torstai 26. syyskuuta 2019

Kasvonaamioita urakoitu

Heipähei jälleen!
Tänään on esittelyvuorossa seuraavat loppuneet tuotteet, jotka ovat kasvonaamioita.

Ensimmäisenä, jo alkukuusta, loppui tämä 30ml Sosar Sacred Forest Peat Mask, joka on tullut jo vuoden 2016 Marraskuussa Livboxista.
Kiva nähdä, että nämä vanhat tuotteet alkaa hitaasti mutta varmasti vähentyä varastoista :D.

Tämä oli tosiaan turvenaamio ja ulkonäkö oli tuollainen tummanruskea, ei ollut esteettisesti kovin kaunista kyllä :D.
Koostumus oli myös erittäin jankkia ja mulla ei enää voimat riittäneet saamaan ulos mitään tuubista. Mr.Insinööri rutisti mulle viimeisellä käytöllä tuolta tuubista tavaraa :D.
Sopi mielestäni hyvin saunomisen yhteyteen ja siinä yritinkin tämän nyt "teho"kuluttaa pois.
Jätti ihon kyllä aika kuivan tuntuiseksi ja aika haastavaa oli myös pestä pois, monesti saattoi johonkin nenän pieleen jäädä naamiota, vaikka kuinka hyvin luuli huuhdelleensa.
Kun kasvovedellä pyyhki kasvot, niin lähti naamasta ihan järkyttävä määrä tuota naamiota vielä pois.
Ei minusta tämän fania tullut, käytän ennemmin savi-/hiilipohjaisia naamioita, jos tarvitsen kunnon syväpyhdistavaa naamiota.
Mielenkiintoista oli kokeilla kuitenkin tämä!

Sitten taas yksi kangasnaamio on varastossa vähemmän, kun päädyin käyttämään tämän 25g Naturel Hydrogel Aqua Face Sheet Mask naamion pois.
Tämä on tullut Marraskuussa 2018 Bette Boxista.
On siis vähän tuoreempi tapaus :).

Tältä näytti pussin sisältö.
Naamio ei ollut siis "kankainen" vaan tuollainen geelimäinen ja siinä oli suojakalvot molemmin puolin.
Tämä on mun mielestä ehkä hieman turhaa roskaa :/.

Tällaiselta naamio näytti kasvoilla.
Mä en tykkää näistä geelimateriaalista olevista naamioista, koska ne alkavat valua ja niin teki tämäkin. Näiden kanssa siis ei oikein mitään pysty pystyssä tekemään, kun saa olla asettelemassa koko ajan paikalleen...
Laitoin tämän kasvoille kasvovesien käytön jälkeen ja pidin 20min. Melko kuivalta tuntui tuo naamio sen jälkeen, mutta kasvot tuntui kosteutetulta.

Tämän verran pussista rutistin ylimääräistä seerumia. Purkki on 30ml vetoinen eli ehkä vajaa 10ml jäi käytettäväksi. Käytinkin tuosta seerumin tapaan kasvoille ja kaulalle/dekolteelle vielä 3 päivänä aamuin illoin.
Seerumi oli ihan ok tässä, mutta itse naamio ei sytyttänyt eli en itse ostaisi näitä geelinaamioita itselleni.

Viimeisenä sain tuossa muutama päivä takaperin käytettyä loppuun tämän 75ml Avon Planet Spa Amazonian Treasures Hydrating Face Mask naamion.
Tämä oli mulla käytössä keskikerroksen kylppärin suihkussa.

Ja jeeee, vihdoin tajusin ottaa kuvaa ulkonäösta ja koostumuksesta :D. Tämä oli viimeinen, mitä tuubista lähti ja Mr.Insinöörin piti jälleen auttaa rutistamaan se ulos, kun omat voimat eivät enää riittäneet.
Koostumus oli siis tuollaista aika hyvin kasassa pysyvää geeliä ja se oli liukkaan pehmeää levittää kasvoille.
Tuoksu oli kivan marjaisa.
Kosteutti varmaan ihoa ihan kivasti, kun joinakin käyttökertoina nenänpielet vähän kipristeli, olivat siis ehkä kuivat.
Pois huuhtomiseen piti käyttää hieman normaalia enemmän aikaa, mutta lähti kyllä pois ja iho jäi ihan pehmeäksi käytön jälkeen.
En muista näin äkkiseltään, löytyykö tätä vielä myynnistä Avonilta, mutta en ainakaan hetkeen voisi ostaa uudelleen huolimatta siitä, että tykkäsin tästä naamiosta yllättävän paljon. Pitää varastot tyhjentää ensin entisistä naamioista :).
Nyt on toinen Planet Spa-naamio käytössä ja kellarin suihkussa käytän minikokoja, mitä on päässyt kertymään ajan kuluessa.

Hitaasti mutta varmasti tosiaan edistystä tapahtuu nyt, kun ei oikeasti voi ostaa uusia purkkeja :p.
En ole edes Sokoksen 3+1 Päiville uskaltautunut, toki kuvaston olen haikeana selannut läpi... Ruokapuolella tosin haluaisin käydä, tänään olisi caesar-salaatit vielä tarjouksessa, mutta pitää katsoa, ehditäänkö sinne.
Ja tänään selasin myös Stockan Hullareiden kuvaston läpi, kun oli näköjään paperikuvastokin tullut postin mukana. Tosin samaisen postin mukana tuli lasku eläinlääkäristä, kun oli Neffin näyte tutkittu, niin saapahan taas vaan haaveilla edes mistään tilauksista :p.
Neffillä oli ilmeisesti virtsatieinfektio, mutta nyt sillä on 2 viikon antibiootti-kuuri (joka ei myöskään halpa ollut...). Onneksi se on voinut jo monta päivää ihan hyvin, viime viikon alku oli vaan raastavaa katsottavaa :/.

Katsotaan, mitä muuta tässä taas ehtii vielä tapahtua, ei tuo oma tuuri meinaa nyt ollenkaan kääntyä paremmaksi minkään asian suhteen, vaikka mitä oon yrittänyt :(...
Mutta vielä on muutama loppunut odottamassa, niin jatketaan niiden parissa seuraavalla kerralla!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit