tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jälleen pienen pientä shoppailua...

Tavattiin tänään töiden jälkeen rakkaan R:n kanssa ja käytiin ensin Subwayssa syömässä :). Kuvaa en nyt siitä tällä kertaa ottanut, kun täysin saman Grillatun kananrinnan otin mitä edelliselläkin kerralla :).
Syönnin jälkeen lähdettiin sitten vähän kauppoja kiertämään ja ensimmäiseksi suunnattiin paikkaan, josta ostin nämä:

Eli The Body Shoppiinhan sitä piti vihdoin päästä katsomaan ja nuuhkimaan nuo Chocomania-tuotteet :D.
Ihan kivan tuoksuisia ne oli, mutta arvelin, että saattaisin kuitenkin pidemmän päälle kyllästyä siihen. Niinpä ostinkin suht turvalliset tuotteet eli huulivoin ja vartalokuorinnan, näissä tuoksu ei iske niin koko voimallaan ja jää liiaksi leijumaan nenään :).
Lisäksi siellä oli granaattiomena-sarjakin ja pakkohan se oli saada edes vartalosuihke siitä itselle :D.

Sitten sunnattiin käymään Yves Rocherilla, kun ajattelin ostaa monissa blogeissa näkemäni persikka-vartalokuorinnan, mutta sitä ei ollutkaan ja muutenkin hinta oli lähes 15e niillä, joita siellä oli (oliivi ja vanilja). Täytyy ehkä netistä katsoa, josko sieltä löytyisi ja sattuisi olemaan kampanjaa, että saa halvemmalla :).

Viimeisenä käytiin kiertämässä Stockmannia. Ensin kierrettiin astiat, kun R etsi tiettyä Iittalan sarjaa, jota ei enää löytynytkään. Sitten käytiin lasten puolella katsomassa R:n kummipojalle mahdollisia lahjoja ja sitten suunnattiin vaatepuolelle ja itse haaveilin uusia alusvaatteita, kun olisi muutaman päivän 20% ale-kuponki vielä voimassa. En nyt viitsinyt alkaa sovittelemaan, kun hiki meinasi olla :p.
Viimeisenä sitten parhain eli Herkku ja sieltä tarttui mukaan jälleen rahkaa, tällä kertaa Turkinpippurilla.

Sitten soitin Mr. Insinöörille ja sovittiin näkevämme Citymarketilla, että käydään kaupassa ja sinne piti lähtä kävelemään. Ja eihän autoa saanut mihinkään, kun Kärppien peli ilmeisesti oli menossa ja markettien parkkipaikka tupaten täynnä. Sovittiin, että mä käyn pikaisesti tärkeimmät jutut ostamassa, niin ei tarvi autoa parkkeerata. Sieltä sitten jälleen suklaata tarttui mukaan :p. Mutta tätä ei ole tullut maistettuakaan!!!

Mutta tällaista piristystä tuli tälle päivää :). Ja huomenna pitäisi tehä taas Avonin tilausta :D. Ei mene tämäkään kuukausi hyvin vähennysten osalta :p. Mutta palataanpas huomenna asiaan!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Äh, tuhannen Kärpät kun niiden takia parkkipaikatkin on hakusessa ;D Noh, onneksi ko. marketeilla tulee käytyä harvoin... Minä muuten tein pitkästä aikaa tilauksen Avonille ja pitihän se saada se 80 € kasaan et saa alennuksen. Onneks sain äidin ja siskon tilaamaan itselleen yhdet jutut niin ei ihan koko rahalla tarvinnu itse alkaa miettimään mitä sitä tilaisi. (Miten muistelen ettei aikaisemmin tuota 80 € rajaa olis ollu..siis muistelen että alennuksen olis saanu pienemmästäkin tilauksesta? Siitä kyllä on aikaa ku viimeks oon tilannu). Ja oih, tuo granaattiomenan tuoksuinen suihke kuulostaa ihanalta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään käydä kaupassa kuin kerran viikossa ja ei läheskään joka kerta marketeilla :). Nyt vaan ärsyttävästi osui samaan aikaan tuo peli :p. Saisivat kyllä jonkun ratkaisun keksiä tuohon jäähallin pysäköintiongelmaan, ettei aina markettien paikat ois pelin aikaan tupaten täynnä...

      Kyllä Avonilla on aina ollut tuo 80e se minimiostoraja, jos haluaa alennukset ja ilmaiset postikulut (tai on ollut ainakin vuodesta 2008, kun itse aloittanut tilaamisen) :). Ja 100-120e on ollut sitten raja siihen kertatilauksen lahjaan, jos sen haluaa saada :).
      Miekin tässä tosiaan tilausta värkkään parasta aikaa :D. Saa nähdä, tuleeko tuo 80e vaihteeksi taas täyteen :p.

      Poista
  2. Body Shopin vartalotuoksut on nam. Mansikkaa ollut itselläni ja huomasin juuri, että se on levinnyt mun työpöydän laatikkoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös tuo mansikka, se kulkee jumppakassissa ^_^.

      Poista

Suositut tekstit