torstai 25. helmikuuta 2016

Kasvoille Voiteita

Jeeee, taas edes vähän vähemmäksi saatu kasvorasva-varastoa (vaikkakin Livboxista tulikin taas lisää :p), joten seuraavaksi muutama sananen niistä :).

Eivät kuitenkaan olleet täysikokoisia purkkeja, mutta aina mini-kootkin ovat eteenpäin :).
Eli ensin olisi vuorossa 15ml Avon Anew Vitale Day Cream päivävoide.
Oon käyttänyt samaisesta sarjasta geelipuhdistuksen vajaa pari vuotta sitten ja kyllä mä tykästyin myös tähän voiteeseen! Tuoksu oli myös tässä oikein miellyttävä.
Vähän joutui annostelua etsimään, koska kosteutti ehkä hivenen liikaa päivävoiteena, jätin normaalisti käyttämäni seeruminkin pois alta tätä käyttäessäni, ettei otsa ala kiiltämään liikaa päivän mittaan. Meikki kuitenkin asettui hyvin tämän päälle, eikä tämä lähtenyt rullaamaan ym.
Toimi myös oikein kivasti illalla yövoiteena :D. Siinä en säästellyt sitten annostelussa.

Syy oli se, että sain tämän 15ml Avon Anew Vitale Night Gel Cream yövoiteen myös käytettyä ja jopa ennen tuota päivävoidetta!
Tämä olikin tosiaan hieman geelimäinen voide, mikä yllätti vähän. Olen aina ajatellut, että yöksi saa olla kunnon voiteita ja päiväksi vähän kevyempiä ja geelimäisempiä rasvoja.
Mutta ei silti ihoni huutanut aamulla kosteutta.
Tätä en tosin yksinään kovin usein käyttänyt, varsinkaan niillä -30C pakkasilla, koska...

...tätä 5ml Guerlain Abeille Royale Face Treatment Oil kasvoöljyä laitoin sekaan 1 pumppauksen.
Tämän sain meteoriitti-joulupallon oston yhteydessä kaupanpäälle ja myyjä neuvoi laittamaan tosiaan 1 pumppauksen voiteen sekaan tai 2-3 pumppausta yksinään.
Toimi molemmin päin oikein kivasti ja oli myös todella riittoisa!! Tästä olisi vieläkin riittänyt useampaan kertaan, jos olisi loppuun asti pystynyt pumppua käyttämään. Piti kuitenkin avata, että saa viimeiset pohjalta.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin näistä jokaisesta oikein paljon ja voisin kyllä ostaa täysikokoiset kappaleet joskus. Kasvorasvoja vaan on ihan hirveä määrä varastossa odottamassa, joten Anewta ei tule hetkeen vielä tilattua.
Guerlainia saisi Sokoksen nettikaupasta 95,50e/28ml, joka on kyllä aika kipeän hintainen... Kuitenkin riittoisuus oli loistava, niin ehkä voisin joskus ostaa tämän ihan vaan hemmotteluksi ja silloin, kun on esim. asiakasomistajapäivät, jolloin hinnasta lähtee vielä -20% pois :).
Muuuuutta seerumeja ja kasvoöljyjä löytyy myös varastosta suuret määrät, niin en ehkä kuitenkaan tätä(kään) ainakaan vielä osta :). Joskus sitten!

Nyt on käyttöön lähtenyt kasvorasvoiksi muutaman vuoden vanhat joulutuotteina olleet Dermosilin suklaa-rasvat (Dark on yöksi ja White päiväksi). Voin jo tässä ehkä sanoa, että saattaa muutama kyynel vierähtää poskelle, kun nämä loppuvat... Seerumeina on käytössä Lumenea ja Philosophya (en muistanut ottaa niitä kuvaan mukaan).
Näistä tulee juttuja sitten sitä mukaa, kun loppuvat :).

Tässäpä oli tämän päivän räpellys. Nyt painun suihkuun, tuli nimittäin käytyä peräti toiseen kertaan tälle viikkoa jumpassa :D. Pitäkää peukkuja, että saan tämän tahdin edes ylläpidettyä nyt jonkin aikaa (kiva olisi se 1 kerta vielä tuohon lisätä) :D.
Mr.Insinööri vaan oli tuossa eilen ja tänään flunssassa, joten saa nähdä saanko sitten mä myös sen... Ei kyllä olisi aikaa nyt sairastaa yhtään, mutta tietty nyt kun saa tuota liikkumista taas lisättyä, niin pitää jotain terveysvaivaa tulla hidastamaan tahtia :p. Noh, katsotaan miten käy!!
Mutta huomenna tulee taas seuraava loppuneiden satsi esittelyyn!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit