keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Mansikoita ja Jellyä

Nyt olisi viimein aika taas jatkaa loppuneiden esittelyä! Vuorossa on parit käsirasvat :).

Ensiksi sain käytettyä tämän tässä työpöydällä käytössä olleen 30ml minikokoisen The Body Shop Strawberry Hand Cream tuubin, joka tuli vuoden 2014 joulukalenterista.
Tuoksu oli taattua TBS-laatua, tykkäsin tykkäsin tykkäsin <3 <3.
Mutta valitettavasti tehot eivät kyllä näin talvella riittäneet, melko paljon sai kerralla laittaa, että tuntui kosteuttavan ja siksi tämä kuluikin melko nopeasti. Imeytyi tosin melko nopeasti eli lähmäisiksi kädet eivät jääneet tämän jäljiltä.
Kesällä voisi tätä kokeilla uudelleen, mutta talveksi en voi suositella, jos kädet kuivuvat paljon. En kuitenkaan hetkeen osta tätä, varastoissa rasvoja riittää vielä :D.

Toisena sain käytettyä tämän töissä olleen 100ml Avon Care Royal Jelly Hand Cream tuubin.
Tämä taas oli vastakohta TBS:lle, tosin kosteutustehot eivät päätä huimaavat tässäkään olleet.
Koostumukseltaan tämä oli kellertävää, hieman läpikuultavaa "geeli"voidetta, joka jäi käsiin valkoiseksi kerrokseksi, jos laittoi vähänkään liikaa kerralla. Piti siis hyvin pienissä erissä laittaa. Tämä teki sellaisen sileän kalvon käsiin, mutta ei kuitenkaan kuivia kynsinauhojani täysin kosteuttanut. Kyllä tällä pahimman kiristyksen sai hetkeksi pois käsistä kuitenkin.
Kierrekorkki ei myöskään ollut kiva (eikä ollut myöskään TBS:n tapauksessa). Tämä on vanha tuubi, mutta uusituissa on naksautettava korkki sentään.
Kylmäksi tämä jätti, joten en aio ostaa enää uudelleen, ei ollut mun juttu :).

Nyt on töihin lähtenyt saman Care-sarjan voide käyttöön ja tässä työpöydällä käytän Dermosilin 40ml mini-voidetta. Lisäksi tuosta vierestä löytyy noita MP:n antamia Dermosilin käsirasva-näytepusseja, niin käytän niitäkin tässä välillä. Luulen kuitenkin, että tuo minituubi tulee ehkä loppumaan maalis-, viimeistään huhtikuun aikana :).
Juttuja tulee siis aikanaan!

Tässä siis tällainen pikainen postaus, pitää vielä pieni Avonin tilaus laittaa menemään pitkästä aikaa illan päälle :).
Palataan taas seuraavien loppuneiden kanssa asiaan huomenna!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Tuo TBS:n käsivoide tuoksuu kyllä aivan ihanalle, mutta kosteutustehot eivät tosiaan oo kummoiset. Jos oikein muistan, on mulla tuubi jemmassa, mutta pitää tosiaanki odotella ilmojen lämpenemistä ennen kuin korkkaan sen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, ettei ollut vain omaa kuvittelua nuo kosteustehot :D.
      Kesällä voisi kyllä olla aika ideaali!

      Poista
  2. Käytin ite viime viikolla loppuun sama TBS käsivoide ja ai kun tykkäsin tuoksusta mutta vähän liian ohut oli käsirasvaksi (ainakin talvella) kyllä... Nyt otin käyttöön TBS käsivoide jossa mantelia, vaikuttaa ainakin siltä että ei tarvitse laittaa ihan yhtä paljon kerrallaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo mansikka vois olla parempi kesälle!
      Mulla ei ihan riittänyt tuon mantelinkaan tehot talveksi, mutta vähän kosteuttavampi se oli kuitenkin :).

      Poista

Suositut tekstit