sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Maaliskuun yhteenveto ja ruokaa

Unohdin tyystin eilen laittaa kännyllä ottamani kuvat ruuasta perjantailta :D.
Käytiin ensin juomassa yhdet Café Kulumassa ja sen jälkeen suunnattiin Pannuun, josko sinne pääsisi syömään ja pienen odottelun jälkeen päästiinkin pöytään :).
Alkuruuaksi otin salaatin, että jaksoi sitten pääruokaa odotella ja maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni myös etanaa, kun JS otti etanoita valkosipulissa ja aurajuustossa alkuruuaksi.
Ensin en meinannut kyetä maistamaan, kun sain haarukalla käännettyä sen etanan ja näytti niin ällöttävälle, mutta JS käski laittaa silmät kiinni ja antaa mennä :D.
Onnistuihan se sitten ja yllättävän hyvää jopa oli! Aika paljon maistui sienelle eli jos sienistä tykkää, niin varmasti tykkää sitten nuistakin :). Ja valkosipulikin oli aika voimakas, niin se toi oman makunsa siihen.
Mutta pääruokani näytti sitten tältä:

Paholaisen kanaa eli "Vuohenjuustolla kuorutettua kanaa, lakritsaista balsamicokastiketta, paholaisen hilloa ja paprika-punasipulipaistosta".
Ja oli kyllä herkullista!!

Lisukkeeksi otin sitten vuohenjuustoperunat ja näitä oli kyllä valtava annos, ihan kaikkea en vaan jaksanut syödä, vaikka itselläni on tapana, ettei ruokaa jätetä lautaselle :p. Nämäkin veivät kielen mennessään!

Mutta nyt siihen maaliskuun yhteenvetoon eli ensin tulee taas loppuneiden lista:

-Avon Perseive Dew Eau de Toilette (näyte)
-Oriflame Urban Shield Lip Gloss, Frosted Rose
-Oriflame After Hours Eau de Toilette (näyte)
-Oriflame Miss O Club Privé Eau de Toilette
-Schwarzkopf Got 2 Be Smooth 'n Chic Smoothing Lotion
-The Body Shop Spiced Vanilla Hand Cream
-Avon Little Red Dress Eau de Parfym (näyte)
-Avon Ultra Color Rich Lip Gloss, Pink Icing
-Oriflame Milk & Honey Gold Nourishing Hand & Body Cream
-Oriflame Feet Up Fresh Glow Pink Grapefruit Foot Deodorant
-Lush Buffy Body Butter Scrub
-Avon SuperCurlacious Mascara
-Lush Retro Avowash Soap
-Avon Naturals Moisturising Strawberry Yogurt Facial Mask
-Avon Solutions Total Radiance AM/PM Face Cream
-Avon Planet Spa African Shea Butter with Ginger Nourishing All-in-One Facial

Yhteensä 13 täysikokoista ja 3 näytettä loppui. Lisäksi oli jäänyt mulla yksi miesten edt-näyte omien näytteiden sekaan, niin sen heitin pois.
Sitten ne plussat...:

+Dermosil Hand Soap, Ice Blue
+Dermosil Hand Soap, Silver Snow
+Dermosil Oat Body Milk
+Dermosil Oat Soap, 100g
+Dermosil Scandinavian Haircare Volume Conditioner for Fine Hair (30ml)
+Dermosil Red Orange Shampoo (40ml)
+Dermosil Red Orange Conditioner (40ml)
+Dermosil Red Orange Shower Gel (40ml)
+Dermosil Red Orange Body Lotion (40ml)
+Dermosil Red Orange Hand Cream (40ml)
+The Body Shop Chocomania Body Scrub
+The Body Shop Chocomania Lip Butter
+The Body Shop Pomegranate Hydrating Body Spray
+Oriflame Beauty Wonder Balm Lip Balm
+Oriflame Royal Velvet Softening Toning Gel
+Oriflame Nature Secrets Mint & Raspberry Exfoliating Shower Gel
+Oriflame Fruit Cocktail Hand Cream
+Oriflame Strawberry & Cream Scented Hand Cream
+Avon Planet Spa African Shea Butter Restoring Hair Mask
+Avon Planet Spa Dead Sea Minerals Exfoliating Body Scrub

Eli yhteensä 14 täysikokoista ja 6 minikokoista tuotetta tullut.
Nettona siis  1 täysi kokoinen ja 6 minikokoista tullut ja 4 näytettä loppunut.
Ei siis mikään katastrofi vai mitä??
Alan seuraavaksi taas kuvailla purkkeja ennuste-postausta varten ja tästä huhtikuusta mulla on oikeasti aika hyvä fiilis, nimittäin tänään jo loppui yksi tuote ja yksi loppui myös aiemmin, mutta ajattelin kokeilla toimiiko se vielä, niin jätin sen tarkoituksella tälle kuulle :).
En menekään tänään sinne Spinningkiin, huilaan vielä, niin jaksan sitten huomenna Nikeen mennä :). Parempi olo toki jo on.
Mutta palataan huomenna asiaan!
Miumoi <3

2 kommenttia:

  1. Etanoista tuli mieleen se kun kerran mun oli tarkoitus rohkaistua ja maistaa niitä. Avokki siis osti Lidlistä sellaisen pakaste-etanajutun ja ajattelin et kyllä mun on pakko maistaa pieni pala. Lähdin siinä sitten rohkaisutupakalle ja mitä kummaa, sillä välin avokki oli litassu loputkin naamaansa =D En vissiin ilmaissu hänelle haluani niiden maisteluun..heheh!

    Asiasta kukkaruukkuun, blogissani olisi sulle tunnustus: http://purkkimeri.blogspot.com/2012/04/suloinen-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, avokkisi on ollut nopea :D. Tosin niinhän se menee, että nopeat syövät hitaat ;D. Jospa ensi kerralla sitten onnistut maistamaan niitä :). Ja silmät kannattaa laittaa kiinni, jos vähänkään arveluttaa ulkonäkö :D.

      Ja kaunis kiitos tunnustuksesta, huomasinkin sen, kun kävin lukemassa sun päivitykset ^_^.

      Poista

Suositut tekstit