tiistai 18. syyskuuta 2012

Käsiä hoidettu vaniljalla

Loppujien esittely edelleen jatkuu :). Tällä kertaa taas vaihteeksi pienemmällä purkilla, mutta kaikki lasketaan tässä urakassa :D.

Elikkäs reissussahan kävin Lushin asematunnelin liikkeessä ostoksilla ja sain pyytämättä tämän Handy Gurugu-näytteen :). Oli kyllä erittäin mielenkiintoinen tuttavuus tämä ja ihan hyvällä tavalla!

Tässäpä ensin sisällysluetteloa Suomen Lushin sivuilta tästä tökötistä.
En kyllä ostaisi välttämättä pelkän sisällysluettelon luettuani, nuo kaikki ruusut ja yrtit epäilyttäisi liikaa itseäni :D. Mutta tämä yllätti täysin minut käytössä! Tässä erässä ainakin vaniljan tuoksun erotti selkeän makeana ja nyt kun tuota sisällystä tutkin, niin kyllä nuo pähkinäiset ja mantelisetkin vivahteet siellä mukana oli. Ruusua en kovinkaan selkeästi omalla nenällä erottanut, tosin siitä en edes tiennyt, kun tosiaan nyt vasta tuon sisällyksen luin :).
Tämä pehmitti mukavasti kädet ja ilta-aikaan on varmaan parhaimmillaan, koska hitusen rasvaiseksi kädet jäi tämän jäljiltä joksikin aikaa. Todella pieni määrä riitti myös kosteuttamaan, joten riittoisaakin tämä mielestäni oli.
Tuoksu oli kuitenkin sen verran voimakas, että saattaisin itse siihen nopeasti kyllästyä, jos käyttäisin kokonaisen 100g purkin. Mutta silti voisin kuvitella ostavani tämän ainakin kerran yökäsivoiteeksi :). Teho vakuutti minut täysin!

Tuo oli minulla tosiaan olohuoneessa käytössä ja nyt lähti käyttöön sitten tämä Avonin Naturals-sarjan Milk and Honey voide :).
Nyt minulla onkin kaapissa "enää" 4 tuubia käsirasvaa odottamassa käytössä on tällä hetkellä 3 tuubia täällä ja töissä :). Kyllä ne vaan kuluu, pian pääsen taas lisää ostamaan ;D. Sen verran vihjattakoon, että tällä viikolla tulee vielä toinenkin käsivoide-esittely!

Nyt taidan alkaa taas blogeja lukemaan ja sitten suuntaan suihkuun. Mr. Insinööri lähti katsomaan MN:n poikaystävän kanssa Expendables 2:n, niin yksin täällä öllötetään (ja stressataan... jos se huomenna olisi yksi stressin aihe vähemmän...).
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Muru, mä oon varma että asiat järjestyy parhain päin! ;) Koita olla stressaamatta, sekin aiheuttaa sitä... no, tiedät mitä. :D (Onpas ärsyttävää yrittää puhua salakielellä xD). Mutta tosiaan, mä oon sun tukena tapahtui mitä tahansa. <3 Tosin uskon että kaikki on hyvin! Pidä mua ajantasallaaaaaa!

    Ps. Oon kirjoittamassa uutta postausta blogiin.. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 <3
      Asiat tosiaan järjestyi parhain päin, samoin työstressi puolittui tänään \o/ Kiitos tuesta <3 <3
      Oijoi, minäpäs kyttään, joko oot saanu sen kirjoituksen julkaistua :D.

      Poista

Suositut tekstit