keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Viimeiset loppuneet

Nonnih, tässäpä tulisi vielä ennen huomista yhteenvetoa viimeiset loppujat (joilla ei voi paljoa ylpeillä :p):

Eli viimeisenä täyskokoisena tuotteena about vajaa viikko sitten loppui tämä alun perin silmämeikin poistoon ostamani L'orealin De-Maq Expert Elixir Concentrate Ultra Make-up Remover (voi jösses, mikä sanahirviö...). Käytin tätä sitten Lancômen puhdistusemulsion loputtua koko kasvoille puhdistuksen ensimmäisenä osana, jossa tämä toimi mielestäni ihan kelvollisesti.
Tämä oli siis geelimäinen tuote (kellertävän kullan väristä), joka veden kanssa muuttui maitomaiseksi emulsioksi. Ei muuta ikävää sanottavaa tästä ole kuin se, että silmämeikin poistossa silmiin joutuessaan sumentaa silmät täysin öljyisyytensä vuoksi. Onneksi sitä ei kauaa kestänyt pesun jälkeen. Piti kuitenkin vielä pienellä määrällä silmämeikin poistoainetta puhdistaa pumpulilla viimeisetkin ripsi-/luomivärin rippeet.
Kiva oli kokeilla ja muun naaman sekä todella kevyen meikin puhdistuksessa ihan hyvä tuote, mutta en varmaan hankkisi lisää (jos tätä enää myynnissä onkaan ?!?). Kokeilut jatkukoon eteen päin :).

Sitten toiseksi viimeisenä loppui tämä IKIVANHA Oriflamen Glitz & Glam EdT näyte. Mietin ensin, että liekö jo tuoksut haihtuneet tästä, mutta ihan kivalle tuoksui ja töissä sain työkaverilta jälleen kehuja, kun tuoksuin hyvältä! Monesti samainen ihminen (myös pari muuta työkaveria) kehunut asiasta, joten ei käyttämäni tuoksut ainakaan itselleni voi olla kovin huonoja :D.
Tästä mä en valitettavasti osaa mitään sen kummempaa kertoa, kun en ole nähnyt edes alkuperäistä pulloa koskaan (näytteen sain muistaakseni 2006 :D). Kehuista päätellen kiva tuoksu, eikä omaan nenäänikään pahalle tuoksunut.
Olisiko jollain tarkempaa tietoa tästä tuoksusta ???

Ja sitten viimeisenä näyteloppujana oli Avonin Secret Fantasy EdT, joka kuuluu Kukkais-Hedelmäiseen kategoriaan sisältäen Ananasta, Syreeniä ja Meripihkaa. Eräs kaverini on rakastunut tähän tuoksuun ja itsekin tykkäsin tästä kyllä. Ja mullahan onkin tästä täysikokoinen Secret Fantasy Star EdT, joka kuuluu samaan Kukkais-Hedelmäiseen kategoriaan sisältäen Mandariinia, Jasmiinia ja Vaniljaa. Itse ehkä hitusen enemmän tykkään tästä Starista, mutta olen kyllä tuota alkuperäistäkin harkinnut vakavasti :D.

Ja sitten tämän helkkarin pitkän postauksen loppuun kuvaa Lidlin sortumisista :p.
Haluatteko veikata kuinka kauan menee tuhota nuo suklaat ja karkit ?!? ;D
Tosin toiveet ovat korkealla että ne säilyisi pidempään, kun maanantaina ostetussa Susu-palapussissakin on vielä varmaan 1/3 jäljellä :O !! Katsotaan miten käy !
Mutta nyt syömään ihan "oikeaa" ruokaa ensin :D. Huomenna sitten yhteenvetoa luvassa, joka ei kovin hyvältä tule näyttämään... plaaah...
Miumoi <3

8 kommenttia:

  1. Voi apua mitä herkkuja! <3__<3 Mulla menis noiden tuhoomiseen sellanen puolisen tuntia...röyh. :'----D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :D. Niin mäkin pelkäsin, vaan vielä en oo ehtinyt edes avaamaan nuita :D. Eli yli 2h on jo säilynyt \o/. Tosin yksin en varmaan ainakaan nuita Trolli-karkkeja syö, varmaan tuo toinen puolisko siinä avittaa ;D.

      Poista
  2. Minä muuten inhoan tuollaisia sanahirviöitä mitä joillain tuotteilla on nimenä =D Ja hei, lohduttavaa että noinkin vanha hajuvesi on ollut ok, mulla kun tosiaan niitä haisuvesiä piisaa ja alan hissukseen käyttelemään pois niin tässä oon miettiny et kunhan osa ei olis menny vanhaksi..tosin, oon säilyttäny niitä vaatehuoneessa eli eivät ole altistuneet lämmölle tai valolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nuo hajuvedet + näytteet ovat vessan kaapissa, mutta mielestäni se ei ole kovin lämmin paikka eikä valoakaan saa muuta kuin silloin ehkä, kun vessassa käy ja on sattunut kaapin ovi jäämään auki :).
      Ja isojakin pulloja mulla on ehkä 3-4 vuoden takaa ja ainakin vielä ne on omaan nenääni tuoksuneet lähes samalta, ehkä saattavat vain laimentua (mikä on hyvä, kun voi laittaa vähän enemmän ja siinä tulee nopeammin käytettyä ;D).

      Poista
  3. Täältä tulis veikkauksina joko päivä tai 10 minuuttia. Kerro toki miten kävi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 minsa meni väärin, sillä nuo säilyivät jopa avaamatta yli 2 tuntia :D. Kitkatista on 2 kpl mennyt nyt, samoin keksi suklaasta ! ja Trollista maisteltiin puolisen tusinaa karkkia myös eilen eli saattavat jopa yli päivän kestää :D

      Poista
  4. Tyhmä kysymys: Miten laitat hajuvettä noin pienestä purkista? :D Siis eka vanulle vai miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, on vain tyhmiä vastauksia ;).
      Itse käytän nuo näytteet vain niin, että kippaan pullon suun kaulalle suoraan (vain kaulalla käytän hajuvettä) ja pulloa sitten varovasti liu'utan/sivelen pitkin ihoa. Tarvittaessa vähän sormilla myös "levitän", jos tuoksua on liikaa päässyt valumaan kaulalle :). Ennen kippasin sormelle tuoksua, mutta se oli niin pirun hidasta. Kärsimättömänä siirryin sitten tuohon "suoraan pullosta"-menetelmään :D. Kädet pesen sitten saippualla, jos oon joutunut sormilla tuoksua levittämään.

      Joskus aikoinaan olen isoista pulloista suihkinut ensin vessapaperiin/talouspaperiin ja sillä levittänyt tuoksun, mutta nykyisin suihkin suoraan 2-3 suihkausta kaulalle :).

      Poista

Suositut tekstit