maanantai 20. toukokuuta 2013

Taas kosmetiikka-plussailuja ja meikkiä

Tänään pidin töistä oman vapaapäivän, kun piti tosiaan passihakemus käydä tekemässä toisella paikkakunnalla ja myös passikuvat teettämässä ensin.
Kuvat kävin ottamassa Fotomyllyssä ja siellä olikin mukava nainen kuvaajana :). Aattelin, että saapa nähdä kuinka järkyttävä kuva taas tulee, mutta yllättäen pidinkin sitä ihan siedettävänä :O.

Se vain hieman hämmästytti, että kuva otettiin ilman laseja (onneksi silmäpussit eivät näytä kovin pahalta...), kun 5 vuotta sitten uusiessani henkilökorttini otettiin kuvat vielä lasien kanssa... Noh, jospa tuosta minut tunnistaa sitten :p.

Lisäksi päätin taas ottaa vähän kuvaa silmämeikistä! Nyt on helppoa ottaa kuvia, kun on enempi valoa, tosin en näistäkään saanut ihan täsmälleen oikeaa sävyä esiin... Tai sitten nuo sävyt vain vaihtelee eri valaistuksessa :).

Tänään oli käytössä lähes samat jutut kuin eilisessä postauksessa:
pohjalla UDPP, rajauksina puolesta välistä sisänurkkaan Avonin Glimmerstick Chromes Eye Liner, Ultra Violet (tuon enempää ei sitäkään enää ole :C ) ja puolesta välistä ulkonurkkaan Avonin Jillian Dempsey Professional Kohl Eye Liner, Plum.
Sitten lisäksi pohjalle jälleen violettia voidemaista luomiväriä (Avon Color Trend Morph Tone Eye Shadow, Varying Violet).
Koko liikkuvalle luomelle levitin Avonin True Colour Eye Shadow Quartet, Arctic Goddess-paletista vasemman ylänurkan vaaleaa sinisenviolettia sävyä ja ulkonurkkaan lisäksi The Body Shopin Baked-to-Last Eye Colour, Amethyst-duon vaaleampaa violettia.

Tässä kuvaa ilman laseja.
Yllättävän siniseen menevä sävy tuli luomille :).

Ja tässä vähän huonompi kuva lasit päässä.
Ylemmässä kuvassa mielestäni todenmukaisempi sävy.
Passikuvassa näkyy myös vähän tuota luomiväriä :p.

Mutta sitten tänään oli pakettien tulopäivä jälleen... Sain käydä hakemassa Halensin tilaukseni, jota en tosin ole vielä ehtinyt avata ja lisäksi plussailuja Avonin tilauksen muodossa:

Tässä 7.jakson paketti, joka oli vaihteeksi parempi kuin muutama aiempi jakso, sain jopa alennuksetkin taas :).

Ja tässä oma tilaukseni, joka oli mielestäni aika tarpeellinen.
Matkaa varten ostin lisää aurinkorasvaa ja After sun-voidetta ja karvanpoistoainetta menee myös paljon nyt kesällä. Tuo uusi Foot Works Papaya Sorbet-sarja oli ehkä turha, mutta tykästyin tuoksuun, niin piti sitten tilata varastoon :D. Jalkasuihketta mulla ei tosin olekaan kuin yksi, joka on käytössä! Sitten tilasin 9.jakson kuvastoja ja lisäksi sain näytteen uudistetusta Solutions-sävyttävästä päivävoiteesta.
Malttia oli siis taas matkassa ja toivottavasti saan käytettyä tänä kesänä mun aurinkorasvat ja after sun-jutut pois ;).

Mutta nyt alan katsomaan tuon Halensin paketin läpi, siinä meneekin loppuilta :p. Saa nähdä, jääkö itselleni yhtään vaatetta, vai meneekö kaikki palautukseen...
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Olet kaunis nainen, älä vaan vähättele kuviasi! :) Myös blogissa esitellyt meikkisi ovat minusta olleet yleensä onnistuneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoistasi ^_^.
      Sitä vaan on itse itsensä pahin kriitikko :D.

      Poista
  2. Arvaas kenellä oli tänään saikkupäivä... Tosin, en olis ollu työpaikallakaa jos olisin töihin menny, meillä ku olis ollu virkistyspäivä. Mutta, nätti meikki ja nätti on passikuvakin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi!! Olisi ollut kiva mahdollisesti bongata sinutkin :D.
      Kiitos myös sulle kauniista sanoista ^_^.

      Poista

Suositut tekstit