Tästä seuraavasta tuoksusarjasta on jo ollutkin täällä juttua muutaman eri tuotteen esittelyn oheessa ja taas tulee lisää :).
Eli nyt on loppunut sitten vuorostaan minun toinen Avonin Naturals-sarjan Nourishing Banana & Coconut Milk Body Lotion.
Tästähän olen kertonut jo ensimmäisen purkin loppumisen yhteydessä, eikä mulla hirveästi ole tuohon lisättävää. Aivan ihana tuoksu, mutta kosteustehot ovat yleisesti ottaen hieman heikommat näissä emulsioissa. Toki voi olla mahdollista, että kun nämä ovat olleet pidempään tuolla kaapissa, niin sekin vaikuttanut asiaan omalta osaltaan.
Kesää odotan kyllä, sillä siihen aikaan nämä tosiaan ovat mukavan kevyitä, itse en silloin ainakaan halua kovin rasvaisia voiteita käyttää. Onneksi kroppani iho ei myöskään ole (ainakaan vielä) sieltä kuivimmasta päästä, niin nämäkin vielä riittävät, kun pikkuisen reilummin laittaa :).
Ja seuraavaksi olen käyttööni ottanut jälleen Avonin Naturals-sarjan emulsion, nyt granaattiomena-mango tuoksuisena. Toivon mukaan ensi kuussa tulee tästäkin sitten juttua, kun loppuu :).
Nyt tulikin taas vähän lyhyempi postaus eilisen pidemmän perään :).
Tämä päivä on mennyt nukkuessa, laiskotellessa ja digiboksilta nauhoituksia katsoessa. Peruin illalta Pumpinkin, kun aamulla meinasi päätä vähän särkeä ja muutenkin jalat ovat kipeät eilisestä. Varsinkin nilkka tuntuu jotenkin ihmeellisen kipeältä, joten parempi oli pitää lepopäivä.
Tässä taas pitkästä aikaa kuvaa parin viikon liikkumisista. Pyöräilyn olen siis aloittanut tässä kuussa, joten sekin tuo oman lisäyksen tähän liikkumiseen, kun töihin pyöräilee päivittäin. Välillä tosin saan Mr. Insinööriltä kyydin sadepäivinä, jos hän menee töihin autolla :).
Huomennakin tulee ehkä lepopäivä, kun kaupassakin pitäisi käydä jääkaappia täyttämässä :).
Mutta nyt voisin blogit lukaista läpi ja sitten taas tuonne sohvalle löhöämään!
Miumoi <3
Höpinoitä varsinkin kosmetiikastani ja sen vähentämisprosessista, mutta myös musiikista, kissoistani ja yleisesti kaikesta mahdollisesta, joka liittyy elämääni :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Heissan! Nyt kai se olisi aika esitellä kuukauden repsahdus eli Dermosilin ale-tilaus! Tämä on siis ihan ensimmäinen itse tekemäni tilaus De...
-
Heippa hei! Täällä on nyt loma viimein alkanut ja koulu jatkuu elokuun alkupuolella ^_^. Joitakin tehtäviä jäi vielä rästiin, mutta teen nii...
-
Heissan taas pitkästä aikaa! Purkkeja alkoi lupaavasti loppua alkukuusta, mutta sitten se tyssähti yhtä nopeasti kuin alkoikin :D. Aattelin ...
Sinulle on haaste blogissani <3
VastaaPoistaKiitos kaunis ^_^.
PoistaLuinkin juuri sun omat vastaukset :).
Täytyy yhdistää varmaan tuohon mun jo muutaman viikon työn alla olleeseen aiempaan haasteeseen :D.