tiistai 29. syyskuuta 2015

Naamalle lätkitty monennäköistä miniä...

No niin, tässäpä viimein toiseksi viimeiset pikkuiset loppujat tälle kuulle, huomiselle jää vielä näytteitä... Aloitetaan siis pidemmittä puheitta:

Eli vihdoin sain käytettyä nämä kaksi 30ml Dermosil Facial Wash kasvopesua ja piti pitkään selata blogia taakse päin ennen kuin löysin postauksen täysikokoisesta pullosta.
Eli tätä on tullut pari pulloa jo aikanaan käytettyä ja nämä minituubit oon saanut kavereilta.
Edelleen on narskuvan puhtaaksi tekevää kamaa, mutta sopii hyvin kaksoispuhdistuksen 2.osaksi, missä nämä lähinnä käytin. Turkissa ollessani käytin tätä yksinään iltaisin ja siellä ei ainakaan iho kuivunut.
Ei myöskään silmänympärysiholta lähtenyt kesimään nahka nyt, mitä oli ilmeisesti tapahtunut tuota täysikokoista käyttäessä...
Pätevää ainetta on kyllä ja voisin kesäksi ostaa iltakäyttöön, kunhan varastot suostuisivat pienenemään :D.

Nyt olen tehnyt niin, että iltakäyttöön on lähtenyt tuo Favora-vaahto (ollut tähän asti aamukäytössä) ja aamukäyttöön Oriflame. Nyt kyllä tosin tarvitsenkin kaiken mahdollisen piristävän aamuksi...

Ja sitten sain myös naamarasvaa käytettyä!
Yövoiteena oli vanha 15ml Avon Anew Rejuvenate Night Sapphire Emulsion.
Tämä oli siis sellaista "sinistä glitteriä" sisältävää läpinäkyvää "geeliä", mutta iho ei onneksi jäänyt "hehkumaan" :D.
Vanha tapaushan tämä oli, mutta iho ei reagoinut onneksi ja ihan ok:sti tuntui kosteuttavan, aamulla meinasi olla vähän rasvoittunut naama.
Ihan positiiviset fiilikset jäi, mutta myynnissä tätä ei ole ollut enää 2-3 vuoteen.

Ja päiväkäyttö-voiteitakin on kulunut! Ahkerammassa käytössä loppui nyt BeautyBay-tilauksen mukana ilmaiseksi tullut 7g minikokoinen Peter Thomas Roth Max Anti-shine Mattifying Gel.
Tarviikohan mun isompia tästä kertoa, kun tuo inci-lista taitaa kertoa aika lailla kaiken oleellisen :D.

Eli täyttä silikoniahan tuo oli koko voide :p.
Itseäni ei tosin haitannut, kun oma iho ei reagoi juuri mihinkään mitenkään.
Mietin välillä, että onkohan tämä joku pohjustusvoide, mutta päivävoiteena käytin yksinään, eikä iho kyllä kaivannut mitään kosteuttavampaa. Pysyi kyllä "yllättäen" melko sileänä ja mattapintaisena, mutta meikki ei lähtenyt kuitenkaan rullautumaan pois :). Oli tosin myös melko vaikea saada levityksen jälkeen kädestä pois pestyä :p.
Mulle oli siis ihan jees voide, mutta jäin kyllä miettimään, mitä tapahtuisi pidemmällä käytöllä... Harmi, ettei tullut testattua pohjustustuotteena jonkin toisen rasvan kanssa.
Ehkä voisin pohjustajaksi hommata joskus, jos uudelleen vastaan tulee.

Tässäpä tämän kertainen höpötys ja nyt alan täyttää mun seuraavia Palaset-laatikkoja :D. Kävin ostamassa niitä 2kpl lisää Suomalaisesta, kun menin kaupungille töiden jälkeen syömään Fransmanniin :). Jospa nyt mun huulituotteet mahtuisi seuraaviin laatikoihin :p.
Palataan huomenna asiaan!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Mie voisin ostaa nuita glitterisiä kasvovoiteita ihan vain glitterin takia :D Ja jee, Palaset laatikoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Avon oli kyllä kivan näköinen purkissa, siksi varmaan aikanaan tuon ostinkin :D.
      Palasia taas täytetty ja jäi vielä 2 tyhjää laatikkoa toiseen \o/.

      Poista

Suositut tekstit