keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Hoitoa käsille ja kuorivuutta kropalle

Tässäpä ajattelin postailla vielä illan ratoksi lyhyesti parit seuraavat loppuneet :).

Tämä 75ml Favora Caring Hand Cream loppui jo ensimmäisten joukossa alkukuusta, mutta toivoin saavani käytettyä myös minikokoisen vastaavan tuubin, niin olisin yhdessä voinut nämä esitellä. Ei ihan onnistunut :p.
Tämä tuubi tuli jo vuosi sitten lokakuussa Livboxista, mutta sain sen käyttööni töihin vasta nyt loppukesästä.
Ja kyllä tämä teki ihan hyvin tehtävänsä! Kädet ja kynnet pysyivät hanskoissa hitusen paremmassa kunnossa, kun tätä oli laittanut, toki ei tämä kynsien täydellistä tuhoa ja käsien kuivumista pesemisen takia kuitenkaan estänyt yksinään. Enkä usko, että mikään voide siihen edes auttaisi. Täytyy vaan kynsille yrittää laittaa jotain suojalakkaa aina, kun vaan muistaa ja käsien pesun jälkeen heti rasvata ja toivoa parasta (usein turhaan :p).
Mutta nopeasti imeytyvä koostumus oli, siitä plussa. Tuoksu oli tylsä, hypoallergeeninen.
Ei herättänyt suurempia himoja, mutta tykkäsin sen verran, että kotiutin tosiaan orvoksi jääneen ja puoleksi käytetyn minikokoisen tuubin käytettäväksi :). En ehkä täysikokoista tuubia enää ostaisi, oli vaan liian tylsä siihen, vaikkei sinänsä muuta vikaa ollut.

Sitten olen saanut käytettyä taas yhden kroppakuorinnan, tällä kertaa Fruttini Lime Mint Shower Peeling Sorbet kuorivan suihkusorbetin.
Lyhyesti sanottuna kuorintatehoista: aika lailla samanlainen kuin aiemmat samanmoiset sorbetit. Oli kuorivampi kuin jotkut "kuorivat" suihkugeelit, mutta selvästi hellävaraisempi kuin omaan makuuni kunnolliset kroppakuorinnat.
Tuoksu oli tässä ihan nimensä mukainen minttumainen lime, mukavan raikas, eikä liian ällömakea. En varmaankaan tätä tule ostamaan lisää muovirakeiden takia, mutta muita juttuja tällä tuoksulla voisin ostaa kyllä kokeiluun. Mullahan onkin vielä toissa kesäiseltä Turkin matkalta ostettu vartalovaahto tässä tuoksussa :).

Ja Turkin matkasta puheen ollen; nyt me tässä illalla sitten varattiin (huikean 50e alennuksen takia :D) "häämatka" Turkkiin Sideen, Sueno Side-hotelliin, varausmaksu on siis maksettu ^_^. Eli 10 kuukauden päästä, 16.-30.8.2015 olisi luvassa toivon mukaan peräti 2 viikkoa löhöilyä auringossa :D. Saa sitten häiden jälkeen alkaa laskea taas päiviä ja onpahan siis jälleen jotain odotettavaa <3.
Iiikkk, vähänkö jo odotan tuotakin :D.
Eli nyt on sitten tuokin hoidettu, mitä seuraavaksi voisin stressata? :D Ehkä passi- ja matkavakuutus-asioita :p.
Ja meijän pikku-Neffistä tosiaan taas kuvaa, kun hän täytti eilen 4 vuotta <3. Iso tyttö jo tullut <3. Ja Siiri täyttää maanantaina jo 11 vuotta!! Ajatella, että nuo katit ollut meillä jo reilut 3,5 vuotta, nopeasti tuo aika vaan menee!!
Tällaisia fiiliksiä tänne siis, nyt iltatoimiin ja unten maille!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Onnittelut Neffille! :)

    Side on varmasti oiva paikka häämatkalle! Oli sen verran pieni kohde, että ehtii keskittyä sitten toisiinsakin ;) Mehän käytiin tuolla pari vuotta sitten, oltiin niemekkeen(/keskustan) toisella puolella.. Oli vaan niin kuumaa (lähes 40 astetta), ettei pahemmin jaksettu kierrellä kylää sen enempää.. Manavgatin jokiristeily oli ihan mukava, suosittelen seikkailua jos aika alkaa käydä pitkäksi jossain vaiheessa :)
    -Meliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Neppuskan puolesta ^_^.
      Joo, toivon mukaan tuo olisi sellainen rauhallinen löhöilypaikka, jossa saa vain keskittyä aurinkoon, makoiluun, rentoutumiseen ja toisiimme :D.
      Tuolta hotellilta menee ilmeisesti jokin rantareitti sinne vanhan kaupungin puolelle, ainakin kuvauksessa ehdoteltiin romanttisia iltakävelyitä sitä kautta :D.
      Milloin te kävitte tuolla?
      Meillä tosiaan tuo elokuun loppu, saa nähdä, kuin kuuma silloin on, kun ainakin silloin kesäkuun puolessa välissä oli siellä Antalyassa sen +35-40C :D. Heinäkuussa ei ollutkaan lentoja ainakaan tuonne hotelliin, liekö silloin vielä kuumempi...
      Mutta mietin jo, että että pari retkeä voisi ottaa kyllä Nazarilta, niin ei koko aika mene vain rannalla ja altaan ääressä :D. Luultavasti shoppailu jää nyt vähemmälle, kun ollaan kahdestaan liikenteessä, ei vaan viitsi samalla lailla kierrellä kaupoissa :D.

      Poista
  2. Me käytiin kans kesä-heinäkuun vaihteessa siellä, että elokuussa luulis olevan jo vähän viileämpää. :)
    Joo tuo rantareitti oli ihan mukava, siinä ihmiset tallusti iltasin edestakasin ruokaa ettimässä tai sulattelemassa.. ;) siinä vaan tullaan tarjoomaan veneajeluita ja liitovarjoilua ym. että joutuu kieltäytyyn, ja ruusumyyjiä sielläki pörräs ihan ravintoloissa/baareissa asti.. :/
    Suosittelen jotain retkiä tuohon, kahessa viikossa ehtii kyllä näkemään vähän muutakin, mutta Turkki on takuuvalinta sään ja rentoutumisen puolesta! :)
    -meliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, no tuo aika on varmasti sitä kuuminta tuolla, jospa tosiaan ei elokuussa olisi ihan niin älyttömän kuumaa, vaikkakin työkaveri oli nyt Alanian lähistöllä käynyt syyslomalla ja edelleen oli ollu +25C paikkeilla lämmöt vaikka oli lokakuun loppu :).

      Kiitoksia tiedosta, hyvä on nyt varautua nuihin "kaupustelijoihin" sitten :).
      Jospa tuo sulhokin innostuisi retkistä, vaikka se sanoikin, että ei kait sitä muuta tarvi kuin hotellialueella altaalla löhötä :D.
      Itellekin kyllä tuo löhöäminen kelpaa (varsinkin tän hektisen syksyn ja varmasti ensi kevään jälkeen), mutta oli se ihan kiva käydä silloin viimeksi yhtenä päivänä siellä shoppaamassa ja yhtenä päivänä retkellä eli jos molemmille viikoille saisi ees yhden retken, niin tuo sekin jo ihan hyvin vaihtelua :).

      Poista

Suositut tekstit