perjantai 28. marraskuuta 2014

Hiusjuttuja vol1.

No niin, nyt ei tullut yllättäviä muutoksia suunnitelmiin, niin pystyy päivittämään tätäkin :D.
Eli oon saanut myös yllättävän hyvin loppumaan hiuksille tarkoitettuja juttuja ja tässä tulisi lyhyesti selitettynä ensimmäinen satsi:

Tämä oli oikeastaan marraskuun ensimmäinen loppunut purkki eli Oriflame Nature Secrets Burdock & Grapefruit Anti-dandruff Shampoo.
Tuoksultaan tämä oli oikein pirtsakka ja makeanraikas greippi, itse ainakin erotin vain tuon :).
Varsinkin lokakuussa tuli käytettyä tätä ahkerasti jokaisella suihkukerralla ensimmäisessä vaahdotuksessa, mutta selvästi tämä kyllä vaati vielä sen toisenkin vaahdotuskerran (toisella shampoolla), että hiukset tuntui puhtaille.
Ihan samalla lailla alkoi myös päänahka kutista suihkupäivänä kuin muitakin hilseshampoita käyttäessä, joten siinä en huomannut juurikaan eroa.
Tuoksun takia voisin joskus ostaa tätä uudelleen ja ihan ok tämä on noin hinta-laatusuhteeltaan (tämän ostin tarjouksesta muistaakseni 3,90e). Luulen kuitenkin, ettei tarvitse hetkeen hilseshampoota ostaa, ensi kuussa selviää syy siihen ;).

Toisena, myöskin kuun alussa, sain käytettyä tämän 180ml Favora Hair Leave-in Treatment hoitosuihkeen.
Ostin tämän viime talvena kokeiluun sähköisyyttä yms. estämään ja mielestäni tämä kyllä hieman auttoi siihen.
Myös suihkua seuraavana aamuna auttoi hyvin siistimään suortuvat omille paikoilleen, tykkäsin siis aamuisin tätä suihkia. Tuoksukin oli sellainen jännän makeahko. Toisaalta ei nyt ihan hirveästi hoitanut ainakaan itse suihkimallani määrällä, mutta silotti sen verran, ettei aivan peikkona tarvinnut lähteä liikenteeseen :).
Ostan uudelleen, jos en mitään "kivempaa" löydä, tämä oli vaan sellainen tasaisen tylsä :D.

Viimeisenä tällä erää sain yllättäen käytettyä myös yhden muotoilutuotteen, nimittäin tämän, sattumalta tasan vuosi sitten Marraskuun Livboxista tulleen IdHair Elements Gold Fix It in Place Strong Hairspray matkakokoisen 80ml hiuskiinteen.
Käytän hiuskiinnettä yleensä vain, kun laitan hiukset ponnarille ja on tarkoitus lähteä pyöräilemään. Yritän silottaa siten pahimmat sojottavat kiehkurat :).
En osaa muuten tätä mihinkään verrata, joten lyhyesti sanottuna piti hiukset ihan ok:sti paikallaan, mutta kovin paljoa tätä ei pystynyt laittamaan ilman, että hiukset alkoi näyttää likaisilta ja tönköiltä.
En siis varmaankaan aio ostaa tätä täyttä kokoa enää, tosin täysikokoiset kestää mulla ikuisuuden, enkä jaksaisi sitäkään :).
Mutta tällaiset pikku koot ovat kyllä tosi hyvä juttu :).

Sitten vielä tähän loppuun halusin esitellä mun OriolaShopin tilauksen. Tilasin kissoille plakin poisto-jauhetta ja lisäksi kokeiluun tällaisen Konjac Sponge sienen.
Olen kyllä kuullut aiemmin konjac-sienestä, mutta innostuin jälleen vasta Ostolakossa-Virven hehkutuksen jälkeen ostamaan testiin :D.
Tämä on eri merkkiä kuin Virvellä, mutta katsotaan, mitä tämä tekee. Täytyy sitten etsiä käsiin tuo kyseinen sieni, jos ei tätä käyttäessä huomaa eroa :).
Oletteko käyttäneet ja onko ollut apua tästä?
Tämän(kin) avulla (toivottavasti) häitä kohti!!

Mutta huomenna sitten toinen osio loppuneista hiustuotteista!
Miumoi <3

8 kommenttia:

  1. Mun täytyy nyt valitettavasti olla se ilonpilaaja ja kertoa, että mullakin on se Virven Konjac-sieni, mutta en oo huomannu sen käytöllä niin mitään vaikutusta mihinkään suuntaan.... :D Oon käyttänyki sitä äärimmäisen laiskasti, en tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus. mutta mulla on ollu aikalailla yhtä tyhjän kanssa. Toisaalta kuorin ihoa muutenkin pari kertaa viikossa, että ehkei se edes ehdi mennä huonompaan kuntoon. Toivottavasti sulla toimis, koska kyllähän se useimmilla tosiaan toimii! :)

    Ai siis miten niin et tarvii vähään aikaan hilseshampoota....?? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuossa Virvenkin postauksessa monelta kommenttia, etteivät olleet eroa huomanneet. Ja näinhän se menee kaikissa tuotteissa, toisilla toimii, toisilla ei :).
      Mä itekin käytän kuorivia pesuja tai kuorintoja jopa 3-4krt/vko, mutta nyt yhen illan ja aamun käytön jälkeen pystyn sanomaan sen, että mun iho tuntui aivan erilaiselta kuin kuorintojen jälkeen :O.
      Todella pehmoinen ja sileä kuivattuna, mutta ihan hitusen nahkean tuntuinen kosteana!
      Sileältä iho tuntuu kyllä normi-kuorintojen jälkeen, mutta tämän jälkeen tuntuma on aivan erilainen :).
      Eli ehkä tämä toimii mulla...? :D
      Käyttö ja testailu siis jatkukoon!

      Hahah, jostain kumman syystä en varmaan tule tarvitsemaan hilseshampoota ;D.

      Poista
  2. Mulla on kans tuo sieni... Mmm... Se kyllä riittää sellaisina aamuina kun ei ole suuri tarve pestä kasvoja pesuaineella. Silloin pelkkä vesi ja sieni riittää. En kylläkään ole varma viitsiikä uutta tilalle hankkia kun tuosta aika jättää. Mietin tosin, että taisin ostaa liian hellävaraisen omille kasvoille... En nimittäin itsekään ole ollut mitenkään erityisen vakuuttunut. Täytyy varmaan hankkia se rasvaisen/sekaihon sieni ja antaa vielä yksi mahdollisuus. Toisaalta ollut ihan kiva lisä pesun yhteydessä, vähän niinkuin tehostamaan pesua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ku tuossa Marisalle vastasin, niin yhen illan ja aamun perusteella mun iho on tuntunut kyllä tosi erilaiselta tuon käytön jälkeen :D.
      Ja myös käyttämiäni pesuaineita laitoin normaalisti ja tällä sienellä ne levitin ja hankasin.
      Huomasin myös illalla taas Cliniquen 2-vettä käyttäessäni, että vanulappuun ei jäänyt läheskään niin paljoa likaa kuin ilman tuon käyttöä on jäänyt!
      Mielenkiinnolla jatkan siis testailua ja käyttöä :).
      Ehkä sunkin pitää kokeilla vielä "tujumpaa" sientä ennen kuin lopullisen tuomion annat :).
      Mutta eihän tosiaan kaikilla kaikki toimi ja se on ihan okei :).

      Poista
    2. Näin täytyy ehkä tehdä :) Ruohonjuureen tilausta tai käydä tsekkailemassa olisiko lifessa tuota sientä :) Oishan tuo jo vaihdon tarpeessa.

      Poista
    3. Mä sain ton sienen osittain jo rikki :D.
      Varmaan liikaa voimaa käyttäny vesiä pois puristaessa :D.
      Jospa tuo vielä jonkun aikaa menisi..

      Poista
  3. En tiennytkään että Favora:lla on hiustuotteita :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo kyllä niiltä jotain hiusjuttuja näyttää löytyvän :D.

      Poista

Suositut tekstit