maanantai 28. lokakuuta 2013

Putsaava Saippua

Suoraan pidemmittä puheitta seuraavan loppuneen tuotteen kimppuun:

Kyseessä on tämä Oriflamen Pure Nature Organic Tea Tree & Rosmary Purifying Soap Bar, josta sain tilatessani käsityksen, että tämä on kasvoille tarkoitettu saippua.
En (taaskaan) käyttänyt tätä ohjeiden mukaan, vaan parin kasvopesu-kokemuksen jälkeen käytin tämän selän ja rintakehän pesuun.

Vessapaperin päällä jämät, melko pieneksi sain käytettyä :).
Tämä oli sen verran kuivattava, etten uskaltanut kasvoilla isommin käyttää. Iho jäi todella narskuvaksi tämän jäljiltä, kättä ei meinannut saada liu'utettua kasvoilla tai kropalla, kun tätä huuhtoi pois.
Siksi ajattelinkin, että tämä voisi olla hyvä selän ja rintakehän finneilleni ja mielestäni ne pysyivät suht kurissa tätä käyttäessä.
Kasvoille en kyllä vakikäyttöön uskaltaisi ottaa, paitsi ehkä kesähelteillä, jos silloinkaan.
En nyt muista, onko tätä enää myynnissä, mutta selän pesua varten voisin ehkä toistamiseen ostaa!
Nyt minulla puttuukin tuohon käyttöön kunnon pesuaine, mutta olen paremman puutteessa käyttänyt Biothermin vihreää puhdistusmaitoa (samalla kun kasvot sillä pesen), jota mulla on se 400ml jättipönikkä. Se vaan tuntuu olevan ehkä liian mieto tähän käyttöön :).
Otan ilolla vastaan suosituksia aineista, joilla saisi selän ja rintakehän finnit pidettyä ruodussa!! Olen käyttänyt aiemmin The Body Shopin Tea tree-suihkugeeliä ja joitain tujumpia kasvojen pesuaineita, mutta lisää vinkkejä kaipaan :).

Eilen pidin jälleen välipäivän postauksista, kun nukuin (tai yritin nukkua) mahdollisimman paljon, että tuo flunssa häipyisi ja sitten Mr.Insinööri tuli takaisin kotiin, niin hänen kanssa piti sitten aikaa viettää reilun 4 päivän eron jälkeen :).
Muutama tuote odottelee vielä esittelyään ennen kuin kuukausi vaihtuu... Salaa toivon, että ehtisi vielä loppua lisää, ettei olisi ihan niin katastrofaalinen lopputulos ;D.
Katsotaan miten käy!
Miumoi <3

4 kommenttia:

  1. Mulla pysyy finnit kurissa rasvaamalla ja tätä apteekin rasvaa en enää vaihda minnekään. http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/CERIDAL-LIPOLOTION-ihooeljy-100-tai-500-ml Silloin tällöin kuorin ja tuolla sitten rasvaan päivittäin. Aattele :D Osaan mie sentään jotain rasvata vaikka aika laiska rasvojen käyttäjä olenkin. Tosin toikin on niin ja näin.. kaikille ei sama rasva passaa mutta ite suosittelen vaan kunnon rasvaa. Mikään pesu ei ainakaan omalla kohdalla ole koskaan tehonnut finneihin.. ei edes kasvoissa. Kuorinta ja kilo rasvaa päälle. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas nuo selän ja rintakehän finnit "puhkeaa kukkaan" pesun tai pikemminkin liian vähäisen pesun seurauksena...
      Nyt sairaana varsinkin ei oo hirveesti jaksanut vapaapäivinä raahautua kovin usein suihkuun, niin se kyllä kostautuu sitten... Ja silloin kun tuon liikunnan harrastamisen aloitin kunnolla, niin silloin varsinkin mulla selkä räjähti käsiin, kun alkanut hikoilla kunnolla. Jos kävi vaan pikasuihkussa, niin se ei tosiaankaan riittänyt :/.
      Naamaan mulla tulee finnejä lähinnä ruokavalion ja pesemisen seurauksena (huonojen sellaisten).
      Ja mä en vaan halua mitään "tylsiä" tuoksuttomia apteekkirasvoja käyttää :D. Meinaa ne tuoksut puistattaa, kun Mr.Insinöörin täytyy psorin takia niillä perusrasvoilla läträtä :).
      Mulle siis ei kiitos niin kauan, kuin mun kaapista löytyy tuoksullisia rasvoja :D. Eli palataan asiaan joskus 2 vuoden päästä (noin 22 purkkia kun kaapista vielä löytyy) :D.

      Poista
    2. Hehe :D Itseasiassa tuo rasva ei tuoksu miltään. Ei niin miltään ;) Mutta olisko sulla sitten jotain ihottumaa hikoilun takia? Olisiko siihen parempi käydä tapaamassa ihotautilääkäriä? No jaa .. mutta kuitenkin ;) Jokaisella toimii eri jutut. Meikä läträä nykyään noilla rasvoilla ja henkisesti joitakin vuosia sitten totesin, että mulla vaan on rasvoittuva iho ja sen kans täytyy elää :D Laitan nääs tuota samaa rasvaa kasvoille talvisin meikin alle eikä meikki juokse pois iholta :DD

      Poista
    3. Noo, tuoksuttomatkin tuotteet ovat niiiiiin tylsiä noihin mun ihanan tuoksuisiin voiteisiin verrattuna :D. Mutta pakko mun on käyttää ensin nuo varastot pois, ennen kuin siirryn testailemaan apteekin juttuja :).
      Ja ei se ihottumaa ole, vaan ihan rehellisiä finnejä ja mustapäitäkin on vain tullut.
      Ja ovat lähteneet kunnon pesulla, kuorinnalla ja puristelulla (joo, hyi hyi mua :p ).
      Eli ei tarvi lääkärin luona käydä, ei niitä edes niin paljoa tule, että liikaa haittaisi.
      Se on tosiaan tapoja niin monia kuin on ihmisiä ja syitä näppyjen tuloon myös yhtä monta, mulla ne on tuo liikunta/hikoilu ja varsinkin ruokavalio suurimmat, toki vähän varmaan hormonitkin vaikuttaa :).
      Näillä mennään tosiaan mitä on saatu, hyväksynyt olen tämän kohtalon myöskin :).

      Poista

Suositut tekstit