maanantai 26. maaliskuuta 2012

SuperKökkö Ripsari

Jälleen tämä kirjoittelu venähti, kun en sitten ennen Piloxingia kirjoitellut :p.
Mutta nyt olisi vuorossa yksi tuote, johon mulla meni sitten hermot loppupeleissä...


Eli mulla oli reilun kuukauden (??) tai kaksi käytössä tämä kannustelahjana saamani Avonin SuperCurlacious Mascara ja olen kerran aiemminkin tätä kokeillut (silloinkin sain tämän kannusteena).
Toivoin kovasti tämän muuttuneen edellisestä versiosta, mutta jouduin pettymään ja en kyllä yleisesti ottaen ole koskaan ollut tyytyväinen Avonin ripsareihin :(.
Syynä on poikkeuksetta se, että ne ovat jo käyttöön otettaessa liian kuivia, jonka takia paakkuuntuvat ja varisevat jo melko aikaisessa vaiheessa...
Yksi iso Plussa tällä ripsarilla oli, nimittäin tämä kyllä taivutti todella kivasti ripset, minähän en taivuttajaa käytä muuten. Tämän huomasi selkeästi silloin, kun itselläni välillä sojottaa osa ripsistä suoraan alaspäin. Tämä todella taivutti ne alas sojottavat ripset kauniisti kaarelle ylös päin!
Kuitenkaan tämä ei valitettavasti riitä yksinään saamaan mua ostamaan tätä uudelleen, sillä mielestäni ripsivärin pitää pysyä käyttökelpoisena vähintään sen 3kk ja myös pari kuukautta lisää ripsikamman avulla ei olisi pahitteeksi... Kuukausi ripsikamman avulla on aivan liian vähän, en ainakaan tarjoushintaan (8,90e/9,90e) suostuisi ostamaan tätä kuukauden välein...
Suoraan sanottuna harmittaa, sillä muuten tämä olisi ollut itselleni todella mahtava ripsari!! Tuuheuttikin ripsiä mukavasti (pituutta on omasta takaa tarpeeksi).
Mitä kriteerejä teillä on hyvälle ripsivärille???


Tämä Oriflamen ripsari on lähtenyt nyt käyttöön ja tässä on kosteus ainakin parempi. Katsotaan, miten ajan kanssa tämä lähtee käyttäytymään :).
Mutta nyt lähden syömään ja parit laskutkin pitäisi maksaa ennen Täydellisten Naisten alkua!
Miumoi <3

8 kommenttia:

  1. moi!
    mulla kans nyt avonin supermagnify-ripsari ja kuukauden käytön jälkeen alkaa olla niin kuiva ettei saa sievää jälkeä. muuten kyllä tykkäsin tapauksesta. ite tykkään noista kapeista, pienistä harjoista joilla ei tuu "kökkö"ripsiä, ilmeisesti kriteerinä siis ainakin erottelevuus.. :) (olin jo menossa rintsikkaostoksille sun innoittamana mutta sit en jaksanukaan :D)
    -sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muuten nuo Avonin ripsarit, mitä itse oon testannut, niin ovat olleet loistavia, mutta se kuivuus :(.
      Oon myös muistaakseni kokeillut tuota Magnify:ta, mutta mulle se teki vaan sellaset "ihan ok"-ripset, ei mitenkään huomiota herättävät.
      Itse taas oon rakastunut siihen SuperShockin jättiharjaan ja muutenkin se on sopinut parhaiten mun tuuheutustarpeeseen :). Muttä siinäkin se kuivuus estää ostamasta usein :(. Yksi mulla on odottamassa kaapissa, kun oli 6,50e alessa :).

      Ja kyllä sinne rintsikkaostoksille vielä kerkiää, en itsekään oo vielä ehtinyt, mutta vakaa aikomus on mennä :D.

      Poista
  2. Nuo Avonin ripsivärit kuulostavat kyllä iha mun painajaisilta, en voi sietää ripsareita, jotka ovat kuivia jo lähes ennen käyttöönottoa :/ Sain joku aika sitten jonkun markettiripsarin lehden tilaajalahjana ja sitä sai tahkoa varmaan kymmenen minuuttia ripsiin ennen kuin niissä oli edes jotain väriä.. Niin kuivaa tavaraa sekin.

    Ainut tollanen "markettiripsari" mitä käytän, on L'Oréalin Telescopic Clean Definition, mikä on kyllä ihan unelma mun ripsille :) Erottelee ja pidentää ripset tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, valitettavasti Avon saisi tehdä jotain nuille ripsareiden koostumuksille, että olisivat kosteammat :/.
      Muuten nuo olisivat hyviä, mutta pidempi käyttöaika on mulle ainakin pakollinen juttu! Mutta joskus kunnon tarjouksista tulee sitten ostettua kuitenkin.

      Poista
  3. Mäkin inhoon tollasia jo valmiiksi kuivia ripsareita, niillä ei tahdo saada kyllä ollenkaan kivaa jälkeä aikaseksi! Mutta iso plussa ripsarille on kuitenkin se että se taivuttaa ripset kauniisti kaareviksi, mulla kun on sama kun sulla; Osa ripsistä sojottaa alaspäin. -.- Ja taivutinta en myöskään käytä. :D Pitäis kyllä opetella, tai siis oon mä joskus kokeillutkin mutta ei ne vaan jää kaareviksi! Hmph.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ripsari oli kyllä itselleni täydellinen tuossa kaarevuuden teossa ja sydän itkee verta, kun on muuten niin huono koostumus tuossa :(.
      Tuuheuttavuus on sitten se toinen, mitä kaipaan ripsiini.

      Poista
  4. Mun ehdoton lemppari on se Avonin ripsari, jossa on keltainen harja.. En muista nimeä mutta enivei. :D Täydellinen ripsari, varmaan liioittelematta 10. sitä menossa. Vaihtamaan joutuu n. kerran kuukaudessa mutten näe sitä ongelmana, kun hintaa on se 8-13e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla varmaan se SuperExtend tuo keltaharjainen? :)
      Itse en ole sitä testannut, kun taisi olla pituutta antava ja itse en sitä kaipaa :D.
      Ja tosiaan, jos en ongelmana näkisi tuota tiheää vaihtoväliä, niin varmasti ostaisin tuota SuperCurlaciousta koko ajan :D. Mutta kun oon hyviä ripsareita käyttänyt parhaimmillaan 3-6kk, niin rahallisesti ei tunnu itsestäni hyvältä ostaa joka kuukausi 8-13e maksavaa ripsaria :).
      Mutta jos reilussa alessa on (5-6e), niin silloin tällöin voin kyllä ostaa uudelleen :).

      Poista

Suositut tekstit