maanantai 18. marraskuuta 2013

Pieni Oriola-tilaus

Heihou!
Ei hitsi, että on taas tänään ollut niin väsynyt päivä ettei ole edes todellista...
Ei varmaan ole hyvä idea käydä leffassa myöhään illalla, kun uni ei sitten kunnolla tule, tosin nyt taisi olla täydellä kuullakin oma osuutensa asiassa...
Mutta katsottiin tosiaan Escape Plan ja olihan tuo ihan katsottava leffa!
Tokihan siinä toimintaa oli (missä leffassa ei olisi, joissa esiintyy Stallone ja/tai Schwarzenegger?) melkoisesti, mutta oli sen verran ovela juoni, että sai myös vähän pähkäillä, mikä oli homman nimi (tai ainakin minun piti pähkäillä).
Se mikä yllätti oli se, kuinka vanhaksi Stallone on muuttunut, en mä kyllä hirveästi sen leffoja olekaan katsonut :p.
Jos tykkää kyseisistä herroista, niin varmaan tykkää myös tästäkin leffasta. Mr.Insinöörikin tuntui pitävän :).

Mutta sain töissä sitten mun Oriolan tilaukseni ja tällaista tuli tilattua:

Kissoille piti tilata lisää tuollaista plakin esto-jauhetta, ovat tykänneet ja hyvin pystyy laittamaan ruuan sekaan. Ei mielestäni haise niiden hengityskään samalla tavalla, kun tuota oon laittanu muutaman kerran viikossa ruokaan.
Ja enhän mä voinut sitten vastustaa kiusausta, kun näin tuon joulukalenterin, pakkohan se oli ostaa :D. Koirillekin oli vaihtoehtona oma kalenteri.
Tuossa on siis jotain jugurtti-kissanminttu-namuja, ne pitäisi pystyä halkaisemaan puoliksi (tuossa alhaalla keskellä näkyykin kuvaa).
Siiri meinasi syödä jo tuon kalenterin, sen verran innoissaan sitä nuuhki :D.

Ja lähtihän sieltä itsellenikin pari juttua kokeiluun, nimittäin kroppakuorintoja suklaan ja mustikan tuoksuisina :).
Näitä kun itselläni kuluu melko hyvin, niin oikeutin nämä nyt hyvillä mielin kokeiluun :p.
Hyviltä tuoksuivat, joten saapa nähdä, millaisia ovat käytössä!

Eipä tänne mitään tämän kummoisempaa...
Katsotaan, kirjoittelenko huomenna, kun käydään varmaan töiden ja koulun jälkeen syömässä kaupungilla Mr.Insinöörin kanssa mun vanhenemisen kunniaksi... Voisi koittaa jostain kaupasta metsästää Fazerina-kakku myös sen kunniaksi, kun oon halunnut sitä niin paljon maistaa!
Ehkä saatan ehtiä lyhyen postauksen tehdä Mr.Insinööriä odotellessa, mutta en lupaa mitään :).
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit