torstai 18. lokakuuta 2012

Mikrokuorintaa naamalle

Heipsan taas!
Jälleen meni myöhäiseksi tämä päivittely, kun työpäivä venähti vaihteeksi melkein 10 tuntiin :p. Tämä päivä taisi olla naamioitunut maanantai... No eipä sillä, isompia onnettomuuksia tai kämmäilyjä ei sattunut (lukuunottamatta sitä, kun oikea käteni "kramppasi" ja heilautin kaksi pipetinkärki"pleittiä" pitkin pöytiä ja lattioita...), mutta geeliä varten oli parit litkut loppunu, niin niitä piti alkaa punnitsemaan ja tekemään (hitsi, miten onkaan metkaa saada sähköistä ainetta punnittua muoviseen falkon-putkeen...). Kun geelin sain tehtyä, niin puoli tuntia värkkäsin ilmakuplia pois ym. mukavaa :p. Nooh, huomenna luvassa sitten parit palaverit aamusta ja niiden jälkeen tuon geelin purku, jolloin näen lopullisen tuloksen tästä päivästä... Sitten voinkin lähteä pikkuisen aiemmin pois SYYSLOMALLE (pidän siis loput kesälomapäivät ja sisään tehdyt päivät pois :).

Mutta sitten itse otsikon asiaan :D.
Sain sitten vihdoin ja viimein käytettyä pois jo pari vuotta auki olleen (ja myynnistäkin jo poistuneen) Oriflamen DermoProfessional Micro-Dermabrasion Kitin eli suomeksi sanottuna: 2-vaiheisen kotona tehtävän mikrokuorinnan (lunttasin paketista :D).
Tähän kuului siis Step1 Resurfacing Polish -kasvokuorinta ja Step2 Perfecting Serum -kasvoseerumin/voiteen yöksi. Jatkan edelleen lunttaamista:
"Vaihe 1 uudistaa ja kuorii ihon uloimpia kerroksia ja Vaihe 2 jatkaa kuorinnan tehoa ja kosteuttaa sekä kirkastaa ihoa.
Tätä ei suositella herkälle iholle".

Ja tässä välissä sain idean valokuvata käyttöohjeet ja siinä vierähtikin reilu tunti... Tässä tulos:

Ohje numero 1.

Ohje numero 2.

Ohje numero 3.

Ja viimeiseksi sisälmyksiä...

Tosiaan oon tämä setin avannut jo varmaan pari vuotta sitten, kun kokeilin ensimmäisen kuukauden tätä. Nyt käytin sitten 2kk yhteen menoon ja hieman useammin käytin tuota kuorintaa kuin 2krt/vko... Ja sen huomasin kyllä, ettei iho tykännyt yhtään siitä :(.
Eli kyllä näissä kannattaa ohjeita noudattaa, oikeasti!
Mutta oikein käytettynä tuntui, että kyllä tämä ihoa tasoitti mukavasti ja hieman kirkastikin. Kuorinta oli todella tujua (aah, ihanaa :D), vaikka ne kuorivat ainesosat olivatkin todella pieniä, tuntuivat hiekalta iholla... Seerumi kyllä kosteutti ihan kivasti, lähti näkymättömiin se mun nenän kuiva kohtakin (kunnes aamulla pesun jälkeen ilmestyi takaisin...)!
Mutta tosiaan tuo 2 kuukautta putkeen ei ollut hyvä! Iho alkoi punottaa ja näytti tosiaan aika herkältä, liekö myös kuivannut entisestään sen takia...
Riittoisaa siis tämä mielestäni on, kolmeen kuukauden kuuriin riittää ja mullahan on vielä yksi kitti tätä jäljellä. Voi olla, että tuon toisen käytän pois niin, että satunnaisina päivinä käytän kuorintaa ja silloin tällöin vaihteluksi yövoiteena seerumia. Päiväyksetkin kun on mennyt jo ajat sitten, eikä tätä myynnissäkään enää ole, niin sama yrittää käyttää pois mahdollisimman nopeasti (vaikka siinä meneekin todennäköisesti minimissään puoli vuotta).
Ihan ok siis kaikkinensa, mutta ei todellakaan ole sellainen, että kovin usein kannattaisi käyttää!

Mutta joo, nyt tämä ilta venähti täysin, kun nuita ohje-kuvia yritin ottaa (Mr. Insinööri ne sitten lopulta otti ja mä vaan rajasin). Kyllä tuo valon puuttuminen vaikeuttaa huomattavasti tätä bloggaamista, varsinkin kun en tänään päivän valoa juurikaan nähnyt...
Palataanpas huomenna sitten lomafiiliksissä!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Mua kans sapettaa tuon valon väheneminen, vaikeuttaa kuvaamista huomattavasti =( Pitäisi raahata esiin kirkasvalolaite, sen valossa oon aina talvisin kuvaillut purkkeja ja purnukoita =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan meillekin hommata sellainen :D.
      Voisi ehkä auttaa tähän synkeään mielialaankin, niin tulisi lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla :D.
      Onneksi salama sentään vähän auttaa kuvissa, joskus...

      Poista

Suositut tekstit