sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Turkin Matka Osa 2.: IC Green Palace-hotelli

Ajattelin tässä kerrankin aikani kuluksi palata taas viime kesäiseen Turkin matkaamme ja julkaista muutaman kuvan toisesta IC Green Palace-hotellista, jonka palvelut oli myös vapaasti käytössämme siellä :).
Ja matkan ensimmäinen osa löytyy linkistä.

En ottanut montaakaan kuvaa tuosta itse hotellista, mutta tässä yksi ulkoa päin otettu.
Tuolla emme juuri muuten käyneetkään kuin syömässä. Siellä oli myös yksi matkamuisto-myymälä, pari vaate-putiikkia ja pari koruliikettä. Lisäksi olisi alueella ollut à la carte-ravintoloita 6kpl, mutta emme saaneet varattua pöytää (yhden kerran olisi voinut syödä ilmaiseksi joko kalaruoka-, turkkilaisessa tai meksikolaisessa ravintolassa) :/.
Eipä tuolla nälkää tarvinnut kärsiä kuitenkaan :).

Tällä puolella oli sitten 7 allasta lisää käytettävissä, joissa oli myös erilaisia aktiviteetteja tarjolla. Pääosin oltiin kuitenkin joko meidän omalla altaalla tai Recidencen puolella. Olivat huomattavasti rauhallisempia :).

Iltaisin altaat oli todella kauniisti valaistu <3.
Parin altaan vieressä oli sitten allasbaarit, joista sai hakea juotavaa, niin paljon kuin jaksoi vaan juoda :p.
Lisäksi oli jäätelöbaari auki päivällä, josta sai hakea jäätelöä myös niin paljon kuin jaksoi syödä.
Pari kertaa haettiin jätskit, mutta yleensä oli haluamani maku loppu ja työntekijöillä ei ollut kovin vahva englannin kielen osaaminen... Venäjää kyllä osasivat puhua.

Sitten alueelta löytyi myös pari pienempää lampea, jossa oli kaloja...

...sekä sorsia ja jopa pari joutsentakin (joiden kuvat mulla epäonnistui)!!

Ja löytyihän sieltä sorsien joukosta myös...

Kissoja :D.
Tuli kyllä hetkellisesti erittäin kotoisa olo :).

Nämä kissat siellä pyöri enimmäkseen, en tiedä oliko niitä siellä edes tämän enempää.
Silitettäväksikin olisi tullut tuo ylemmän kuvan aikuinen, harmi vain, ettei noita oikein uskaltanut silitellä...
Mutta kivoja kissoja näytti olevan :).

Polut rantaan oli myös kauniisti valaistu iltaisin.

Tämä oli IC Recidencen puolella, mutta siellä oli myös banaanipuita :D. Hauska oli nuitakin omin silmin nähdä.

Kukat oli myös kauniita, nämäkin tosin taisi olla IC Recidencen puolella :).







Oi voi, tuli kyllä taas niin ikävä tuonne lämpimään <3.
Onneksi voi kuvia selailla ja muistella tuota reissua :).
Katsotaan, kuinka pitkään menee taas seuraavaan postaukseen, kun 3 postaukseen olisi vielä kuvia jäljellä :).
Mutta huomenna taas paluu arkeen! Mä katson, postailenko huomenna ollenkaan, kun ajattelin viimein yrittää päästä sinne jumppaan ja Mr.Insinööri tulee takas kotiin, niin jos vihdoin senkin kanssa ehtisi paremmin aikaa viettää...
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. jaahas, et sää nyt ainakaan helpottanut mun meneillään olevaa matkakuumetta.. ;D
    nuo kisut on kyllä joka paikassa söpöjä, harmi kun ei pahemmin niihin viitti koskea. meijänkin reissuilla näkynyt hotskualueilla monesti pentueita.. :P
    - nimensä vaihtanut "vakikommentoija" (s) -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän postauksen tehtyä jäin sitten Nazarin sivuille itsekin kuolaamaan ja haaveilemaan matkakohteista :D. Ihana olisi syksyllä päästä käymään jossain lämpimässä ja valossa hetkeksi...
      Kissat ovat ihania kaikkialla, vaikka vähän ne kyllä säälittääkin :/.
      Tervetuloa takaisin uudella nimellä!! :D

      Poista

Suositut tekstit