sunnuntai 10. elokuuta 2014

Livbox Elokuu 2014

Monet jo varmaan ovatkin saaneet tämän kuun Livboxin. Itsekin kävin tämän hakemassa postista muistaakseni keskiviikkona tai torstaina. En ollut ehtinyt edes spoilata itseäni ennen boksin hakemista, joten vaihteeksi jälleen sisältö pysyi yllätyksenä avaamiseen asti :D.
Väriteema oli tällä kertaa valkoinen ja yllättäen sisäpaperikin oli erilainen kuin aiemmin!

Se oli nimittäin tuollainen musta-valkoinen oli se oli myös huomattavasti paksumpaa ja "jämäkämpää" kuin tähän mennessä ollut paperi.
Mutta eipä siinä, sisällön puolesta voin kyllä yhtyä suurimman osan kanssa siihen, että todella hieno boksi oli tässä kuussa!
Nyt olivat eri bloggaajat päässeet valikoimaan suosikkituotteensa, joita sitten löytyi 5kpl boksista.
Yksi tuote oli täysikokoinen, mutta loput 4 tuotetta ovat nekin hyvän kokoisia minituotteita!

Täysikokoisena tuotteena oli Lumene Arctic Sun Bronzer aurinkopuuteri sävyssä 1 Fresh Day / Päivän Hehku (ovh 14,90e/10g).
En yleensä hihku kovin innoissani poskille tulevista tuotteista, kun niitä on mulla ennestään 2 aurinkopuuteria ja 5 korostuspuuteria kaapissa :D.
Tämä oli onneksi enemmän mattapintaisempi kuin mitä tällä hetkellä aurinkopuutereita omistan sekä aika vaalea sävyltään, niin kyllähän tämä käyttöön on jo lähtenyt :).

Minikokoisista ensimmäinen oli 100ml Dolce & Gabbana Dolce Shower Gel suihkugeeli (ovh 42,90e/200ml).
Aiemmin tullut tuoksunäyte tästä tuoksusta ei ollut mun makuun, joka lähtikin ystävälleni JH:lle, joka tykästyi siihen. Myöskään tämä suihkugeeli ei ollut mun makuun tuoksultaan eli oli edelleen liian kukkaisen voimakas. Päätinkin sitten samoin tein antaa tämänkin JH:lle, kun omistan suihkugeelejäkin jo ennestään sen lähemmäs 40kpl... :p
Menipähän nyt heti käyttöön ja sellaiselle, joka tuoksusta tykkää :). Käsisaippuaksi tämä olisi varmasti itselläni lopulta mennyt.

Seuraavana löytyi 50ml Batiste XXL Volume Dry Shampoo kuivashampoo (ovh 8,90e/200ml).
Tästä ehdinkin heinäkuussa käyttää loppuun täysikokoisen version ja tykkäsin siitä paljon, joten erittäin mielelläni tämän minikoon myös käytän pois :).
Kuivashampootahan mulla kuluu melkein pullo kuukaudessa, niin tämä ei sentään jää kovin pitkäksi aikaa kaappiin odottelemaan käyttöä :).

Boksista löytyi myös 5ml Clinique All About Eyes Eye Cream silmänympärysvoide (ovh 36e/15ml).
Olen kuullut tästä paljon kehuja (tai sitten se on ollut se Rich-versio), joten erittäin mielelläni tämän tulen kokeilemaan. Tämäkin vain joutuu nyt jonkun aikaa odottamaan käyttöönottoa, kun kaapissa odottaa 1kpl 5ml purkki ja 1kpl 15ml tuubi ja käytössä on nyt 15ml ja 5ml tuubit silmänympärysvoiteita :p.
Mulle kyllä riittäisi, jos Livboxista tulisi näistä voiteista vain 5ml minikokoja, kauan nekin tulevat kestämään :D.

Viimeisenä tuotteena oli sitten 50ml The Body Shop Honeymania Body Butter vartalovoi (ovh 18,90e/200ml).
TBS:n vartalovoit ovat sopineet itselleni hyvin, joten mielelläni tämän käytän, vaikka en tästä honeymania-tuoksusta kovin tykkääkään. Ehkä jaloille käytän ennemmin kuitenkin :).
Olisi ollut tosin mun voidevarastojen kannalta parempi jokin muu tuote kuin kroppavoide, oon niin lirissä tällä hetkellä voiteiden kanssa, ettei tämä(kään) tule vielä pitkään aikaan käyttöön...

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kyllä tästä boksista todella paljon enemmän kuin esim. parista kolmesta aiemmasta, vaikken niidenkään takia ollut tilausta lopettamassa :). Onneksi olen pystynyt kuitenkin antamaan itselleni sopimattomat tuotteet eteenpäin, niin ei nekään jää enää nykyisin pyörimään kaappiin tai pakkokäyttöön :).
Mites teillä, olitteko tyytyväisiä vai tyytymättömiä?

Mä katson, ehdinko huomenna kirjoitella tänne vai kuinka myöhään menee töissä. Meillä kun alkaa 4 aikaan vasta palaveri, niin saattaa ilta venähtää...
Tosin, eipä mulla hurjan pitkästi olisi nuista tämän hetkisistä loppuneista kerrottavaa, niin ehkä voin ehtiä lyhyen postauksen kirjoitella :). Katsotaan!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Ihan kiva boksi vaikka tietynlaista toistoa sisällön suhteen olikin =) Mutta mutta, nyt mä vähän järkytyin..about 40 suihkugeeliä? Ja mun pitäs olla se suihkarihullu, en nimittäin usko että multa ihan noin paljon löytyy vaikka paljon niitä onki =D Oli kyllä helpottavaa lukea tuo, enää ei tartte tuntea huonoa omaatuntoa jos (tai paremminkin kun) shoppailen suihkareita vähän väliä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän tuossa toki toistoa on havaittavissa, mutta onneksi tuli kuitenkin kivoja testailtavia tuotteita ^_^.

      Joo... Tuo suihkugeelien määrä on ihan liikaa varsinkin mun kulutustahdilla... Onneksi siirtelen niitä sitten käsisaippua-käyttöön surutta, jos ei ole ollenkaan mun makuun tuoksut :D.
      Harmi vaan, kun kaikki on aukaistu ja käytetty enemmän tai vähemmän, niin en pysty oikein arvontoihinkaan niitä laittamaan...
      Sun kulutuksella ei todellakaan ole mitään hätää, vaikka suihkugeelejä shoppailetkin paljon :D.
      Mulla vaan ei meinaa suihkukäytössä suihkarit kulua, vaikka en todellakaan varo lotraamasta nuita. Vähintään kuukausi kaksi menee, jos käytän pelkästään yhtä suihkugeeliä ja pelkästään suihkukäytössä :/.
      Siksi mun pitäisi oikeasti hillitä nuita suihkugeelien hommaamisia... Helpommin sanottu kuin tehty...

      Poista
  2. Mä tykkäsin boksista paljon! Musta teema oli todella kiva ja boksin toteutuskin laadukas. Ja tosiaan muutama tuote tuli mulla hyvään saumaan. :)

    Täytyy vielä julkisesti tulla sanomaan se, jonka jo kerroin, että ihanaa, että muillakin on hirveä määrä suihkugeelejä! :D Mullakin on niitä tuhottomasti, ja mä oon todella luullut olevani ainoa! Mulla on sama kun sulla, että melko huolettomasti ostan niitä lisää, vaikka ei hetkeen tarvisi. ;) Olisi tosi kiva nähdä suihkugeelijemma-postaus! Vaikka olet kaikki varmaan esitellytkin tullessa tai loppuessa, niin varastopostaukset kiinnostaa aina ja paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boksi oli kyllä todella laadukas tällä kertaa ja minikokoiset tuotteet olivat hyvän kokoisia, että pystyy useamman kerran tuotteita testaamaan :).

      Joo, et tosiaan ole ainoa suihkari-jemmari :D.
      Olenkin noita mun purkkeja ja listoja katsonut siihen malliin, että mun pitäisi jälleen purkit laskea ja listat päivittää ja tehdä myös taas tämän vuoden varasto-postaus!!
      En uskalla luvata päivää, mutta mieleeni olen kyllä asian jo aiemmin pistänyt :). Postausta siis tulossa tässä toivottavasti piakkoin ^_^.
      Ja ehkä uskaltaudun tekemään myös tuon yksityiskohtaisen suihkugeeli-postauksenkin jossain vaiheessa... :D

      Poista

Suositut tekstit