lounaalla Lasaretissa, yritetty käydä jumpassa ja pakkailtu reissua varten. Niin ja Mr.Insinööri lähti tänään hakemaan oman sormuksensa ja sitten lennokkeja lennättämään. Jännään täällä jo, ehtiikö se hukata sen sormuksen samoin tein :D. Jotenkin en yllättyisi asiasta :p.
Itsellänikin taitaa olla hyvällä mallilla sormukset, eilen tuli mailia, että pitäisi saada kaiverrustekstit tietää! Taidan siis ehkä saada kuin saadakin ne jo kuun vaihteeseen mennessä!

Mutta nyt tulee ihan varmasti tauko täällä blogissa torstai-iltaan asti, yritän sitten taas saada itseäni niskasta kiinni ja kirjoitella noita loppuneita tänne :D. Onneksi mitään kiirettä ei vielä ole kuitenkaan :).
Huomenna pitäisi aamulla suunnata juna-asemalle ja kohti Tamperetta, saa nähdä millainen konferenssi on tulossa! Melko viileää ja sateista keliä ainakin luvannut, mikä on vähän harmi :/. Katsotaan, ehtisikö siellä joku ilta käydä katselemassa ja shoppailemassa, voisin niitä hääkenkiä koittaa silmäillä sieltä...
Mutta nyt Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit