sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kesäkuun Epävarmat Ennustelut

Eilen tuli taas pidettyä taukopäivä postauksissa, mutta blogijuttuja tein kyllä eilen noin muuten :).
Niin ja sulin täällä sisällä, kun tuo helle alkaa olla jo pikku hiljaa liikaa meikäläisen kropalle... En pysty nukkumaan kunnolla ja hiki on koko ajan, vaikka puolialasti täällä kotonakin hilluu menemään.
Eilen kävin heti herättyäni suihkussa ja kun sieltä pääsi pois, niin hiki tuli samantien takaisin...
Onneksi se pariin otteeseen kuurotteli (jumituttiin kauppaankin 10 minuutiksi, kun alkoi sataa kaatamalla), niin sen vartin verran oli hieman viileämpää...
Tällä hetkellä tuolla meidän partsilla on asteita +32C ja varjossa toisella puolella keittiössä +26C ja kello ei ole edes kahta...
Täytyy toivoa, että siellä matkalla meijän majoituksessa olisi sitten myös aurinkovarjoja, en mä kykene sittenkään tähän :p.

Kissoista olen myös kantanut todella paljon huolta, erityisesti Siiristä, kun se ei ole syönyt juuri mitään sitten eilisaamun, aina käynyt vain ruokakipon nuuhkimassa ja lähtenyt pois :(. Parvekkeella pitää kuitenkin vaan maata, vaikka näkee selvästi, että kuuma siellä on...
Tänään saatiin Siiri sitten sentään lipittämään vähän maitoa ja kissa-jugurttia...
Täytyy toivoa, että tuo syömättömyys helpottaa, kunhan nuo helteet helpottaisi, en mä tiedä miten mä saan siellä matkalla mielenrauhaa yhtään, jos nämä helteet jatkuu ja nuo kissat ei meijän äitinkään luona syö tai juo mitään :(. Huoh...

No mutta asiaan, sain kuitenkin kuvattua eilen mahdollisia loppujia tälle kuulle. Ihan kiitettävän määrän löysin purkkeja, mutta tuo Turkin viikko sekoittaa varmasti tätä hommaa aika lailla eli en täysin varmasti osaa sitten sanoa, loppuuko todella nämä kaikki (no ei varmasti lopu!).

Ensimmäiseksi siis veikkaukset aurinkotuotteista.
Tuo ikivanha Oriflamen after sun mousse on melko vähissä, että sen todennäköisesti saan matkalla käytettyä.
Ja ehkä myös nuo pikkutuubitkin.
Aurinkovoiteita käyttää myös (toivottavasti) Mr.Insinööri, niin eiköhän nekin kulu suht nopeaa. Olisi ehkä pitänyt ostaa korkeampaakin suojakerrointa, mutta Avonilla ei ollut sitä suihkeena ja en perusvoidemaisesta vaan tykkää yhtään. Pitää sitten noita matalia kertoimia laittaa puolen tunnin välein :D.

Sitten hiusjuttuja.
Nämä voisivat olla kaikki potentiaalisia loppujia, tuon Kloranen ja Oriflamen ajattelin ottaa matkalle myös mukaan.

Sitte kroppajuttuja.
Tuttuun tapaan kuorintaa varmasti jälleen loppuu ja tuon Lushin kiinteän kuorinnan sekä Burt's Bees-minijalkavoiteen otan matkalle. Burt's Bees käsivoide siirtyi silloin ekan käytön jälkeen jalkavoiteeksi... Eli katsotaan, ehdinkö sen näiltä helteiltä kuluttaa pois.

Tässä on jo viime kuulta tuttuja tuotteita edelleen.
Vessatuoksu kököttää edelleen sitkeästi hyllyssä ja huulivoide tässä työpöydällä...
Nuo kasvonaamiot lähtee varmaan myös matkalle mukaan, niin ainakin yksi niistä ehtii loppua :p.

Kasvoille tarkoitetut purnukat ja tuubit.
Näistä voisin uskaltaa väittää kaikkien loppuvan, tosin kasvokuorinta ja silmämeikin poistoaine on aika rajatapauksia, koska niitä en ota matkalle mukaan...

Ja viimeisenä saippuat ja näiden väitän loppuvan tässä kuussa, kun kaikki menee käsienpesu-käyttöön.
Amazonian tyhjensinkin jo pumppupulloon ja se odottaa vain huuhtelua. Näkyy täällä siis pian :).
Mokka-suihkugeelin otin eilen käsisaippua-käyttöön ja tuosta eililsestä kuvasta on jo ehtinyt ainakin 1cm huveta.
Palasaippua saa liittyä pian jämäpalojen pussiin odottamaan uutta kierrosta uudessa muodossa!

Kieltämättä tässä kuussa on potentiaalia vaikka mihin, sillä toivottavasti en nyt repsahda mihinkään isoihin tilauksiin... Yhdet tilaukset lähtee Avonille ja Oriflamelle vain tässä kuussa ja lisäksi kesäkuun Livbox tulee tässä ehkä tulevan viikon aikana.
Toivotaan, että tämä kuu menisi miinuksille tai edes +-0 tilanteeseen :D.
Mutta nyt voisin alkaa hieman miettiä postausta kosmetiikka-arsenaalista, jonka aion sitten matkalle mukaani ottaa! Hyvä siitä sitten tarkistaa pakkaamis-vaiheessa, ettei mitään unohdu :D.
Tai sitten käydään hetki paistumassa tuolla ulkona...
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. jeps,alkaa olla nämä lämpötilat liikaa (vaikka valittaahan ei saisi), on vaan ollut viimeiset kaksi viikkoa aivan sietämätön olo.ei pysty mitään tekemään ilman että tuntuu että kuolee.tietty tämä raskaus vaan lisää lämmön tunnetta.päivät on kyllä menneet siihen että oon vaan koittanu juoda riittävästi,juomapullo on ollut mukana koko ajan.eikä ulkonakaan ole juuri jaksanut olla,eilen käytiin kuitenkin sinnillä tunnin kävelylenkki jonka aikana jäätiin kahden sadekuuron kastelemaksi.voi että se tuntui hyvältä,edes hetkeksi tuntui olo helpottuvan.toivon että vajaan kahden viikon päästä lämpötila olisi edes hieman vähemmän kun me lähdetään sinne etelää kohden reissuun.autossa on onneksi ilmastointi mutta alkanu pikkuhiljaa huolestuttamaan tämä nukkumattomuus,järkyttävät univelat ehtii saada vaikkei vauva ole edes syntynyt.suurin onni tässä on se että ei tarvi töissä enää olla,varmaan sairaslomalle olisin joutunut jäämään.nämä kesähelteet ei vaan ole mua varten.-R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :(.
      Joo, ei varmasti mun olot oo mitään verrattuna sun tuskaan tällä hetkellä :(.
      Nuo sadekuurot eilen oli kyllä hetken helpotus, vaikkei sitä kauaa kestänytkään.
      Toivotavasti nuo helteet hetkeksi hellittäisi, niin saisit sinäkin voimia kerättyä ja univelkoja nukuttua pois, ennen tuota suurta ponnistusta <3

      Poista
  2. Sitä kyllä toivon että ei aivan kuukausikaupalla hellettä olisi.sääennusteessa oli onneksi pientä toivetta että tiistaina saattaisi sataa,jos lukemat laskisi alle 20 asteen niin olisin tyytyväinen.onneksi pystyn ottamaan rauhallisemmin ja oon saanu juotua riittävästi.jospa tämä tästä.mutta kyllä tässä on ollut sulle esimakua Turkin säästä.B-) -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin kans, että tiistaille lupaisi sadetta, mutta ainakin Nelosen ennusteissa lämpötila taitaa pysyä lähellä hellerajaa ensi viikollakin :/.
      On todella ollut esimakua Turkkia ajatellen, tosin jospa se lämpö ei sitten täysin shokkina kropalle siellä tulisi :p.

      Poista

Suositut tekstit