torstai 14. kesäkuuta 2018

Pieniä repsahduksia sittenkin

Kävihän se sitten niin, että on tässä tullut muutamaan pikku juttuun repsahdettua. Onneksi kuitenkin olen saanut hillittyä suuremmat himotukset, mutta näitä seuraavia en pystynyt ohittamaan.

Alkuviikosta tavattiin lounaan merkeissä jälleen rakkaan R:n kanssa ja kun ruuan jälkeen kävimme Sokoksella, niin ei sieltä tullut tyhjin käsin lähdettyä...
MACin pisteellä ei ollut ihme kyllä asiakkaita ja kun myyjä tuli kysymään tarvitsenko apua, niin päätin siinä sitten kysyä MACin puutereista, kun parista kivipuuteristani pannut paistaa selkeästi.
Päädyin ostamaan kokeiluun tämän Prep + Prime Transparent Finishing Powder värittömän puuterin kiinteässä muodossa, kun irtomuodossa löytyy samantyyppistä vielä.
Tänään testasin ensimmäisen kerran (oon ollut meikittä nämä muut päivät) tätä ja vaikuttaa oikein pätevältä tuotteelta! Otsa ei tunnu kovinkaan rasvaiselta, vaikka tänään kävin töissä pikkuisen kirjoittelemassa ja sitten pyöräilin keskustaan ryhmämme yhteislounaalle ja kotiin. Aurinkokin porotti melko lämpimästi! Meikit on ollut naamassa nyt tätä kirjoittaessa noin 8h.
Ehdottomasti jatkan siis käyttöä ja testailua ja yritän kiinnittää asiaan enemmän huomiota :). Myyjä kehui tämän rasian kestävän pitkään, joten aion sitäkin seurata, mulla kun on tapana tupsutella puuteria aika reippaastikin naamaan :D.

Tänään sitten ennen kotiin lähtöä lounaalta, kävin Dermosilin Suomea kiertävässä myymäläautossa. MP kertoi eilen, että tällainen on torilla päivän, joten päätin sitten käydä ostamassa nuo kesän Limited Edition -omenatuotteet. Olisin Mr.Insinöörille ostanut myös roll-on dödöä, mutta sitä ei valitettavasti ollut siellä. Ehkä jotain 25% tuotteista oli siellä vaan myynnissä.
Eli ostin siis:
* Apple Deo Roll-on dödö
* Apple Shower Gel suihkugeeli
* Apple Body Peeling vartalokuorinta
Nyt uskalsin ostaa vartalonkuorinnankin taas kokeiluun, kun sivuilla oli maininta, ettei tässä pitäisi olla muovia kuorivana ainesosana :). Suihkugeelin halusin tuoksun takia ostaa, katsotaan, millainen on käytössä eli meneekö lopulta käsisaippuaksi :). Roll-on dödön halusin ostaa muuten vaan kokeiluun.
Sensitive-käsivoide minikoossa tuli ilmaiseksi kaupan päälle ^_^.

Tällaisia tänne, jospa seuraavassa postauksessa olisi jo loppuneita esittelyssä :D. Täytyy kyllä sanoa, että melko hitaaaassti on purkit huvenneet... Nooh, kuukautta on vielä jäljellä, joten ei luovuteta vielä! 
Yhtenä suunnitelmana oon tässä puntaroinut myös pannu-postausta, kiinnostaisiko teitä nähdä pannujen pohjia??
Mutta nyt lähden valmistautumaan leffa-iltaan, käydään katsomassa Deadpool 2 vihdoin :D.
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Pari vuotta sitten tuo Dermosilin bussi kävi Joensuussa ja kyllä sai taiteilla, että sinne pääsi ja vielä poiskin :D Porukkaa oli ehkä 5-6 henkilöä + myyjät ja aika ahtaaksi kävi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei kyllä ollut mikään tilaihme, mutta kyllä siellä sopu sijaa antoi :D. Saman verran taisi olla porukkaa tuolla siihen aikaan, kun itse piipahdin :). Ja pari ihmistä oli tulossa sinne silloin, kun lähdin :D.
      Ei tuolla tosiaan paljoa tuotteita ollut, mutta perustuotteita löytyi ja sit nuo limited edition-tuotteet :).

      Poista

Suositut tekstit