sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Sentenced to Live 2v. !!!

Niin se vain tuli tämäkin päivä eteen, että yksi vuosi jälleen kulunut blogin kanssa !!
Täytyy kyllä sanoa, että vaikka viimeisen vuoden aikana on ehkä enemmän päivän tai parin taukoja tulluttämän kanssa, niin on tästä kuitenkin muodostunut omanlaisensa aivojen nollaus (ja välillä myös omien ajatuksien ulos oksentamisen) paikka.
Niinpä olenkin taas kerännyt muutamia pikkuisia juttuja, kun ajattelin että haluan teitä lukijoita kiittää pienellä arvonnalla :). Vaikka tämä on pikkuinen blogi, niin en siltikään koskaan uskonut, että näinkin moni innostuisi tätä lukemaan muutaman kaverin ja tutun lisäksi :D.
Ja tällaisen tuotesetin sain kasaan:

Niin ja painotan heti, että Neffi ei kuulu arvontapalkintoon mukaan, vaikka viime aikoina onkin tuntunut, että voisin sen lähettää kuuta kiertävälle radalle ;D. Onneksi kulunut viikonloppu meni peloista ja pessimismistä (vai pitäisikö sanoa realismista) huolimatta yllättävän hyvin ja vieläpä ilman siivouksia, niin jospa mä Neffiä vielä jaksaisin katsella jonkin aikaa ;)...

Tarkempia kuvia tuotteista.
- Sephoran mango-suihkugeeli (ostettu Turkin matkalla)
- Avonin uusi Naturals-sarja, Lilja-Gardenia vartalosuihke ja vartalovoide. Nämä sain muutama jakso takaperin kannusteena ja ehdin voiteesta "sinetin" avata, kun ajattelin nuuhkaista tuoksua.
En ehtinyt sitä kokonaan kuitenkaan avata, kun päätin, että laitan tähän arvontaan. Kukkaistuoksut kun ei ole minua varten.

- Burt's Bees mini-käsisalva. Tämä oli kevään Hullareilta ostamassani minisetissä, mutta olin samaisen voiteen saanut aiemmin Tylymuijalta, niin en tätä sitten ottanut käyttöön :).
Tuoksu on melko tymäkkä omaan nenääni, mutta on todella toimiva ja tämän takia voin käyttää tuoksusta huolimatta ja voin suositella muillekin :).
- Sephoran kynsilakka (Nail Laquer 5 day Shine) sävyssä 75 Blackjack (ostettu Turkin matkalla). Miellytti omaa silmää todella paljon, kun oli niin monisävyinen eri valaistuksissa :).
- Oriflamen Very Me Nail Paint kynsilakka sävyssä Plum ja saman sarjan Base & Top Coat.
Itselläni samat ja olen sävystä tykännyt. Päällyslakka muuttaa erisävyiseksi tuon lakan (toimii sillä tavalla vain tuon lakan kanssa).

- Oriflamen Giordani Gold Colour Jewels Brush. Tarkoitettu käytettäväksi GG:n luomivärihelmien kanssa, mutta pelittää myös muiden luomivärien kanssa.
Olen itse rakastunut tähän siveltimeen (omistan 3kpl), enkä mitään muuta enää käytä luomivärien levitykseen. Siksi halusin tämän myös jonkun toisen kokeiltavaksi :).
- Oriflamen Oxyge Boost Day and Night Cream näytteet. Sain tuttavaltani, mutta päätin pistää tähän arvontaan kun omistan ennestään näytteitä tarpeeksi :).
- Biotherm Blue Therapy seerumin ja päivävoiteen näytteet (sain Turkin matkalla sieltä Douglas-liikkeestä Fruttineiden lisäksi).
- Suojeleva silmä-avaimenperä myös Turkin matkalta. En osannut päättää niiden monien vaihtoehtojen keskellä, niin tuo oli sellainen varmasti kaikille sopiva :D.

Sitten lopuksi ajattelin extrana laittaa eteenpäin muutaman luomivärin, jonka sain Tylymuijalta. Muut luomivärit pidän itselläni, mutta nämä oli sellaisia sävyjä, joita jo ennestään aika lailla omistan.
Näille luomiväreille saa voittaja sitten tehdä mitä haluaa (pistää vaikka edelleen eteenpäin) :).

Ja sitten sääntöihin:
1. Kerro, mitä kautta luet blogiani (jälleen haluan voittajan olevan blogini lukija, eikä vain pelkästään palkintojen perässä oleva).
Blogilista, Blogger, Bloglovin, kirjanmerkit...?

2. Kerro, kuinka kauan olet lukenut blogiani? Olisi kiva, jos olisit lukenut kauemmin kuin tämän yhden päivän ;).

3. Mikä on ollut mieleenpainuvin/kivoin juttu blogissani?
(Saa myös jättää terveisiä/toivomuksia, jos jotain tulee mieleen) :).

4. Jos olet anonyymi, niin laita kommenttisi loppuun nimimerkki.

5. Sähköposti suositeltava, mutta ei pakollinen.
Muista seurata tällöin voittajan julkaisu, ja ottaa pian yhteys minuun sähköpostilla (anzu-85 ät hotmail piste com). Odotan viikon yhteydenottoa ja suoritan sen jälkeen arvonnan uudelleen.

6. Osallistumisaikaa on ensi sunnuntaihin 28.7.13 klo 21 asti ja arvon sekä julkaisen voittajan random.orgin avulla 29.7.13 (olettaen, että osallistujia on enemmän kuin 1 :) ).

Olikohan tuossa kaikki... Noh, suunnilleen varmaan :p. Edellisestä kerrasta oppineena yritän muistutella useammin tästä vielä seuraavan viikon postausten lopussa, niin muistaa kaikki halukkaat osallistua :).
Onnea arvontaan!

Ensi viikolla sitten olisi muutamat loppuneet vielä esittelyssä ja toivon mukaan saisin niitä matka-postauksiakin aloitettua... Tosin tietty nuita purkkeja ehtii tässä vielä loppua :p. Ja pe-la meneekin sitten Qstockissa, niin silloin en ehdi postauksia tehdäkään, ellen ehdi ajastetuksi niitä tehdä... Katsotaan, miten viikko kehittyy :).
Miumoi <3

22 kommenttia:

  1. Minäpä nyt osallistun kun viimeksi arvonta meni kokonaan ohi huomioni.:-)
    Luen blogiasi googlen kautta,tosin nyt oon tallettanut blogisi suoraan kännykkään kirjanmerkiksi niin pääsen nopeammin blogia lukemaan.ja päivittäin oon blogiasi lukenut vaikka oonkin laiska kommentoimaan.varsinkin kun ei aina olla ehditty tiuhaan näkemään niin blogisi on hieman helpottanut "eroikävää".:-) mielestäni blogisi on sun näköinen ja hyvä kanava varmasti purkaa niitä "oksennuksiakin".;-) pysy vaan samalla linjalla äläkä turhaan muuta blogia kenenkään vuoksi.
    Pidän blogisi kuvista myös ja noista tuote-arvioinneista,ne on saanu kokeilemaan itsekin uusia juttuja.
    Enpä osaa nyt esittää toiveita,tietty toivon että jaksat edelleen pitää blogia vaikka välillä varmasti aikaa on vähän.salli itsellesi myös välipäivät blogista.
    Eipä muuta,onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti.ja onnea sulle rakas ystävä blogin vuosipäivän johdosta!:-)
    -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista ja mukavaa, kun sinäki osallistut nyt ^_^ <3.
      Ja pakko on kyllä välillä nyt nuita välipäiviäkin pitää, kun muuten menisi postaamiset liian myöhäiseen ajankohtaan ja iltaisin ei muutenkaan aivot pelitä normaaliin tapaan :p.
      Pysyypähän tämäkin sillä tavalla mielekkäältä sitten :).

      Poista
  2. Ihana arvonta! :) Tää blogi on ihan yks lemppareista ;) Vaikka tosin harvoin tulee kommattua...
    Bloggerin kautta luen ja noin vuoden oon lukenu . Ei nyt yksittäistä lemppari postausta ole, mutta kuukauden yhteen vedot on parhaita :) Hauska aina nähdä miten on onnistunut ;D Sähköpostia en tähän nyt laita.
    Ja onnea tietty 2v. blogille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja onpa tosi kiva kuulla, että mun höpötykset on lemppari-blogien joukkoon päässyt :o :D!!
      Ja yhteenvetoja tulee olemaan täällä ihan varmasti, aina on kyllä itsellekin pientä jännitysnäytelmää tämä varastojen muuttuminen suuntaan tai toiseen :D.
      Ja toivottavasti kommentoit vastakin! Kommentit ovat kyllä se mauste myös tässäkin blogissa, kiva on teidänkin mielipiteitä ja suosituksia kuulla joko esittelemistäni tuotteista tai sitten jostakin tuotteesta, joka voisi esittelemäni tuotteen korvata :).

      Poista
  3. En osallistu arvontaan ;) Mutta haluan onnitella Blogin vuosipäivästä :) !! Alusta saakka oon lukenut ja oon tainnu olla ekojen joukossa, jotka on sulle blogin perustamista suositellut ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitokset vain itsellesi rohkaistuksesta :D. Taisitte tosiaan Käpsyn kanssa olla ensimmäiset blogger-lukijat täällä ^_^.

      Poista
  4. Täällä yksi ilmoittautuu! :) Tällä kertaa muistan.. :D
    Onnea blogisynttäreiden kunniaksi!! \o/
    Lueskelen blogiasi täällä bloggerin kautta. :) Ja facebookista välillä kattelen jos oot uusia postauksia linkkaillu ^^
    Olen kyllä ihan siitä saakka lukenut kun tämä tänne bittimaailmaan ilmaantui... ;)
    Mieleenpainuvimpia juttuja on ehdottomasti kaikki kissajutut! On ne niin ihania söpöläisiä... :) Ja tietysti kaikki vähänkin kynsijuttuja sivuavat jutut.. ;D Ja muutenkin kyllä tykkään siitä että oot tollanen kosmetiikkahullu ;D Saan sulta aina vinkkejä millasia tuotteita kannattaa ostaa! :)
    Sähköpostihan on tuo tuttu: sitronella@hotmail.com mutta muhun saa toki yhteyden myös fb:ssä joten aika turha, hihi. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva että nyt muistit ;D.
      Kiitos tosi paljon, Magen kanssa taisitte tosiaan ekat täällä olla :D.
      Katti-juttuja varmasti tulee vastakin niin kauan kuin nuissa henki pihisee, sekä niitä söpöily-postauksia, että niitä "raivon partaalla"-postauksia ;D.
      Niin ja kosmetiikka ei tuskin minulta hetkeen lopu ;D. Kynsilakkojakin kun on nyt muutama kertynyt tuohon pöydälle :p...

      Poista
  5. Ps. Nuo kynsilakat näyttää NIIN IHANILTA!!! <3_______<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät, varsinkin kun oot tuollainen "ammattilainen" jo kynsijutuissa ;D.
      Onnea arvontaan ^_^.

      Poista
  6. Hei!

    Aiemmin luin blogia anonyyminä, mutta innostuin viimein tekemään bloglovin-profiilin ja nyt sitä kautta. Olen lukenut blogia mielestäni ihan ensi päivistä lähtien, taisin aikanaan bongata sen facebookista :)

    Kivoimmat jutut on tietenkin olleet tuote-esittelyt, joissa on käytetty näytteitä tai tuotteita joita olen sulle lähettänyt :) Huisin hienoa että jaksat näin aktiivisesti blogia päivittää, käyn kyllä aina joka päivä kurkkimassa että joko on tullu uutta asiaa!

    *Ex-varjoista kuiskija*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva että sait virallisen nimimerkin itsellesi tehtyä, mulle tulikin ilmoitus sähköpostiin, että seuraat Bloglovinin kautta ^_^.
      Samalla yllätyin, että mulla on jo 15 seuraajaa sieltäkin kautta!!
      Kiva kuulla, että säkin oot jo ekoista päivistä asti lukenu mun höpöttelyitä!!

      Syksyn aikana saattaa tulla lisää esittelyitä tuotteista, joita oot lähettänyt, jos saan vaan hyvin ahkerasti käytettyä ;).

      Poista
  7. Heippa!
    Hurrrjan Paljon Onnea Kaks Veelle! Sulla on tosi kiva blogi. Itsekin oon vähän tollanen kosmetiikkahamstraaja :)
    Luen blogiasi kirjanmerkeistä ja aika alusta asti olen seuraillut. Itse tykkään paljon niistä postauksista, joissa esitellään aina jotain loppuneita tuotteita:)
    Oikein mukavaa kesän jatkoa!
    -Nenskun-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukavaa, että kommentoit, toivottavasti kommentoit vastedeskin ^_^.
      Mukavaa loppukesää sinnekin ja onnea arvontaan :) !!

      Poista
  8. Onnittelut 2v blogille! Mä seuraan bloglovinin kautta ja oon varmaan siitä asti lukenu, kun ekan kerran linkitit tämän facebookiin. Eniten kiinnostaa sun omat kuulumiset ja tietenki kaikki kissoihin liittyvät jutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :).
      No on näköjään edes tutut sitten alusta asti seuranneet :D.
      Ja varmasti tulee vastedeskin kuulumisia (niin omia kuin kattienkin) täällä näkymään :).

      Poista
  9. Onnea uhmaikäiselle blogille! ;D

    Oon seurannu reilun vuoden ja aluksi blogilistan kautta ja sitten jossain välissä bloggerinkin kautta aloin seuraamaan ja bloglovinistakin löydän uusimmat päivitykset. Kivoja juttuja on kaikki missä kissoja ja ihan yleistä höpinää. Toki kosmetiikkahöpinätkin luen ihan mielenkiinnolla.

    Sähköpostia en nyt jaksa laittaa, mutta yhteydenhän saat muhun vaikka FB:n kautti jos nyt maailmankirjat menee sekaasin ja random.org päättää että oon voittaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, uhmaikäinen kiittää ;D.
      Höpinöitä tulee varmasti tänne vastakin :).
      Onnea arvontaan, toivotaan että random.org on hyvällä tuulella :D.

      Poista
  10. Paljon onnea 2 v. blogista!! :) Mukavaa kuulla, että fiilikset on jo paremmat. :) Niin se vaan elämä menee vuoristorataa, kai ne huonotkin päivät vaan kuuluu asiaan...
    Rupesin oikein miettimään, kauanko oon blogiasi lukenut? En oikeasti muista, vähän vajaa vuoden varmaankin?

    Ihania palkintoja olet laittanut! :) Joudun nyt kuitenkin sydän surullisena sanomaan, että en osallistu tällä kertaa arvontaan. Mulla on nimittäin noista tuotteista 3 itellänikin, plus Biothermin seeruminäyte (plus paljon muutakin kosmetiikkaa). Enkä käytä juurikaan kynsilakkoja. Mä koen, että mun kannattaa vetäytyä taustalle, ja antaa muille paremmat voittomahdollisuudet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja kivaa, että säkin oot ollu jo noin pitkään mukana ^_^.
      Kyllä täällä fiilikset on ihan jees, mulla nyt muutenkin nuo mielialat vaihtelee päivittäin, liekö pitäis käydä tutkituttamassa tuo pää ;D. Onneksi nykyisin osaa "hieman" paremmin hallita nuita mielialan muutoksia... tai lähinnä reagointia asioihin :D.

      Kiva, että pidät palkinnoista, harmi ettei nyt sulle osunut sellaisia tuotteita, että olisit voinut osallistua :/.
      Mutta tuskin tämä jää viimeiseksi arvonnaksi, jos minusta on kiinni :). Ehkä seuraavalla kerralla osuu sinullekin palkinnot kohdilleen :).

      Poista
  11. Onnittelut vuosipäivästä :) Luen blogiasi bloggerin kautta, elikkä miun kuva näkyy tuolla sivupalkissa lukijoissa. Nyt täytyy sanoa, että en kyllä yhtään muista kauan olisin blogiasi seurannut. Ainakin vuoden verran olen kyllä mukana kuitenkin ollut :)Ja mie tykkään siun tavasta arvostella loppuneet tuotteet. Koska et työskentele kosmetiikan parissa, sie arvostelet sopivan yksinkertaisesti ja pystyn samaistumaan. Kosmetiikkaa työkseen käsittelevä usein arvostelee INCIn sun muut aivan liian hienosti meikäläisen aivoille :) Tykkään myös ennustelupostauksista, niitä en ole missään muussa kosmetiikkablogissa nähnyt. Se on siun semmoinen persoonallinen juttu tässä blogissa. Ja sähkäri on: manaromance@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ^_^.
      Muistelen itse, että oot kyllä melko pitkään ollut tuossa bloggerin lukija-listassa, mielestäni taisit olla yksi ensimmäisistä "ei tuttu"-lukijoista ^_^.
      Ihanaa, että oot viihtynyt täällä seurailemassa mun höpötyksiä ja epäammattimaisia arvosteluja :D. Tällaisina ne tulevat pysymäänkin, kun itse en Inci-listoista tajua juuri mitään, vaikka toki haluaisin jotain niistäkin ymmärtää :).
      Onneksi on sitten niitä blogeja olemassa, joista saa tarvittaessa enempi yksityiskohtaisempaa tietoa kun tarvitsee :).
      Ennustelu-postaukset tulee myös pysymään täällä niin kauan kuin nuita varastoja riittää ja kun on varmaa, että isompia määriä tulee kuukauden aikana tuotteita loppumaan :D.
      Onnea arvontaan myös sulle!!

      Poista

Suositut tekstit