torstai 11. kesäkuuta 2015

Muistojen Tallennusta

Aattelin nyt tähän väliin taas tänne tallettaa noista ihanista tuotteista kuvat, ennen kuin otan ne käyttöön :). Tai siis nyt saan huomenna jo kokeilla niitä, kun kuvat on otettu :D.
Tosin omat kuvaustaidot on niin syvältä, ettei ne kovin hyvin onnistuneet, mutta onpahan nyt edes jonkinlaiset kuvat täällä, joihin voin sitten viitata.

Tässä kuitenkin aivan ensin jo toissa vuonna ostamani Paul & Joe-merkin Gingerbread-setissä ollut Blusher Stick, G 002 voidemainen poskipuna.
En ole tätä raaskinut vielä kertaakaan käyttää (luomivärejä oon toki käyttänyt), mutta katsokaa nyt!! Raaskisitteko itsekään tuhota näin suloista puikkoa?!!?? :D
Siis kertakaikkiaan valloittava tapaus, mutta kait se on nyt pakko ottaa käyttöön, kun sitä varten mä kosmetiikkaa ostan :).
Joten otan tämän nyt myös käyttöön!

Mutta nyt näihin vasta saatuihin tuotteisiin eli ensin Benefit Rockateur Blush poskipuna/korostuspuuteri.
Todella päheä pahvinen pakkaus ulkoiselta olemukseltaan <3. Mukana on myös oma sivellin.

Vaan onhan tämä sisältökin niin Päheä ja Rock <3. Harmi, etten oikein kunnollista kuvaa saanut tuosta sävystä, mutta tarkemmin voi sitä googlailla sitten :).
Nyt kykenen ottamaan tämänkin käyttöön ja rikkomaan tuon pinnan, kun omat kuvat on tallessa :D.
Hitsi, että oon kyllä niin fiiliksissä tästä(kin) ^_^. Niin kaunista ja upeaa <3.

Viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, sitten tämä todella upea mono-luomiväri eli NARS Dual-Intensity Eyeshadow, sävy Callisto.
Täytyy sanoa, etten taida omistaa edes 168-paletissani tällaista sävyä!!
Todella moniulotteinen sävy!!
Tämä kuva otettu tuolla parvekkeella, ei suoraan auringonpaisteessa. Tässä tuo näyttäisi vivahtavan vaaleanpunaiseen!

Ja sitten kun otin kuvaa sisällä salamalla ja ilman, niin sävy oli aivan erilainen :D.
Kädelle kokeillessani tuota, sävy oli kyllä todella upeasti metallisen hohtoinen ja kyllä se siihen pinkkiin vivahti!
En malta odottaa, että saan tämän huomenna luomille <3. Todella uniikki sävy!! Ja heti alkoi mielessä vilistä ideoita, mihin muihin luomiväreihin tätä tulen yhdistelemään ^_^.
Täytyy yrittää muistaa ottaa kuvaa sitten luomillakin, tosin niitä kyllä ehtii varmasti kuvata, taidan innostua tällä meikkaamaan nyt useaan otteeseen peräjälkeen :D.

Tällaista siis tänne!
Ja oonpas muuten ne luomiväri-primeritkin testannut, loistavalta vaikuttaa!!! Vielä pitää vertailukuvat ottaa UDPP:n kanssa, niin voin olla asiasta satavarma :D.
Mutta mä palailen toivottavasti seuraavan kerran sitten loppuneiden kanssa viimein :D. Huomenna en kirjoittele, sillä rakas tulee takaisin 10 päivän erossa olon jälkeen <3. Lisäksi käyn töiden jälkeen Combatissa, niin oon vasta lähempänä kuutta kotona :).
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Upea toi kissaaiheinen poskipuna,mie en raskis käyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tulee tekemään ihan hemmetin tiukkaa itselläkin sitä käyttää :D. Katsotaan, muutanko sittenkin mieleni ja tuo jää vain koristeeksi :D.

      Poista

Suositut tekstit