sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Silmämeikkejä viimein loppunut!!!

Heipparallaa taas pitkästä aikaa!
Tässä on ollut tällä viikolla pientä työstressiä havaittavissa, kun oli parin apuraha-hakemuksen deadlinet lähellä ja lisäksi oon yrittänyt tuota liikkumista taas alkaa enemmän harrastamaan, ettei kroppa jumiudu koneella istumisesta ihan täysin. Päivät ja illat ovat sitten päässeet hurahtamaan täysin ohi!
Mutta oon tässä muutaman päivän hiljaisuuden aikana saanut muutamat tuotteet käytettyä ja oon muutenkin tarkoituksella odottanut purkkien loppuvan kunnolla, että saisin useamman "samaa sarjaa" olevan samaan postaukseen :).
Nyt sitten tänään kävikin kivasti silmämeikkien osalta, että päätin viimein postauksen naputella ja esitellä tämän päivän silmämeikin :).

Eli aloitetaan tästä jo alkukuussa loppuun käytetystä Avon Glimmerstick Chromes Eye Liner rajauskynästä sävyssä Ultra Violet.
Ei mulla hirveästi ole kyllä sanottavaa kuin että tykkäsin ihan hurjasti tästä sävystä!

Tuollainen ihana kromimainen/metallisen hohtava violetti-sävy tämä oli. Värikäs käyttää yksinään rajauksena, mutta sopi myös yhteen violettien luomivärien kanssa.
Tämä rajauskynä oli jo ehkä pari kolme vuotta vanha, mutta onneksi tuo tuli takaisin myyntiin ja sain tilattua uuden kappaleen! Eli uusi kynä on jo laatikossa odottanut jo jonkin aikaa :).

Ja sitten tänä aamuna sain käytettyä tämän Avon Glimmerstick Brights Eye Liner rajauskynän sävyssä Magenta Max. Myös tämän sävystä tykkäsin tosi paljon!

Myös tämä oli tuollainen metallisen hohtava punaiseen/pinkkiin menevä sävy, mutta kirkkaampi kuin tuo ultra violet. Tätä käytin enimmäkseen pinkkien/vaaleanpunaisten luomivärien kanssa, mutta yksin toimi myös hyvin.
Tätä sävyä ei ole enää Avonilla myynnissä, mutta tilasin samantyyppisen kynän jokin aika sitten, kuva tulee kohta!

Tänään sain meikkiini käytettyä myös viimeiset rippeet tästä voidemaisesta Avon Color Trend Morph Tone Eyeshadow luomiväristä sävyssä Varying Violet.
Tästä ei ole kuvaa yksinään luomilla, mutta melko hennon hohtavan sävyinen tämä oli. Yksinään en tätä juuri koskaan käyttänyt (joskus ehkä kulmaluulla), vaan lähes aina laitoin tätä puuterimaisen luomivärin pohjalle.
Koska sävyltään tämä oli niin hento, niin sen takia soveltui tosi hyvin niin violettien, pinkkien/ vaaleanpunaisten kuin sinistenkin luomivärien alle!
Tuon monikäyttöisyyden takia varmaan sainkin tämän "näin nopeasti" kulutettua (vaikka on tämäkin jo useamman vuoden ehtinyt olla mulla) :D.
Harmittaa, ettei tätä ole enää myynnissä, mutta toivottavasti vähän vastaava sävy löytyy nyt varastosta:

Eli Color Trendin olen korvannut Avonin Extralasting-sarjan Eye Shadow Ink voidemaisen luomivärin sävyllä Lasting Lilac ja sitten tuon Magenta Max-rajauksen korvaa Glimmerstick Diamonds-rajaus sävyssä Fuchsia Fun.
Ihan täysin en käsitä, miksi tuo Fuchsia on laitettu Diamonds-rajauksiin, kun kertakokeilun perusteella se on lähes täysi dupe Magentalle eli metallisen hohtava, eikä "timanttinen" eli siinä ei ole sellaisia "glitterhippuja", mitä yleensä noissa Diamonds-rajauksissa on.
Myös tuo uusi Ultra Violet-sävy on laitettu pelkkään Glimmerstick-rajauksiin :D.
Tästä höpötyksestä voi siis päätellä, että olen näihin Glimmerstick-sarjan rajauksiin tosi rakastunut ja niitä sitten omistankin "muutaman", kun ovat kierrettäviä ja tämän takia tosi helppokäyttöisiä!

Mutta siirrytään nyt siihen päivän meikkiin!
Tällä kertaa pohjalla oli NARSin primer.
Rajaus:
*Avon Glimmerstick Brights Eye Liner, Magenta Max
Voidemainen luomiväri koko luomelle:
*Avon Color Trend Morph Tone Eyeshadow, Varying Violet
Liikkuva luomi:
*Alle: The Body Shop Baked To Last Eye Color Duo, 08 Amethyst (vaaleampi sävy)
*Päälle: Lumene Blueberry Long-Wear Crystal Eyeshadow, 29 Apilaniitty/Clover Field
Luomivako ja ulkonurkka:
*Lumene Blueberry Long-Wear Crystal Eyeshadow, 31 Välkkyvä Vesi/Cloud Sailing
Kulmaluulle:
*Too Faced Chocolate Bar, sävy Champagne Truffle

Ja tällainen tuli lopputuloksesta. Taas salama söi tuon siniturkoosin sävyn... Mutta tykkäsin tästä lopputuloksesta :).
Apilaniittykään ei ole ihan niin pinkki pohjalla olevan violetin takia, tuli siis vähän erilainen sävy sekoittelemalla :).
Ehkä laitan vielä huomenna tämän töihin, mutta sitten taidan vaaleanpunaiset sävyt jättää hetkeksi rauhaan. Olen niitä aika paljon nyt viime päivinä ja viikkoina käyttänyt, kun halusin tuon rajauskynän kuluttaa loppuun :D.

Mutta tällaista siis tänne tällä erää!
Nyt me aletaan taas pitkästä aikaa siivoamaan täältä nuo karvapalloista muodostuneet kissat pois! Yritän huomenna taas ehtiä jotain pientä postailemaan, jos taas tännekin saisi rytmiä takaisin :)!!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Ou nou! Mun on pakko, siis ihan PAKKO ostaa tota Ultra Violet rajauskynää koska se näyttää niin makeelta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta puolesta voin kyllä lämpimästi suositella ^_^.
      Myös tuttuni tykästyi tähän mun luomilla sen verran, että tilasi myös rajauksen itselleen :D. Sanoin että voin ostaa kynän siltä, jos ei tykästykään itsellään siitä. Vielä ei ole kuulunut mitään :D.

      Poista
  2. Tosi upea meikki! Tosi nätit värit. :)

    Hei mulla loppui tänään 4 normikokoista tuotetta, yks kertakäyttökasvonaamio ja seerumi- ja kasvovoidenäytteet! :P (siis yks seeruminäyte ja yks voidenäyte, joista riitti 2 ja 1 kertaan, en siis sentään mun KAIKISTA näytteistä päässy eroon... ;D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :).
      Ärsyttää, kun pitää aina salamalla ottaa nämä meikkikuvat, niin ei täysin todelliset sävyt tule kuviin :/.
      Mutta väriyhdistelmät haluan tänne muistiin itselleni, niin osaan myöhemmin tehdä uudelleen :).

      Oiii, sullahan hyvin loppunut yhdessä päivässä kuitenkin :o :D. Mahtavaa!!

      Poista

Suositut tekstit