perjantai 15. marraskuuta 2013

Super-hoitavaa, vai?

Hellou!
Jälleen meni eilen jumppien osalta myöhään, niin en alkanut kirjoittelemaan isompia.
Innostuin extempore menemään ensin Combatiin kokeilemaan toisen ohjaajan miksauksia ja sen jälkeen suunnittelemaani Pumppiin. Vedin vaan ehkä hitusen liian täysillä combatin siihen nähden, etten ollut kovin hyvin syönyt, mutta kun oli niin monta lempibiisiä, niin se tuli vaan pakosta... Tuo sitten valitettavasti "kostautui" Pumpissa, kun päänsärky iski eli sitä en meinannut jaksaa kovin hyvin tehdä :/. Lääkkeet ja rauhoittuminen kotona onneksi helpotti oloa :).
Mutta nyt taas seuraavan loppuneen kimppuun!

Sain käytettyä (vihdoin ja viimein) jälleen yhden hiusnaamion, tällä kertaa Avonin Naturals-sarjan Acai Berry & Shea Oil Superfruit Soufflé for All Hair Types.
Piti silloin aikanaan ostaa molemmat naamiot (toinen oli yamberry-yogurt, muistaakseni), jotka tuli myyntiin, kun innostuin jotenkin nuista tuoksuista ja nimestä.
Kuvittelin jostain syystä, että tämä olisi sellaista kuohkeaa "kermavaahtoa", mutta ihan normaalia violentin väristä naamio-tavaraa tämä oli.
Tuoksu ei myöskään ollut omaan mieleeni, jokin tympeä sivutuoksu tässä tuli nenääni, josta en välittänyt.
Ja vielä itse hoitotehot olivat tässä olemattomat! Tämä ei juurikaan silottanut tai selvittänyt takkuja, ei auttanut vaikka määrää vaihteli. Jouduin siis reippaasti käyttämään pesun jälkeen jätettäviä hoitoaineita, että sain hiuksen joten kuten kuriin :/.
Kaikilta osin tämä tapaus oli pettymys, enkä ostaisi uudelleen.
Toinen naamio olikin sitten täysin päinvastainen, mutta siitä juttua sitten enemmän purkin loputtua :).

Tämä viikko on kyllä mennyt taas ihan harakoille töissä, mutta jospa ensi viikko olisi parempi, ainakin seminaaria pitäisi alkaa suunnitella... Plaaah...
Nyt mun pyöräkin alkaa olla varustettu talvi-pyöräilyä varten; on uusi pirrikello, nastarenkaat (taakse se pitäisi vielä asentaa jossain vaiheessa) ja lamppu, joka valaisee myös tietä! Vielä ne kunnon lämpimät/sateenpitävät vaatteet pitäisi hommata, niin sitten voisin olla valmistautunut niin hyvin kuin pystyn... Saa sitten nähdä, kun lumet tulee, että miten uskallan ajaa :p. Sitä odotellessa!
Kuljetteko te miten talvisin? Pyörällä, julkisilla, omalla autolla?

Viikonloppu menee muuten täällä taas kattien kanssa keskenään, mutta sunnuntaina treffataan rakkaan R:n kanssa pitkästä aikaa Antellin brunssin merkeissä ja samaisena iltana olisi suunnitelmissa mennä sitten Mr.Insinöörin kanssa leffaan, ennen kuin kevään Hullareiden liput menee vanhaksi :).
Onko teillä mitään viikonloppu-suunnitelmia?

Tällaista siis tänne vaihteeksi, palaillaan huomenna taas asiaan!
Miumoi <3

14 kommenttia:

  1. Ääh.. Kirjoitin äsken kommentin, mutta se ei ilmeisesti tullut? Mutta siis asiani oli se, että bongasin ihan äsken täysin sattumalta sun blogin tuolta blogilistan etusivulta ja päiväni parani kyllä huomattavasti! :D Luin siis reilu puoli vuotta sitten tätä sun blogia, kunnes lopetin itse oman blogin kirjoittamisen ja samalla kaikkien blogien lukemisen (piti ottaa vähän taukoa "elämästä"). Nyt on pakko alkaa lueskella vähän enemmänkin näitä sun viimeaikaisia postauksia niin näen mitä sulle nykyään kuuluu :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ole tullut muuta kommenttia kuin tämä? Jotain Blogger saattaa sekoilla välillä :/. Mulla siis ei ole mitään kommenttien hyväksyntää ym. käytössä eli jos Blogger toimii niin kuin pitää, niin kaikkien kommenttien pitäisi tulla heti näkyviin :).

      Voi että, sait kommentillasi kyllä hymyn huulilleni ^_^. Tosi ihana kuulla, että minunkin höpöttelyt voivat jonkun päivää piristää !!
      Tervetuloa takaisin blogi-maailmaan, toivottavasti tauko teki hyvää ja sait uutta intoa tulevaisuuteen :).
      Täällä nyt ei ole mitään kovin mullistavia asioita tapahtunut, saisi vain ajan riittämään töiden ja vapaa-ajan välillä, kun tämä blogikin on tästä sekä pienestä syys-synkkyydestä hitusen viime aikoina kärsinyt...
      Jospa tässä mieliala kohenee viimeistään, kun joulukuuhun päästään :D.

      Poista
  2. Itse pyöräilen kesät talvet, kun meillä ei taloudessa ole autoa ollenkaan (: Vielä kun täällä itäsuomessa pakkaset ovat pahimmillaan sitä -35 astetta, joten superpakkasenkestävät tamineet on ihan pakolliset :D Toppahousut ja untuvatakki on ihan jees. Ekat pari talvea menin kokonaan ilman nastarenkaita ja niitä kaatumisia tuli muutamia pitkin talvea, mutta nastarenkailla onneksi ei enää. Talvipyöräily on ihan jees kunhan pyörätiet kunnolla lumettuvat tasaiseksi ja on hiekoitusta (: Pahinta on kauhea loska, sulana tai jäätyneenä. Silloin ei kyllä pystyssä meinaa pysyä nastoillakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyyyyrrrr, voipi olla, että -30C pakkasilla taidan suosiolla hypätä bussiin :D.
      Tosin täällä Oulussa vaikkei pakkasta olisikaan ihan älyttömiä, niin se tuuli on pahimmillaan jotain hirveetä :/.
      Mun täytyy siis sekä syksy-/kevätkeleille hommata sateenkestävät tamineet ja pakkasille toppa-kamppeet... Tuntuu, että halvemmaksi tulisi se kuukausi-bussikortti sittenkin ;D. Tosin kyllähän nuo varusteet sitten kestävät vuosia parhaimmillaan, kerran siis kirpaisee :).

      Mä kans luulen, että normaaleilla lumettuneilla teillä pystyn ajamaan ihan hyvin (ja oonhan mä opiskeluaikana yliopistoon polkenut välillä), mutta juurikin teiden kunnossapito, loska ja sen jäätyminen pelottaa kaikista eniten :(.
      Mutta ei auta kuin vaikka kävelyvauhdilla sitten ajaa :).

      Poista
  3. Omalla autolla kuljen kesät talvet, siivousvehkeitä sen verran kannettavana.. pahimmilla pakkasilla saatan kävellä (onneksi "käpykylässä" lyhyet välimatkat) auton hyytymisen pelossa, tai sitten kerjätä muilta kyytiä.. :D (piuhaan kun en autoa päivän ajaksi saa.)

    Viikonloppu taitaa mennä hoitokoirakaveria haliessa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tapauksessa onkin hyvä olla se oma auto :).
      Itsekin aina välillä pääsen Mr.Insinöörin kyydissä (mulla ei korttia ole), jos aikataulut natsaa hyvin :).

      Oiii, suunnitelmat, joihin kuuluu eläimiä, ovat (yleensä) todella mahtavia ^_^.
      Kivaa viikonloppua karvakaverin kanssa myös sinne!!

      Poista
  4. Viikonloppu menee Laurin kanssa touhutessa,ja nopeasti meneekin.Ulkoilua,leikkimistä,nukuttamista ja jotain kotihommia.Jossain välissä myös itekin syö.Ja imetystä,kymmenenkin kertaa vuorokaudessa.
    On kyllä mukava nähdä sua pitkästä aikaa ja luulen että Laurikin nauttii kahvilareissusta.Ainakin kaikki tähänastiset reissut on olleet mieluisia.Pääset sinäkib näkemään miten poju on kasvanut ja kehittynyt huimasti ihan muutamassa viikossa.
    Tiedätkö muuten mitä tuo brunssi sisältää? Koitin netistä katsoa mutten löytänyt tietoa.Tietäisi hieman mitä herkkuja on tarjolla.;-)
    Nähdäänpä sunnuntaina,laitan viestiä tai soitan jos tulee mutkia matkaan. Bussilla tullaan ja varmaan kävellen kotiin niin tulee tehtyä vaunulenkki samalla.:-)
    -R
    Ps: oon kyllä tykänny tästä sun blogista,päivittäin luen mitä sulle kuuluu,monesti oon aikonu kommenttiakin laittaa vaan en oo ehtiny.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antell-kahvilat FB-sivuilla joku oli lokakuussa kysellyt tuota brunssin tarjontaa, niin tällainen oli vastaus:
      "Sunnuntaibrunssin valikoima vaihtelee hieman joka viikko, mutta tarjolla on ollut esimerkiksi croissantteja, erilaisia leipiä, ilmakuivattua ja tavallista kinkkua, brie-juustoa, salaattia / suolaista piirakkaa, jugurttia ja mysliä, tuoremehua, jotakin makiaa sekä totta kai kahvia ja teetä".
      Eli saapas nähdä, mitä siellä sitten on ja kuinka paljon porukkaa siellä on :).

      Ihana kyllä teitäkin taas nähdä, poitsu on varmasti kasvanut ihan hurjasti, kun useampi viikko on jo edellisestä näkemisestä :D.
      Toivottavasti se ei hirveästi sataisi, kun kunnon myrskyä ensi yöksi/huomiseksi povaillut!!

      Kiva että ehdit edes lukea kuulumiset, vaikket kommentoimaan ehdikään samaan tapaan kuin ennen <3. Ollaanpas yhteyksissä huomenna, jos tulee jotain yllätyksiä!!

      Poista
  5. Meillä kun ei oo ollu autoa nyt melkein 3 kuukauteen, niin mies kulkee työmatkat pyörällä ja mulla kun ei oo töitä, niin ei oo pakko kulkea mitenkään :D Tosin SATSiin ja kaupungille kuljen nyt bussilla. Pyörä semmosessa kunnossa, että sillä ei mielellään pidempiä matkoja pyöräile, hyvä jos uskallan pyöräillä Koskelasta Välivainiolle mun vanhempien luo sillä. Pitäs kyllä huoltaa se kuntoon, mutta just nyt ei oo varaa, ehkä keväällä sitten. Isommat kauppareissut sitten tehdään niin, että mie soitan isälle ja hän käyttää meitä siellä kaupassa missä tarttee.

    Ja täällä viikonloppu menee luultavasti niin, että mies pelaa tietokoneella Battlefield 4-peliä ja mie neulon villasukkia ja katon samalla telkkaria, ehkä myös vois blogiinkin raapustella :D Ei siis mitään ihmeellistä/normaalista poikkeavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat pyörän keväällä viimeistään kuntoon :).
      Kyllähän tuohon kunnostukseen saa tosiaan rahaa menemään, mutta jospa ei tarvisi muutamaan vuoteen sitten ostaa mitään :).
      Ja onneksi kuitenkin bussit kulkee (toistaiseksi) ihan hyvin aina tarvittaessa ja meilläkin kuitenkin Mr.Insinöörillä auto, jonka kyydissä minä pääsen myös, kun nätisti pyydän :D.

      Minäki oon täällä tänään vaan nukkunut ja yövaatteet päällä heilunu :D. Ihanaa tällainen kiireettömyys kerrankin <3. Viikonloppuisin saakin ottaa rennosti ^_^.

      Poista
  6. Mä oon laiska ja kuljen omalla autolla, julkisiin en oo paljoa tutustunu ja talvella oon eläissäni ajanu pyörällä vissiin kerran =D Töissäki tosiaan kuljen mieluummin autolla, sen verran pitkä työmatka ja julkisilla siihen menis liian kauan aikaa. Mä ku oon hidas herääjä aamulla ja herään siinä puoli kuuden jälkeen joten jos joutuisin kulkemaan bussilla, pitäs herätä aivan liian aikaisin... Ja tosiaan tuo vajaat 30 km työmatka ei onnistuis multa pyörällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo työmatka on tosiaan ehkä turhan pitkä pyörällä kuljettavaksi ;D.
      Mulla on oikeastaan ainoat vaihtoehdot pyörä, kävely, julkiset tai aikataulujen mätsätessä Mr.Insinöörin kyyti, kun ajokorttia ei ole.
      Meiltä onneksi kulkee sen verran hyvin toistaiseksi bussi, että pääsee ovelta ovelle kotoa töihin sekä myös kaupungille. Ainoahan nuissa on tosiaan se, että aikaa kuluu se ½ tuntia aina töihin ja jos jumppaankin menee, niin yleensä joutuu ½km kävelemään pysäkiltä Satsille eli hyvissä ajoin täytyy aina lähteä.
      Tosin nyt talviaikaan kuluu aikaa pyörälläkin lähes tuo ½tuntia töihin... :D

      Poista
  7. Moi, mä oon Espoosta, en tunne muita kulkuvälineitä kuin oman auton. ;D

    VastaaPoista

Suositut tekstit