torstai 12. syyskuuta 2013

Livbox-juttujakin alkaa loppua!!

Aivot tuntuu olevan täysin töötissä tällä hetkellä, että ehdin jo miettiä, kannattaako mun tänään edes mitään postailla. Noh, katsotaan nyt saisinko kuitenkin edes lyhyesti jotain järkevää ulosantia seuraavasta loppujasta...

Tuossa hetken aikaa luulin, että tämä Herbinan Volumising Dry Shampoo olisi mun ensimmäinen loppunut tuote, joka on Livboxista tullut, mutta eihän asia suinkaan niin ollut :p. Onhan noita minikokoisia purkkeja jo aiemmin loppunut, mutta tämä taitaa olla ehkä ensimmäinen täysikokoinen tuote... Tämähän oli tosiaan Heinäkuun 2013 Livboxissa ja nyt sain siis tämän käytettyä.
Ja kyllähän tämä asiansa ajoi oikein hienosti!
Poisti hyvin rasvaa ja freesasi hiuksia. Toki piti hyvin muistaa pöyhiä, ettei valkoisia rantuja liiaksi jäänyt näkyviin. Tuuheuttavuutta ei tullut niin paljoa, kuin kuvittelin, mutta hiukset eivät kuitenkaan täysin lättänäksi jääneet.
Tuoksu oli melko voimakas, mutta koska se miellytti omaa nenääni, niin voimakkuus ei itseäni yhtään haitannut. Ainoa huono puoli tässä taisi olla se sekoituskuula, joka kolisi ärsyttävästi sekoitettaessa...
Kaiken kaikkiaan, tästä tuli potentiaalinen kilpailija Klippoteketille, jota lähti nyt toiseksi viimeinen varastopullo käyttöön (jeeee, onneksi kohta on taas Hullareiden aika :D). Voisin siis ilomielin ostaa tätä kaupasta lisää vaihtelun vuoksi, jos Klippoteketiin kyllästyn :).

Ja nyt on parempi lopettaa höpöttelyt hyvän sään aikana, joten suuntaan suihkuun ja sitten katsomaan Housea kera viinilasin!
Täytyy katsoa, kirjoittelenko huomenna, mennään nimittäin leffaan katsomaan Varjojen Kaupungit-trilogian ensimmäinen osa Luukaupunki. Jännää nähdä, onko yhtä hyvä leffana kuin kirjana ;).
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Vihaan kans noita kuivashampoiden kolisevia kuulia, ei sitä voi käyttää aamusin jos toinen nukkuu vielä :D

    Minä en ole lukenu kirjaa (vielä), mutta leffa oli ihan ok. Onhan se ehkä tehty vähän nuoremmille, mutta se oli sellasta kevyttä katottavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne kuulat on jotain ihan järkyttävää noissa pulloissa :(. Kyllä mä niitä oon kuitenkin käyttänyt, kun hiljaisuusaika mennyt, lähinnä itse enempi naapureista (tai eräästä tietystä naapurista) oon huolissaan, Mr.Insinöörin ei tarvikkaan kovin pitkään nukkua :D.

      Joo, siis kyllähän kirjastakin huomasi, että on varmasti nuoremmille tarkoitettu, mutta toisaalta kirjasta sain myös melko raa'an kuvan... Tai sitten mun mielikuvitus on liian eläväinen :D.
      Saapa siis nähdä yltääkö leffa mun kuvitelmien tasolle, luulisi että teoriassa olisi kaikki mahdollisuudet todella hienoonkin leffaan noissa kirjoissa!

      Poista
  2. Hups, mä en oo edes kokeillut tuota kuivashampoota =D Ja itse asiassa, oonkohan kokeillu edes Klippoteketin vastaavaa jonka oon ostanu jo aikoja sitten... Sen kamalan kolinakuulan oon kyllä huomannu kummassakin, jestas sentään, se metelihän herättää kuolleetkin!

    Oikeasti mun pitäs alkaa käyttämään noita tuotteita, onhan mulla jemmassa yks Lushin kuivashampookin jota ei oo tullu montaa kertaa käytettyä. Varmaan noilla sais aamusella tukkaan kivaa freesausta ja ehkä volyymiakin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kyllä nuo kuivashampoot on monesti pelastaneet huonon hiuspäivän :).
      Ja tuo Lushin kuivashampoo pitäisi jossain vaiheessa ostaa kokeiluun! Siinä ei ainakaan sitä kolina-kuulaa ole :D.

      Poista

Suositut tekstit