maanantai 30. syyskuuta 2019

Viimeiset Syyskuun 2019 Loppuneet

Hellou!
Täällä on ollut hieman veto pois viime päivät, mutta katsotaan vihdoin nämä viimeiset purkit, jotka syyskuussa ehti vielä loppua.

Näistä ensimmäisenä 60ml minikokoinen The Body Shop Berry Bon Bon Shower Gel suihkugeeli, joka taisi olla TBS:n viime vuoden joulutuotteita.
Tämä oli koostumukseltaan siis punaista marjaisan tuoksuista geeliä.
Lyhyesti sanottuna tykkäsin paljon!
Harmi, ettei tänä vuonna ole tällaista marjaisaa sarjaa, kun on vain päärynä, luumu ja vanilja sekä se vanilla pumpkin.
Toki ei varmaan nyt voi noita tämän vuoden joulusarjoja ostaa muutenkaan, mutta tekisi mieli käydä nuuhkimassa ne läpi kuitenkin :).Niistä löytyisi pienet kylpypommit kuitenkin :D.
Noh enivei, nyt mulla on keskikerroksen kylppärissä muutaman täysikokoisen suihkugeelin lisäksi pari minikokoa taas käytössä, katsotaan saanko lokakuun aikana jälleen kulutettua vähemmäksi :).

Sitten loppui eräs tooooodelllla vanha ja pitkäaikainen tuote eli 200ml Avon Sun+ Soothing After Sun Body Butter vartalovoi auringonoton jälkeen.
Useamman vuoden käytin tätä pelkästään kesäisin, mutta nyt päädyin tämän iän takia siihen, että pakko kuluttaa pian pois.
Käytinkin suureksi osaksi jalkapohjiin, mutta tuli toki muutamaan otteeseen myös muualle kroppaan käytettyä.
Oli koostumukseltaan jämäkämpää voidetta, mutta mielestäni ei mennyt samaan kategoriaan esim. TBS:n vartalovoi-tuotteiden kanssa, ne ovat vielä jämäkämpiä.
Muistan että tässä oli aikanaan mukavan makean trooppinen, kookosmainen tuoksu. Nyt se oli jo aikalailla haihtunut, mutta onneksi ei haissut pahalle myöskään :p.
Kyllä tämä pehmensi kivasti ihoa ja oli ihan kelpo voidetta, ei siis ole mitään pahaa sanottavaa.
Nyt en vaan tee sitä virhettä, että ostaisin näitä After sun-tuotteita, vaan käytän nykyisiä normivoiteita pois.
Yksi after sun-voide mulla on vielä, Sebamedin, joka on tullut alkuaikojen Livboxista :D. Nyt oon sitä käyttänyt muiden voiteiden kanssa jaloille/kropalle.

Viimeisenä sitten loppui pitkästä aikaa hajuvesi!
Vuorossa oli tämä 15ml minikokoinen Lady Gaga Fame Eau de Parfym, jonka oon ostanut 4 vuotta sitten.
Tässä on tuoksunuotit Fragrantican mukaan:
* Belladonna, Suitsuke, Hunaja, Sahrami, Aprikoosi, Sambac Jasmiini, Tiikeriorkidea
Jos olisin nuo nuotit katsonut ennen ostamista, niin ei varmaan olisi tullut hommattua, mutta tämä oli kuitenkin yllättävän makeahko tuoksu ja pidin siitä paljon.
Tuo musta väri oli kyllä hauska :D.
Harmillisesti nyt viime kuussa laitettuani tätä kerran kaulalle, sainkin yllättäen migreenin :(.
Oli sitten pakko siirtää sen takia vessatuoksuksi, koska en halunnut enää samaa riskiä ottaa, jos migreeni tulisikin uudelleen käytön jälkeen.
Ehdin kuitenkin puolet käyttää, joten oon tyytyväinen!
Sattuneesta syystä en uskalla ostaa enää uudelleen, vaikka tuoksusta pidinkin.
On nuita hajuvesiä kaapissa kuitenkin ihan riittävästi edelleen :).

Tässäpä nämä oli!
Katsotaan, jos huomenna saan yhteenvedon tänne kirjoiteltua, yllättävän hyvin tämä varastovähennys on nyt sujunut!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit