torstai 20. lokakuuta 2016

Pinkkejä purkkeja kulunut

Heissan taas pienen hiljaisuuden jälkeen!
Ei täällä mitään ihmeempiä ole tapahtunut, töissä on taas niin tiivistä koneella istumista väikkärin yhteenvedon kirjoittamisen kanssa ja jumpissakin oon yrittänyt vähän tällä viikolla käydä, niin koneella ei ole samalla lailla taaskaan jaksanut istua kotona.
Mutta jälleen alkaa päivät huveta kuukaudesta, niin pakko näitä loppuneita esitellä viimein :D.
Seuraavat tuotteet ovat olleet samassa Lokakuun 2014 Livboxissa vaihtoehtoisina tuotteina (pari vuotta ehti sitten vierähtää...)!

Ensiksi loppui tämä omassa boksissani ollut 50ml Aco Face Young Mattapinnan Jättävä Päivävoide.
Ilmeisesti tuolloin saadessani olen ollut varautunut, mutta kyllä tämä oli loppupeleissä oikein miellyttävä tuttavuus!
Koko päivää tämä ei toki kesällä mattapintaisena otsaani pitänyt, mutta ei naama ollut mitenkään järkyttävässä kunnossa silloinkaan useamman tunnin jälkeen. Kosteutti myös sopivasti ihoa eli ei kiristellyt tai rapissut pois meikkivoiteen levityksen aikana :).
Tämän voiteenhan laitoin hääpäivänäni meikin alle ja yhdessä Dermalogican primerin (ja mitä muita juttuja meikkiin tulikaan) kanssa kasvot pysyi kauniina aamusta iltamyöhään. Tosin meillä oli häät uudenvuoden aattona ja pakkasta oli pari astetta, niin ei ollut muutenkaan pahimmat mahdolliset olosuhteet meikin pysymiselle :).
Menneenä kesänä käytin tätä ahkerasti ja päätin jatkaa käyttöä ihan loppuun asti, kun pullo oli ollut auki jo jonkin aikaa.
En mä osaa tästä oikein muuta sanoa... Mä pidin tästä kyllä tosi paljon ja voisinkin ilomielin ostaa uuden pullon kesäksi! En tosin tiedä, onko tätä enää myynnissä...?

Toinen loppunut oli sitten tämä samaisessa boksissa vaihtoehtona ollut 50ml Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Oil-Free Moisturiser kasvovoide.
Tämä oli tullut boksista Mr.Insinöörin siskolle MP:lle ja hän ei tästä oikein välittänyt, syytä en tosin muista miksi (MP jos luet tämän, niin kerro ihmeessä mielipiteesi tästä omalla ihollasi, jos vielä muistat :)). Hän sitten kysyi minulta, haluanko ottaa tuubin ja orpoja purkkeja mielelläni adoptoidessa, otin tietysti kiitollisena tämän vastaan :D.
Ja myös tähän tykästyin!!
Pääosin käytin tätä yövoiteena (tuo Aco toimi päivävoiteena) ja pidin siitä, kun otsa ei aamulla tihkunut rasvaa, vaan iho oli mukavan kosteutettu, mutta suhteellisen mattapintainen. Tämä myös siitä huolimatta, että monesti laitoin sekaan kasvoöljyä tai seerumia muutaman tipan!
Meikin allakin toimi hyvin eli ei lähtenyt rullaamaan pois ja tuntienkaan päästä otsa ei kiiltänyt peilin lailla, vaikkei toki täysin mataksi tämäkään jättänyt.
Tuoksu tässä oli omaan nenääni ihanan pirtsakka verigreippi(?), tuoksuherkille saattaa olla turhan voimakaskin tuoksu, mutta mä tykkäsin :). Aamuisin käyttäessä herätteli mukavasti.
Tätäkin voisin vallan mielelläni ostaa uudelleen tuubin!!

Jeeejee, 2 kasvovoidetta varastoissa vähempänä :D. Kunhan nyt ei taas alkaisi Livboxista tulla ainakaan täysikokoisia purkkeja :p. Ensi kuussa saatan saada vielä 2 purkkia lisää käytettyä pois :). Ehkä näidenkin kanssa alkaa valoa tunnelin päässä joskus näkymään :p.
Tällaista tällä erää, palataan ehkä huomenna taas asiaan!!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Tuo ACO oli kyllä kiva! Harmi vaan, että se lopetettiin :D Eivät tainneet edes uudistaa tuota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIKÄ, voi peeveli :D !!!
      Tää on kyllä niin tätä mun tuuria :p.

      Poista
  2. Acosta tykkäsin myös ja ostinkin keväällä uuden. Ainakin siis silloin oli vielä apteekissa! Kannattaa käydä vilkaisemassa josko olisi vielä saatavilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, täytyypä pitää silmät siis auki, jos sattuisi vielä löytymään jostain ^_^.

      Poista

Suositut tekstit