keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Bette Box Huhtikuu 2018

Heipsan!
Kerrankin sain asiat menemään suunnitellusti, joten tässäpä tulee eilen saamani Huhtikuun Bette Boxin sisältö :).

Tuttuun tapaan taas ensin ei-paljastava kuva niille, jotka eivät vielä ole nähneet sisältöä :).

Ja tässä yleiskuvaa sisällöstä.
Aiheena oli kevät ja kevään juhliin valmistautuminen.
Boksista löytyi 4 täysikokoista tuotetta ja 2 näytettä.
Itse sain tämän pitkäaikaisille tilaajille suunnatun vaihtoehtoisen (?) boksin ja täytyy sanoa, että tästä pidin huomattavasti enemmän kuin siitä "normaalista" versiosta. Ehdin spoilaantua Instagramissa ja näin sen normaalin boksin, niin mieliala oli sen nähtyäni vähän plaaahh.
Pääsin kuitenkin yllättymään :D.

Ensimmäiset pitkäaikaistilaajille olleet kohdennukset olivat:
* Bio2You Anti-ageing Eye Gel Patch silmänympärys-naamio (ovh. n. 8,70e/pari)
* Mossa Vitamin Cocktail Active Renewal Facial Oil kasvoöljy (ovh. n. 15,90e/30ml)
Normaalissa boksissa oli eri merkin sy-naamio, joten se ei eronnut isommin, mutta sitten siinä oli Himalayan-merkin voide.
Tuosta Mossan öljystä olen hurjan onnellinen, sillä yhden pullon olen sitä itse ostamana käyttänyt ja ihanaksi todennut. Tämä lähti kuitenkin varastoon jonoon, että saan vanhemmat seerumit ja öljyt ensin käytettyä :).
Sy-naamio vaikuttaa olevan ihan jees, niitäkin varastossa on toisaalta... Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa käyttää niitä pois :p. Tämän listasin itselleni kuitenkin näytteeksi, kun kertakäyttöinen on.

Sitten löytyi vaihtoehtoisia tuotteita lisää, pitkäaikaistilaajille ja ei-pitkähiuksisille:
* Ibero Matkakokoinen 4kpl Meikkisivellinsetti (ovh. n. 10,90e/setti)
* Schwarzkopf Got2b Volumaniac Root Lift Spray (ovh. n. 5,95e/150ml)
En tiedä, mitä pitkähiuksisille oli tarjolla, mutta normiboksissa setin tilalla taisi olla vaahtomuovi-applikaattoreita. Taas oon tuosta setistä iloinen ja kivan pehmeiltä vaikutti siveltimissä harjakset!
Hoksasin, etten ollut päivittänyt omaa profiilia Betten sivuille, kun nythän mulla on puolipitkien hiuksien sijaan aika pitkät hiukset :p.
Nooh, tuo tyvisuihke vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten enköhän jollain tavalla saa sen käytettyä, vaikka en juurikaan föönaa hiuksiani kuiviksi... Ehkä nyt voisi ottaa tavaksi :p.

Kaikista bokseista löytyi sitten jokin kolmesta näistä kynästä, mulla oli:
* Lumene Nordic Chic CC Color Correcting Pen, Violet violetin sävyinen peitekynä (ovh. n. 15,90e/1,8ml)
Tämä kynä on myös mua kiinnostanut, mutta olisin toivonut ehkä vihreää tai persikka-versiota, kun mun todella tummilla silmänalusilla tämä violetti ei kyllä toimi kirkastajana. Mutta katsotaan, miten saan tämän kulutettua ja käytettyä kuitenkin :).

Viimeisenä ylimääräisenä oli 2ml näyte eli Oscar de la Renta Bella Blanca Eau de Parfym.
Vielä en ole ehtinyt testata, mutta katsotaan, meneekö vessatuoksuksi. Voi olla, että tämä on kuvauksen perusteella liian kukkainen minun makuun.

Tällainen oli boksin sisältö, miltä teistä vaikutti?
Oliko kumpi versio teidän makuun, vai tykkäsittekö kummastakaan?
Itselleni olisi kyllä suoraan sanottuna ollut pettymys se "normi"versio. Ei tämäkään nyt yleisesti ottaen mikään "Wau"-boksi ollut, mutta kyllä tuo Mossan öljy nosti tämän boksin korkeammalle. Lumenen peitekynäkin kiinnosti, vaikkei sävy osunutkaan täysin nappiin.
Itse menen siis tyytyväisten puolelle :).

Huomenna saatan pitää välipäivän postailussa, mun pitäisi työhakemus kirjoitella sen sijaan :p. Töitähän mä oon tässä viimeiset 1½v yrittänyt aktiivisesti etsiä ja jokaista vähänkään sopivaa labra-puolen paikkaa yrittänyt hakea, joita täällä on auennut, mutta ei ole vielä tärpännyt :/.
Etelään ei tässä vaiheessa pysty suuntaamaan, kun tämä rempattava ok-talo tuli ostettua... Eli sitten kun tuo väikkärirahoitus loppuu ensi kuun jälkeen, niin oon kyllä esim. siivoustöitäkin valmis hakemaan, että saa lainat ja remppakulut maksettua.
Harmi vaan, että vasta nyt on alkanut selkiytyä mitä haluaisi oikeasti tehdä, mutta tällä koulutuksella on jo aivan ylikoulutettu :/. Yksi polku on tosin mietinnässä, mitä voisi kokeilla, jos ei lähitulevaisuudessa töitä tärppää nykyisellä keinolla. Katsotaan, miten käy!
Palaillaan kosmetiikan pariin ehkä ylihuomenna!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Oletko koskaan törmännyt tuotteseen, jota et tuoksun takia ole voinut käyttää? Ei niinkään allergian vuoksi, vaan koska tuoksu vaan on sietämätön.

    Tänään heitin roskiin Bliw:n valkovuokko käsienpesuaineen. Sen tuoksua en vaan voinut sietää. Kolme kertaa käytin ja luovutin. Ei vaan pysty.

    Vastaavasti on tapahtunut muutaman kerran ennenkin ja näissä kohdin lasken vain taloudellista menetystä. Muutoin en sääli roskiin meneviä tuotteita, mutta lasken paljonko se on maksnut, montako euroa heitän roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Hyvä kysymys!
      En muista, että olisin täysiä, kunnossa oleva/uusia tuotteita heivannut roskiin. Ei varmaan ole sellaista täysin sietämätöntä tuoksua tullut vastaan :).
      Jos itse ostan tuotteita, niin pyrin tarkoin selvittämään tuoksun ja jos vähänkään epäilyttää, niin jätän ostamatta.
      Nyt tuli mieleen tosin pari Burt's Bees-tuotetta, joissa oli aika sietämätön tuoksu:

      https://sentenced-to-live.blogspot.fi/2014/03/nippu-loppuneita-vol3.html

      ja

      https://sentenced-to-live.blogspot.fi/2013/09/tupakka-kasivoidetta-ei-kiitos.html

      mutta kuten noissakin lukee, niin pois en niitäkään heittänyt, vaan sain käytettyä joko eri tarkoituksessa (käsivoide) tai sitten totuin tuoksuun (salva).

      Juurikin tuon taloudellisen menetyksen takia teen aina kaikkeni, että saan purkit käytettyä tavalla tai toisella tai laitan kiertoon, jos jollekin sattuu kelpaamaan.
      Käsisaippuoissa/suihkugeeleissä on saattanut myös olla vähemmän kivoja hajuja, mutta oon nekin pystynyt käyttämään pois. Olen vaan käyttänyt runsaammin määrin, että loppuu nopeampaa :D.

      Eli aina jos mahdollista, ensin pyrin keksimään toisen käyttötarkoituksen, laitan tuotteen vieraiden käyttöön tai annan eteenpäin (jos kelpaa jollekin). Roskiin laitto on aina se viimeinen vaihtoehto :).

      Pilalle menneitä ja ikivanhoja tuotteita tietysti oon roskiin laittanut ja silloinkin sätin ja ruoskin itseäni siitä, miksi mun pitää ostaa niin paljon kosmetiikkaa, etten ehdi käyttämään niitä loppuun.
      Tuo toki avaa aina hetkeksi silmät ja ei tee mieli vähään aikaan ostaa mitään :D.

      Poista
  2. Siis mulle tämä oma boksini oli nimenomaan se "WAU!"-boksi, heittämällä paras pitkään aikaan. :) Sain ihan parhaiten itelleni soveltuvan version vielä. Mulla oli se pitkähiuksisten boksi, siinä oli Glissin pionin tuoksuinen selvityssuihke. Schwarzkopfin tuotteet sopii itelleni aivan täydellisesti, lähinnä Bonacure ja Gliss ja niiden hoitosuhkeet on ihan parhaita! <3 Kasvoöljyjä on jostain nyt vähän kertynyt :'D mutta on oikeesti todella hyviä tuotteita ja Mossa on merkkinä houkutellut pitkään. Silmänympärysnaamiot houkuttavat aina, ja se aiemman boksin Bio2You-kasvovoide on niin täydellinen, niin toki tässäkin odotukset on korkeella. :'D
    Lumenen kynästä sain sen vihreen sävyn, joka on mulle paras kun kasvoissa paljon punottavia kohteita ja silmänalusille on jo aika monta eri tuotetta. Oon itseasiassa salaa toivonuki tällasta puikkomaista tuotetta koska helppous. :'D Tuoksunäyte oli hyvä! Ainoa njääh oli aluksi nuo siveltimet, mutta sitten muistin miten oon jo jonkin aikaa kironnu ku mulla on siveltimet aina hukassa tai tosi likasena, etenkin ripsikampa, että pitäs inventoida nekin. Joten oikeasti siveltimet tuli kyllä tosi hyvään saumaan!

    Eli joo, itelle boksi todellakin osu ja uppos. :D Kiva että pitkäaikaistilaajia muistetaan ja tykkäsin myös siitä että oli peräti 2 luonnonkosmetiikkatuotetta! Ja niistä kumpaakaan en ois ite varmasti raaskinu ostaa, enkä Lumenen kynää. Olisin kyllä myös itkeny verta sen "normiboksin" jälkeen, ois ollu tosi iso pettymys... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiiii, just tuollanen boksi ois mullekin ollut aika täydellinen :D.
      mua harmittaa tosiaan, etten muistanut päivittää mun profiilia, kun aika pitkät ja takkuuntuvat hiukset on tällä hetkellä :p. Olisi siis tuo selvityssuihke ollut enemmän kuin tervetullut :p.
      Samoin tuo vihreä kynä ois ollut mulle paljon sopivampi.
      Mutta ei ollut tosiaan huono boksi näinkään!
      Tuo normiboksi ois tosiaan ollut pettymys...

      Poista

Suositut tekstit