maanantai 3. maaliskuuta 2014

Viimeinen Nippu Helmikuun Loppuneita

Vihdoin tulee esittelyyn nyt viimeiset helmikuun loppuneet! Kyllä pääsi yllättämään tämä helmikuu ihan positiivisesti kaiken kaikkiaan, joten täytyy olla vaan tyytyväinen :).

Taas yksi Avonin Naturals-sarjan Moisturising Banana & Coconut Milk Detangling Cream for Dry, Damaged Hair hiuksiin jätettävä voide käytetty.
Näitähän aikoinaan jemmasin "muutaman" kappaleen varastoon ja nyt siis kärsin siitä :p. Blogin aikana olen jo yhden käyttänyt vajaa vuosi sitten, eikä mulla tuohon tekstiin ole mitään lisättävää... Kohtalainen hoitovoide tämä on edelleen, mutta kyllästyminen todellakin uhkaa :p.
Seuraava otettu taas käyttöön ja kaapissa odottaa vielä 2 tuubia. Näköjään vuoden verran menee aikaa käyttää yksi pois, joten 3 vuoden päästä olen vapautunut näistä tuubeista lopullisesti :D.

Myös Avonin Up to You for Her Roll-on Anti-perspirant Deodorant dödö kohtasi loppunsa. Olen tästä tuoksusta aiemmin käyttänyt hajuvesi-näytteen ja kyllä tämän tuoksu oli ihan kiva tässä rollissakin.
En ihan mahdottomasti hikoile normaali olosuhteissa, joten omaan käyttööni tämä kyllä piti ihan hyvin. Pyöräilyä ja muuta kuntoilua ei sitten ymmärrettävästi pitänyt, enkä sitä edes odottanutkaan.
Voisin ostaa uudelleenkin, tosin en nyt äkkiseltään muista, onko tätä enää myynnissäkään.

Käyttöön on nyt lähtenyt Oriflamen Fairy City Lights roll-on.
Roll-onien kanssa mulla on täydellinen tilanne, sillä käytössä on nyt yksi "normaali" ja yksi karvankasvua hillitsevä roll-on ja varastossa on vain yksi karvankasvua hillitsevä roll-on. Ostan varmaan jemmaan normaalin roll-onin sitten, kun tämä purkki on puolillaan :). Tähän tilanteeseen kun pääsisi muidenkin purkkien kanssa :p.

Sitten sain loppuun yhden suihkugeelinkin, joka oli Oriflamen Discover Taj Mahal Oriental SunRise Shower Gel.
Tässä on kuvan mukaan tuoksuna ilmeisesti luumu ja onkohan tuo jasmiini. Pullon suusta nuuhkittuna tuoksu oli kiva, mutta käytössä ilmeisesti tuo kukan tuoksu oli mun nenälle liikaa, niin oli pakko siirtää käsipesu-käyttöön...
Muuten oli kyllä ihan perus suihkugeeliä; vaahtoaa ja pesee hyvin, kuivattaa käsiä useammin käytettynä.
En siis ostaisi tuoksun takia enää, mutta tätä sarjaa mulla on hyllyssä parissa muussa tuoksussa :).

Ja kasvopesuakin sain loppuun, tällä kertaa ihan jättipullollisen!
Kyseessä aikanaan Mr.Insinöörin serkulta ostamani 400ml Biothermin Biosource-sarjan Clarifying Cleansing Milk puhdistusmaito normaalista sekaiholle.
Tätä käytin iltaisin kaksoispuhdistuksen ekana osana, mutta lisäksi holvasin tätä selän ja rintakehän pesuun finnejä ehkäisemään.
Vaikka olikin puhdistusmaitoa, niin ei jättänyt kovin selkeää "kalvoa" iholle pesun jälkeen tai ainakaan se ei ollut omaan makuuni liian häiritsevä. Olen kylläkin viime aikoina aika runsaasti näitä maitomaisia putsareita käyttänyt, joten olen saattanut alkaa tottua näiden kalvomaiseen tunteeseen :p.
Kaksoispuhdistuksessa toimi kohtuudella, mutta yksinään ei poistanut tarpeeksi hyvin meikkejä mielestäni, kun kasvovesi-lappuun jäi selkeästi vielä likaa. Aamuputsarina toimi hyvin ja tosiaan ihan mukava oli käyttää näin talviaikaan, kun ei iho heti huutanut voidetta naamaan.
Selän pesuunkin passasi, eikä finnejä ihan mahdottomasti ilmestynyt, mutta sekin riippuu mulla yleensä miljoonasta muusta asiasta :p.
Voisin mielelläni lisääkin käyttää tätä joskus!

Nyt mulla on iltakäytössä tämä kombo; ensimmäisenä osana JOIKin puhdistusöljy ja sen perään 50ml minikokoinen Avonin Anew Vitale geeliputsari.
Öljy on näköjään todella riittoisa tapaus, kun tuon määrän olen käyttänyt tässä nyt varmaan lähemmäs parinkymmenen käyttökerran aikana.
Avonin putsarin toivon loppuvan tässä maaliskuun aikana, mutta eipä sitäkään hirveää määrää tarvitse käyttää kerralla :).
Aamukäytössä on Oriflamen Milk & Honey Gold-sarjan puhdistusmaito.

Viimeisenä loppujana on sitten Tampereen reissulla aivan yllättäen loppunut Favoran 15ml Hydrating Serum kasvoseerumi. Kuva on silloin otettu kun sain tämän, sillä en saanut hyvää kuvaa otettua reissussa tästä, enkä roudannut tyhjää purkkia enää takaisin.
Tämähän tuli Joulukuun 2013 Livboxista osalle, mutta itse sain Ruboril-voiteen. Vaihdettiin sitten MP:n kanssa näitä, kun MP:tä ei tämä kiinnostanut ja itsellä ei hirveästi ollut sille Ruboril-voiteelle käyttöä :).
Purkin koko oli mielestäni outo, kun täysikokoisena tämä on vain 15ml... Omassa käytössäni tämä kuluikin suhteellisen nopeaa.
Koostumukseltaan tämä oli valkoista emulsiota ja mulla iho imi tämän todella nopeasti ja sai välillä miettiä, miten paljon tätä pitäisi laittaa. Yhden pumppauksen kuitenkin vain laitoin ja päälle sitten normaalin kasvovoiteen.
Ei lähtenyt rullaamaan kasvovoidetta tai meikkejä levitettäessä pois.

Tässä kiinnostuneille vielä inci-listaa.
Ihan kohtuullinen tämä oli, mutta kyllä tämä yllättävän kevyt oli näin talvikäyttöön. Itselläni varmaan kesäksi olisi parempi eli kesäkäyttöön voisin joskus ostaa vielä kokeiluun kertaalleen.

Nyt olenkin ottanut käyttöön viimeisen omistamani seerumin eli Lumenen vanhan Vitamin C+ sarjan tehohoidon.
Jospa saan käytettyä tämän ennen kesää, tosin täytyy alkaa suunnittelemaan sitten seerumin ostoa kesäksi, kun varastossa ei enää ole sellaista :o !!!




Nyt on sitten Helmikuun loppuneet esitelty, vihdoin ja viimein :D.
Huomenna sitten kiva yhteenveto-postaus, niin saa tämänkin kuun pakettiin.
Loppuneita olisi jo maaliskuulle, eilen sain ensimmäiset plussatkin ja äsken tuli tekstiviesti, että Avonin tilauskin olisi haettavissa :p!!
Mukava päivä siis muuten, mutta jäin tänään kotiin. Yllättäen olo oli aamulla herätessä huonompi kuin koko viikonloppuna ja selkeästi flunssainen, joten nyt toivon tämän taudin ottaneen kunnon draivin päälle, että pääsisin tästä vihdoin eroon ja pian!
Huomenna ajattelin kuitenkin töihin pyöräillä hakeakseni muistitikun, että saan sekvenssejä sitten täällä kotona lukea, jos en töihin jaksa jäädä niitä lukemaan. Labra-töitä en ala tässä kunnossa ainakaan tehdä vielä, kun on se yksi lopussa oleva näyte työlistalla, enkä halua sen kanssa alkaa sairaana sekoilemaan...

Ai niin, pitipäs tähänkin laittaa tällainen mielenkiintoinen juttu, johon törmäsin eilen Ostolakossa-blogin postauksen kommentteja lukiessa.
Eli tällä hetkellä on meneillään Kanssasi-rintasyöpäkampanja, johon osallistumalla lähetetään maksutta rintaliivit kampanjaan ja näistä liiveistä tehdään tilataideteos.
Itse ajattelin käydä läpi oman liivi-kokoelman, kunhan tervehdyn ja lähettää itselleni epäsopivat liivit tuonne, eipähän tarvitse niitä roskiin heittää ja samalla saa tehdä hyvää :).
Oletteko te jo osallistuneet tähän?

Mutta nyt painun hetkeksi peiton alle lueskelemaan! Palataan huomenna sitten yhteenvedon merkeissä!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Enköhän mä sulle saa hommattua Lumenen seerumin vielä ennen kesää! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, sitä odotellessa siis ;D!!
      Tosin eiköhän tässä jossain vaiheessa jotain muutakin seerumia ehdi myös löytyä... Nyt kun tämä kosmetiikka-ähky on hetkeksi selätetty ;D Yleensä mulla on päivä- ja yökäyttöön omat seerumit :p.

      Poista

Suositut tekstit