torstai 26. syyskuuta 2013

Minimaalisia Luovutuksia

Loppuneet jutut jatkuvat jälleen minikokoisilla, mutta onhan minikokoisetkin parempia kuin ei mitään??
Nämä kummatkin tuotteet ovat itse asiassa jo täällä aiemmin näkyneetkin, toinen jopa ihan vasta...

Tämä Syyskuun Livboxista saamani Clarinsin Beauty Flash Balm ei loppunut, vaan luovutin tämän kolmen kokeilukerran jälkeen MP:lle. Tavaraa oli jäljellä kopsuttelun jälkeen tuohon Beauty Flash-tekstin yläpuolelle ja oon melko varma, että tuo ei ollut edes puolillaan "uutenakaan"... Näytti tuubi niin isolta ja ainetta oli vain 15ml.
Mutta tosiaan syy, miksi tämän luovutin eteenpäin oli se, etten tajunnut yhtään, mitä tämä tökötti oikein on ja mihin sen pitäisi auttaa. Niinpä laitoin tämän tunnisteeksikin Pohjustusaineet, kun meikin alle tätä piti ilmeisesti pistää??
Eihän tämä mikään seerumi, kasvovoide, BB-voide tai meikkivoidekaan ollut... Vai??? Voisiko joku viisaampi sivistää tätä tyhmää?? :D
Kokeilin tätä kahdesti päivävoiteen päälle ennen meikkivoidetta ja kerran ilman päivävoidetta, mutta en mä oikeastaan huomannut mitään merkittävää kasvoissani...
Olen siis täysin ulalla tämän kanssa :D. Voinette siitä siis päätellä, etten aio ostaa tätä enää täysikokoisenakaan ja en tosiaan näin ollen ymmärrä sitä "valituksen" määrää, kun niin monet olisivat ennemmin ottaneet tämän kuin sen kasvoveden :D.
Tämän kokemuksen perusteella olisin itse kyllä ennemmin voinut sen kasvoveden ottaa, kun siitä sentään tietää, millaiseen käyttöön se on :D. Se ruusun tuoksu ei kyllä intohimoja olisi herättänyt myöskään, mutta olisi ainakin tullut kokonaan käytettyä :).

Toinen tuote oli myöskin minikokoinen, mutta tämän sentään käytin loppuun asti.
Kyseessä oli Avonin 9ml Incandessence Roll-on Eau de Toilette hajuvesi.
Tämä oli siis käsilaukkukokoinen tuoksu ja olenkin tämän ostanut aikoja sitten.
Lyhykäisen esittelynkin olen jo tehnyt pari vuotta sitten!
Tämä tosiaan poikkesi aika lailla perinteisestä hajuvesi-maustani, sillä tämä kyllä oli selvästi kukkainen tuoksu, mistä en normaalisti juuri välitä. Makeaa ja hedelmäistä sen olla pitää :D.
Silti tämä jollain tavalla miellytti nenääni, en osaa yhtään sanoa miksi. Mukava oli siis tämä käyttää, mutta en täysikokoista hajuvettä kuitenkaan haluaisi.
Roll-on dödönä tai vartalosuihkeena voisin ostaa joskus uudelleen :).

Tällainen parivaljakko tällä kertaa!
Muuten tämä päivä oli aika kökkö... Olin suunnitellut meneväni töistä pumppiin, vaan vatsa päätti sitten jostain syystä alkaa temppuilla, niin en sitten uskaltanut mennä :/.
Lisäksi eilen iski todellisuus tajuntaan ihan todella, kun sanoin ääneen työkavereille, että olen nyt tämän kuun tehnyt töitä ilman rahaa!Olenko vaan tyhmä vai täysi idiootti :D??  Edelleen siis odotellaan ilmoitusta sen väliraportin perusteella, saako ohjaajani sitä toista puoliskoa apurahasta... Tänään laitoin sitten molemmille ohjaajalleni mailin, pystyvätkö he selvittämään milloin mahdollisesti tulee tieto, kun alkaa käydä elämä aika vaikeaksi, jos vielä useita kuukausia joutuu odottelemaan rahaa tulevaksi... Onneksi "kakkos"ohjaajani pisti sitten mailia, että maksavat piakkoin mulle joistain hänen projektirahoistaan tämän ajan, kun odotellaan päätöstä.
Alkaa olla pää melko sekaisin taas näistä jutuista, on tämä apurahalla työskentely sitten niin "mukavaa"...
Sitten selvisi labrapalaverissa, että siihen erääseen tohtoriohjelma-hakuun (josta saisi tutkijakuukausia ihan palkalla) oli tullut noin 100 hakemusta eli aikasta pienet mahdollisuudet taitaa meikäläisellä olla saada sieltä(kään) mitään, varsinkin jos se kosahtaa siihen yhden pisteen päähän hyväksyttävästä gradun arvosanasta... Ja kun mulla ei ole mitään julkaisujakaan alla... Ja kun en ole lääkäri ja ilmeisesti he taitavat olla se ensisijainen ryhmä, joille noita annetaan varmaan...

Erittäin positiiviset fiilikset täällä siis tällä hetkellä omasta lähitulevaisuudesta :p. Ei siis muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä o/ !!
Palataan huomenna taas kosmetiikan pariin ja toivottavasti vähän enemmän positiivisissa fiiliksissä!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Jospa ne asiat siitä suttaantuisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alkaa taas hieman aurinko paistamaan risukasaankin!
      Onneksi mulla on 2 ohjaajaa :).

      Poista

Suositut tekstit