sunnuntai 25. elokuuta 2013

Vaihteeksi Mekko-ongelmia...

Tänään sitten havahduin täysin siihen, että 6 päivän päästä olisi MN:n häät, enkä ollut edes sovittanut omistamiani (huikeat 2kpl) juhlamekkoja, että mahtuvatko ne edes enää päälle...
Noh, aamupäivästä otin sitten sovituksen tehtäväksi ja onneksi ne edelleen mahtuivat päälle, kumpikin.
Tästä pääsinkin sitten seuraavaan ongelmaan, eli kumman laitan sinne sitten päälle?!
Meikit olen kyllä kumpaakin mekkoa silmällä pitäen suunnitellut valmiiksi jo aikaa sitten, samoin laukku ja kengät (niissäkään kun ei ole valinnanvaraa; pari sopivaa laukkua ja yhdet jalkani kestävät kengät...) on mietittynä. Ja kirkkoon sitten musta huivi olkapäille (tähänkään ei ole kuin 2 vaihtoehtoa...) eli muissa jutuissa ei ole ongelmia.
Mutta tosiaan, en vain osaa päättää kumpi olisi kivempi tällä kertaa:
Tämä, joka mulla oli viime kesänä toisen ystäväni häissä???

Vaiko sitten tämä ihana EMP:ltä tilaamani mekko, jota en ole päässyt vielä kertaakaan ulkoiluttamaan??? (sopimattomat rintsikat alla tässä pikasovituksessa, löytyy olkaimettomatkin kaapista :)).
Morsiamelle näytin tämän mekon tuolta EMP:n sivuilta ja sain tälle hänen siunauksensa :).
Tässä EMP:n mekossa oli vain se huono puoli, että saan takaa pysymään tarpeeksi korkealla, ettei rintsikat näkyisi sieltä (oiskohan hakaneulasta tässä apua :p)...
Kumpikin tuntui päällä suht lämpimältä eli vaikka olisi viileämpi keli lauantaina, niin todennäköisesti tarkenisin jonkin aikaa ulkonakin olla...
Niin että löytyisikö teiltä jotain apua tähän ongelmaan??? :D

Nyt vaan yhtäkkiä tätä kirjoittaessa tajusin, ettei mulla ole oikein siistiä takkiakaan ottaa tuonne, jos onkin tosi kylmä ilma eikä huivi riitäkään... 2 farkkutakkia ja villakangastakki, liekö villakangastakki vielä turhan lämmin....
Sen siitä saa, kun en tykkää ostaa vaatteita kovin mielelläni, niin sitten tulee tällaisia yllätyksiä :D. Noh, sainhan mä tästäkin sitten ongelman itselleni kehitettyä :p.
Täytyy nyt toivoa, että edes hiustenvärjäys-operaatio onnistuisi keskiviikkona, niin on yksi huoli vähemmän!

Mutta joo, huomenna palailen ihan kosmetiikka-asioihin jälleen, tuli nyt vain pikkupikku-paniikki tähän väliin :D.
Miumoi <3

8 kommenttia:

  1. Toi EMP:n mekko ehottomasti päälle! Ja kannattaa kokeilla hakaneulataktiikkaa. Kannattaa vaan sitten olla varovainen ettei pääse hakanen aukeneen kesken juhlimisen ja pistämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia mielipiteestä ^_^ !
      Täytyy katsoa, miten tuon hakaneula-homman saa pelittämään, jos ton mekon päädyn laittamaan päälle :).

      Poista
  2. Täältä myös ääni tälle EMP:n mekolle, on tosi nätti!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä! To on kyllä tosi nätti mekko, eikä yhtään kaduta, että ostin tuon :).

      Poista
  3. ooh! Ehdottomasti tuo punavalkoinen komistus päälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii, sinäkin täällä :D !!!
      Kiitos kommentista! Vahvasti näyttää siltä, että tuo lähtee päälle :D.

      Poista
  4. Multa myös pisteet tuolle kukkamekolle!! Näyttää tosi hyvältä :) Ja hei.. vielä se viimeinen pilkistys kesää niihinkin häihin, joten tuo päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä kans aattelin samaa, että olisi hieman kesäisempi ja tulisi vielä kesäfiilis itselle, jos tuon laittaa päälle :D.

      Poista

Suositut tekstit