lauantai 10. maaliskuuta 2018

Pikkuinen Diilaus-saalis ja kattien kuulumisia

Heipsanböö!
Tämä on tällainen pikainen yhden kuvan postaus :D.
(edit. joka sitten venähtikin pidemmäksi...)
Jälleen ihana Marisa kävi ulkomailla viime kuussa, tällä kertaa Kööpenhaminassa.
Taas lähti lista matkaan minulta, mutta tällä kertaa vaihteeksi se olikin huomattavasti pienempi kuin yleensä! Alkuvuoden kosmeähkyllä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa...
Tuotteet sain hakea postista menneellä viikolla.


Tällä kertaa kosmetiikkaa tuli vain 1 tuubin verran! Toistakin tuotetta pyysin katsomaan, mutta sitä ei tällä kertaa löytynyt.
Too Faced Hangover Replenish Face Primer kasvojen pohjustusvoide on ollut jo aiemminkin listalla, mutta sitä ei ollut edellisellä reissulla. Tai olisi ollut tuo täysikokoinen, mutta halusin minikokoisen. Nyt taas ei löytynyt minikokoista, niin taivuin ja pyysin Marisaa ottamaan tuon täysikokoisen tuubin :D.
Parina päivänä olen nyt käyttänyt pohjustajana ja hyvältä vaikuttaa, vaikkei sisälläkään silikoneja!
Sitten Rituals...-liikkeestä pyysin katsomaan teetä, kun Marisa aiemmin kertoi, että merkiltä löytyy niitäkin!
Oli mulle yllätys :).
Muistaakseni noiden pyytämäni 3 lootan lisäksi taisi olla 2 tai 3 muutakin vaihtoehtoa, mutta nuo pyytämäni kuulostivat turvallisimmilta :D. Hyviä ovat olleetkin! Vein boksit töihin, kun siellä tulee vähintään 1 kupillinen päivässä juotua. Onpahan lisää valinnanvaraa :).
Marisa oli sitten lisäksi laittanut tuollaisen pienen pussukan, joita oli tullut useampi kaupan päälle sekä myös 10g minikokoisen SkinFood-merkin Black Sugar Perfect Essential Face Scrub 2X kasvokuorinnan.
Rakastuin tuohon kuorintaan <3. Voin jo nyt sen sanoa :D. Katsotaan, saanko sen tämän kuun aikana käytettyä yhdessä JOIKin mini-kuorinnan kanssa, niin kerron tarkemmin sitten oman mielipiteeni :D.
Että kiitos taas kerran Marisa tästä <3.

Ja niin siinä myös kävi, ettei tämä(kään) kuukausi jäänyt ilman tilauksia... Tuossa iltapäivästä tuli yksi tilaus naputeltua, en saanut järjen ääntä kuuluviin tällä kertaa, joten 5 tuotetta on tulossa...
Katsotaan, tuleeko tilaus jo ensi viikon aikana :p.

Vastapainoksi tein yhtä ison tilauksen myös kissoille Zooplussaan :p. Nyt piti markäruokavarastoja täydentää ja menihän se hieman överiksi... Voi sitä postikuski-parkaa, joka joutuu sen meille roudaamaan xD. Täytyy toivoa, että Mr.Insinööri on sitten kotona vastaanottamassa kyseisen paketin, ettei postista tarvitse meidän sitä roudata. Tällöin säälin sitten Mr.Insinööriä :p. Toisaalta ei tämän jälkeen tarvitse ainakaan 3kk tilata kateille ruokaa, vaikkakin sitä on alkanut nyt menemään todella paljon enemmän, kun lapataan Siirille ruokaa niin paljon kuin sen napa vetää (Neffille pitää vastaavasti yrittää vähän rajoittaa syömistä, todella helppo tilanne...). Silti tuntuu, ettei sen paino ole juurikaan noussut :/...
Painotilanne saadaan selville sitten loppukuusta, kun käytetään molempia eläinlääkärillä. Neffi käytetään perus vuositarkastuksessa ja Siiriltä otetaan kontrolliverikokeet, sille kun piti lisätä epilepsialääkkeen määrää tuossa helmikuun lopulla. Nyt se saa ½ tablettia 2x/pv. Se kun sai noin kuukauden välein 2 hieman rajumpaa kohtausta (edellinen kohtaus ennen noita oli viime kesäkuussa), niin tietysti huolestuin ja meijän ell käski lisätä lääkettä 1/4 tabletin verran. Ennen piti antaa 1/4tabl 3x/pv, niin nyt menee tosiaan tuo ½tabl 2x/pv, joka vähän helpottaa meidän tilannetta. Ei tarvitse ihan niin tarkasti suunnitella mahdollisia iltamenoja nyt, kun lääke annetaan aamulla 7 tai puoli 8 aikaan ja sitten illalla samaan aikaan (12h välein siis suunnilleen). Aiemmin antoajat oli noin klo 7, klo 16 ja klo 22.

Koko ajanhan mulla on joka päivä mielessä ja tarkkailussa Siiri, että miten se jaksaa ja sanoihan se ell joulukuussa rivien välistä, kun käytettiin Siiri verikokeissa, että tämä on jo vähän kuin saattohoitoa sille... Päivä kerrallaan täällä siis mennään ja toivotaan, että tehdään oikeita päätöksiä, ajoissa.
Jos ei sen ympyrän kiertämistä (joka tosin on hieman ikävää katsottavaa...) ja tasapainon heikentymistä ota huomioon, niin Siiri voi meidän silmiin ihan hyvin, ruoka maistuu ja tarpeet tekee.
Verikokeista aina myös nuo päätökset riippuu ja vähän nyt jännitän seuraavaa kertaa, että kuinka paljon maksa-arvot on kohonneet. Ne kun on aiemminkin ollut koholla, mikä tosin on normaalia tuolla lääkkeellä.

No joo, menipäs tämä nyt aiheen viereen ihan täysin :p.
Jatketaan taas kosmetiikan parissa, seuraavaksi saan varmaan jo loppuneita esitellä!
Nyt lähden syömään ja sitten aattelin laittaa kuorintasukat pitkästä aikaa jalkaan!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Ai menit ja rakastuit sitten siihen kuorintaan, haha. :D Ethän sä sitä viime kerralla tilannut multa vai tilasitko? Tuli vaan blackout et mitä toinkaan sulle syksyllä Skinfoodilta.
    Ei vaan, tosi kiva kuulla et tykkäsit! :) Ja Hangoverista ja teestä myös! Ei ollut sitten turhia ostoksia. :D

    Voi noita kissoja, tsemppiä ja paljon rapsutuksia!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, menin rakastumaan :D. En tilannut sitä, se oli se puhdistusvoide ^_^. En ole vielä kokeillut, mutta tuo kuorinta sai kyllä aikaan sen, että melkein tekisi mieli skipata vanhemmat putsarit ja ottaa se voide kokeiluun :D.

      Poista

Suositut tekstit