maanantai 24. kesäkuuta 2013

Sydänpommi loma-ammeessa

No niin, nyt on ollut sitten "karu" paluu arkeen...
Katit herättivät jo 5 maissa aamulla, ovat ilmeisesti aamuruuan saaneet äitini luona siihen aikaan, kun hän yleensä noihin aikoihin heräilee :D.
Saatiin onneksi sitten ruuan antamisen jälkeen nukkua 9 asti ja sitten alkoikin pohtiminen, mitä kuvia laitan Facebookiin ja mitä tänne :). Noh, sain kuvat facebookiin mutta vielä en saanut päätettyä, miten toteutan tänne nuo reissu-postaukset, mutta aion alkaa julkaista niitä vasta heinäkuun alussa. Loppuneiden esittelyyn menee aika tiiviisti tämä loppukuu, niin voi sitten hyvin reissu-juttuja kertoilla, kun ei loppujia ole vielä kuun alussa :).
Nyt siis asiaan!

Eli minähän otin muutaman kylpytuotteen mukaani matkalle, kun tajusin, että huoneistossamme on kylpyamme käytössä.
Ensimmäisenä sain käytettyä tämän Bomb Cosmeticsin Pink Rosebud Heart Blaster kylpypommin, joka oli MN:ltä joululahjaksi saadussa setissä :).

Tässä on sisällysluetteloa tuotteesta. Itse en ihmeellistä kyllä tuoksua pahemmin erottanut, mutta MN sanoi, kun menin kylvyn jälkeen terassille istuskelemaan, että selvästi tuoksun jollekin :D. Eli muut kyllä erottavat tuoksun, vaikket itse huomaisikaan!

Tämän kuvan pitäisi olla vaakatasossa, en tiedä miksi se on kääntynyt tänne ladattaessa...
Eniveis, tässä yritin saada kuvattua pommia käytössä. Ehti vain suurimmat sihinät tehdä, ennen kuin sain kuvan otettua :D.
Mutta suhinaa siitä lähti ja teki tuollaisen hennon vaaleanpunaisen veden. Iho tuntui myös suhteellisen pehmoiselta kylvyn jälkeen, ei huutanut heti kosteutusta.
Jos näitä olisi mahdollista tilata jostain helposti, niin voisin kyllä kokeilla lisääkin muissa tuoksuissa. Ruusu ei edelleenkään ole mun suosikkituoksu, vaikken itse tuoksua erottanutkaan :).
Mahtava oli kyllä päästä noita kylpyjuttuja kokeilemaan ihan ammeessa, jalkakylvyissä kun eivät täysin pääse oikeuksiinsa :).

Tällaista siis tänne tänään. Voisi suunnata seuraavaksi suihkuun ja sitten syömään grillikylkeä :p. Ihan kuin ei olisi tullut viikon jo ämpättyä ruokaa :D. Tosin nyt kun aamulla punnitsin itseni heräämisen jälkeen ennen syömistä (näin punnitsen aina itseni), niin ei mulle ollut kertynyt kuin 1,5kg menneen viikon aikana :o. Ehkä nuo lähtee sitten suht nopeasti pois, kun pääsee taas kunnolla liikkumaan :).
Mutta palataanpas huomenna seuraavan kylpyjutun kanssa :).
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit