sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Blogi-palkintoa jälleen

Päätinkin täksi päiväksi tehdä tämän Blogi-palkinto-hommelin, jonka sain jo kuun alkupuolella Princess Whatever:iltä :). Aina kyllä sydäntä lämmittää, kun joku on jäänyt seuraamaan blogiani ja lukemaan höpötyksiäni ja varsinkin jos tykkää niin paljon blogistani, että ihan erityisesti sen mainitsee! Kauniit kiitokset siis!
Ja tämän myötä jälleen sain huomata, kuinka hidas sytytys mulla on joidenkin asioiden suhteen :D. En ollut tajunnut, että Princessallakin on oma blogi, vaikka olen kommenteissa huomannut selkeästi nimimerkin! En vaan ole älynnyt sitä nimimerkkiä painaa, että profiilitietoihin olisi päässyt ja sitä myötä blogiin (minäkö muka blondi...) :D. Nooh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Erittäin mielenkiintoisia juttuja on löytynyt sieltä, mitä olen ehtinyt lukemaan :). Kyllä näistä blogi-palkinnoista ja postauksista on joskus todella paljon hyötyä, kun löytää uusia kivoja blogeja :).

Mutta niin, tähän blogi-palkintoon sitten! Homma menee näin:
1.) Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta tunnuksen sait.
2.) Anna tunnustus 5 suosikkiblogillesi.
3.) Kopioi Post It-kuva ja liitä se blogiisi.
4.) Ole iloinen saamastasi tunnuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post It-lapulla.


Täytyy sanoa, että nyt on kyllä vaikea valita vain 5 blogia, koska rakastan kaikkia blogeja joita luen, jostain tietystä syystä :). Päätinkin nyt, että tähän tulee sellaisia blogeja, joita en ole varmaankaan aiemmin edes nimennyt. Pari onkin sellaista, joita olen aika vasta alkanut seuraamaan :).


 Lindsay's Diaries. Oululainen bloggaaja eli mukava nähdä tuttuja maisemiakin välillä blogissa :). Asukuvia, arjen juttuja.

Pumpulipupu. Kosmetiikka- ja meikkiblogi. Mahtavan yksityiskohtaisia selostuksia kosmetiikasta, tykkään todella paljon!!

Meikin Loppu. Kosmetiikkablogi, jota olen aika vasta alkanut seuraamaan :). Jonkun blogin kommenttiboksista taisin löytää linkin ja olen tykännyt :).

Pinkki kirkupöllö! Lifestyle-blogi höystettynä loistavalla keittiöpsykologialla :D

KakkuMaa. Bloggaajan kanssa oltiin yläasteella samalla luokalla :). Todella taitava käsistään! Tiedän keneltä tilaan kakun, jos kakun tarvetta tulee!!

Olisin oikeasti halunnut laittaa tähän kaikki blogit, jotka ovat lukulistallani :D. Eli lisää loistavia blogeja löydätte tuosta sivupalkista!
Nyt jatkan niitä reissukuvien muokkaamista, kunhan tuo aurinko siirtyisi tästä näytön kohdalta pois, että jotain näkisi :). Katsotaan, jos viimein huomenna ne saan tänne :D !!
Miumoi <3

8 kommenttia:

  1. Voi kiitos, ihana!

    Tämä lämmitti kovasti mieltä, erityisesti kun olen viime aikoina jostakin syystä ollut vähän alamaissa blogin kanssa. Niin kivaa tietää että tykätään, kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos oikein paljon tunnustuksesta, se on eka jonka blogini saa ja tämä taas innostaa jatkamaan blogin pitoa ^_^

    VastaaPoista

Suositut tekstit