perjantai 14. syyskuuta 2012

Kurkkupesu loppunut

Ei sittenkään vielä esiteltävät loppuneet, vaikka pari päivää sitten niin pelkäsin :). Sainkin toissapäivänä käytettyä 2 tuotetta jälleen loppuun ja tässä tulee niistä toinen:
Eli jälleen kasvopesua loppunut, nyt vuorostaan (vihdoin ja viimein) sain pois kaappieni kätköistä tämän Avonin Naturals-sarjan Purifying Tea Tree & Cucumber 2 in 1 Cleanser and Toner putsarin. Tämä ehtikin olla mulla käytössä epäsäännöllisen säännöllisesti pari vuotta, kunnes nyt kesällä päätin käyttää tämän aamupesussa pois.
Kesällä siksi, että tämä on tarkoitettu rasvaiselle ja sekaiholle eli saattaa kuivattaa jokin verran. Itselleni olisi ollut talvikäytössä aivan liian kuivattavaa ja niin kuin oon täällä muutamaan otteeseen todennut, niin ihotyyppini on varmaan alkanut muuttua hiljalleen kuivempaan suuntaan. Tai ainakin se on enempi pitakuiva sekaiho kuin ennen...
Mielestäni oli oikein kelpo putsari, tämä taisi olla toinen tai kolmas tuubi, jonka olen käyttänyt sinä aikana, kun tämä sarja on Avonilla ollut myynnissä. Mitä tätä jonkun verran kokeilin kaksoispuhdistuksessa, niin kasvovesi-vanutuppoon (käytin myös tämän kanssa erillistä kasvovettä) kyllä jäi hieman meikinjämiä, tosin syy voi olla osittain myös ensimmäisen vaiheen putsarissa...
Aamupesussa oli silti passeli ja jätti ihon "narskuvaksi" eli siitä tunteesta tykkääville voisi olla kokeilun arvoinen tuote. Tuoksu ei ollut mitenkään mieltä ylentävä, oli omanlaisensa (miltä nyt kurkku ja teepuu tuoksuvat?!), mutta itse kyllä totuin siihen nopeasti ja oli omalla tavallaan kiva herättäjäkin aamuisin :).
Kaiken kaikkiaan voisin kyllä ostaa tätä lisääkin, mutta jos mun iho kuivuu edelleen, niin sitten tämä valitettavasti taisi olla mun viimeinen tuubi :(.
Muilla kokemuksia tästä???

Jooh, täällä mä pöölöilen yksikseni tämän illan/yön. Mr. Insinööri lähti käymään kotonaan, mutta tulee meille kuskiksi, sillä huomenna on luvassa todella kiva päivä!!! Aamupäivästä lähden ensin shoppailemaan Sinan kanssa ja illalla olisi luvassa MN:n & KN:n kanssa ensin syöntiä Ravintola Crecianissa, sen jälkeen käydään katsomassa Magic Mike ja ilta ehkä mahdollisesti huipentuu baariin humppaamaan, jos me vanhukset vain jaksamme ;). Ja sade ei tule ainakaan pilaamaan fiilistä :p.

Mutta nyt mä alan katselemaan vähän tilauksia... Ei suinkaan tällä kertaa kosmetiikkaa, vaan vaatteita EMP:ltä ja keittiöjuttuja Tupperwarelta :). Kiitos sille, joka keksi tilipäivän :p.
Tosin ensi viikolla lähtee tilaus myöskin taas Avonille ja tänä iltana saan mun Oriflamen tilauksen tavarat, joista juttua huomenna :p. Palaillaanpas sitten!
Miumoi <3

6 kommenttia:

  1. Oon joskus käyttäny tuota putsaria, en vaan nyt muista mitä siitä tykkäsin ja en muista oonko blogissa siitä kertoillu. Mutta muistelen sen olleen ok, mitä nyt tosiaan taisi olla hiukan kuivattava. Enemmän oon tainnut tykätä siitä persikanvärisessä tuubissa olevasta putsarista, mikähän persikkajuttu se sitten olikaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko se joku persikka-mantelimaito vai mikähän maito se oli :D. Ja tuota kurkku-teepuutahan edelsi myös jokin sitruunaruoho-teepuu, sitäkin taisin käyttää yhen tuubin, jos en väärin muista :).
      Pitäisi melkein taas tutkia noita vanhoja Avonin kuvastoja, mulla on tallessa kaikki siitä lähtien, kun konsulttina aloitin (12/08) :D.

      Poista
  2. Mulla oli aikoinaan saman sarjan kalvonaamio, jaiks.. oli ensimmäinen kalvonaamio ja jäi kammo koko sarjaan kun en ilmeisesti osannut sitä sillon käyttää oikein :D ei siis kuivunu/vaikutusaika liian lyhyt, ja revin sit puol iltaa niitä palasia naamasta.. :D (Planet Span mikä-lie-riisisake tmv. toimii kyllä ihan ok nykysin...)
    Itelläki ois huomen tarkotus pitkästä aikaa humpalle, mutta siitähän tulee krapula?! :O
    -sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun eka kalvonaamio kokemus oli tuo Planet Spa:n sake-riisi :D. Muistan, kun ekalla kerralla laitoin sitä tosi ohuen kerroksen ja sitä oli sit hiuksissa ja kaikkialla :D.
      Hivenen kivulias kokemus, mutta onneksi opin sitä käyttämään "oikein" eikä isompia traumoja jäänyt :D.

      Lähde ihmeessä humpalle! Ei sitä krapulaa tarvi pelätä, kun muistat juoda välillä vettäkin ja ennen kaikkea: ota särkylääke ennen nukkumaan menoa!! Se on pelastanut mut lukuisilta päänsäryiltä ja seurauksena on vain perusväsymys liian vähistä yöunista sekä suurentunut mättöruuan ja makean himo ;).

      Poista
    2. Joo, tuo särkylääke on kyllä ehdoton ja jos maha meinaa mennä kuralle humpalla käynnin jälkeen, niin kannattaa ottaa ihan suosiolla ripulilääke ennen sitä. Nimim. kokemusta on ja mitä vähempi määrä istuntoja pytyllä, sitä parempi ;) (Hyi ku ällöttävä aihe, mutta oli pakko antaa tämä vinkki...)

      Poista
    3. Hahah :D. No varmasti on hyvä vinkki tuo, jos tuohon on taipumusta :). Ja varmaan maitohappobakteerejakin kannattaa ehkä myös ottaa :).
      Onneksi itsellä ei tätä vaivaa ole!! *koputtaa puuta*

      Poista

Suositut tekstit