keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tuleekohan sitä kevättä ollenkaan, kun ei pääse hulluttelemaan?

Tältä näytti tänä aamuna maisema ja 4 päivää sitten sää oli tällainen:
Tällä hetkellä lunta sataa edelleen, tosin rauhallisemmin kuin yllä olevassa kuvassa.
Tuo piha ehti jo melkein sulaksi tässä välissä :/.
Ei kait se auta kuin toivoa, että juhannukseen mennessä olisi nuo lumet sulaneet pois.
Mutta joo, niin siinä kävi, että edelleen tämä räkätauti pahenee eli kotona täällä ollaan ja mun piti hieronta-aikakin perua :(. Hitsi, että osaa ihmistä vaan ärsyttää, kun näin huonoon saumaan tuli tämä tauti ! Eli tänään ei ainakaan ole Hulluille päiville mitään asiaa, mutta tässä tulee nyt  (haaveilu-listaksi jäänyttä) kollaasia, mitä tämän päivän tuotteista "himoitsin":

Vaatteet nyt olisivat hinnaltaan muutenkin haaveeksi jääneet, mutta nuo Vagabondin Ballerinat olisi olleet katsastamisen arvoiset.
Nuo Iittalan Kivi-kynttilätuikut (omenanvihreä ja siniturkoosi) olisi voinut ostaa, niitä kun olisi mukava kerätä (3 lahjaksi saatua omistan ennestään, Täällä kuvaa niistä käytössä).
Kosmetiikka-puolelta olisi kiinnostanut ostaa kokeiluun ainakin Max Factorin False Lash Effect, mutta turha sitäkään enää toivoa, ne kun on mennyt aina nopeasti. Myös Osiksen kuivashampoo olisi kiinnostanut kokeilla Klippoteketin rinnalle. Onko kellään vertailupohjaa nuiden välillä???
Sitten Bonacuren Moisture Kick-suihke alkoi kiinnostamaan, kun luin Novan blogista vanhempia postauksia ja sitä oli kehunut :).
Niin ja Herkku nyt on sanomattakin pakollinen paikka joka kerta :D. Ja liikuntaa varten olisi ollut Gainomaxin palautusjuomat ja Naturdietin patukat ostoslistalla. Nuo muut oli sitten sellaista  haaveilua ja "olisi ollut kiva katsoa"-osastoa, joita en välttämättä olisi ostanut.

Huomenna löytyisi enemmänkin ihan vakavasti otettavia osto-kohteita.
Herkusta ensinnäkin perinteiset rahkat (Haamurahkaa varsinkin, mutta muitakin ollut), loimulohi ja smoothiet ja lisäksi mangoa pitkästä aikaa ja avokadojakin voisi kokeilla. Ja Taverna Halloumi-juusto on ollut todella hyvässä tarjouksessa joka kerta, että sitä pitäisi saada hamstrattua kesää varten jonain päivänä, jos tarjouksessa vaan on!
Vaatteista sadeviitta lähtisi varmasti mukaan, se olisi kyllä tarpeen, kun niin paljon kesällä ja syksyllä pyöräilen. Lisäksi Eccon kengät, Marcin ballerinat, neuletakit ja Enyn paita olisi mielenkiintoista katsastaa. Reebokin suihkusandaalitkin olisi salilla kätevät, jos suihkussa tulee siellä käytyä.
Muut jutut ovat sitten jälleen haaveluksi tuohon laitettu :).
Saapa nähdä, pääsisikö sitä huomenna jo töihin ja tuolla käymään sitten... Ehkä Buranan voimalla??
Oletteko menossa hulluttelemaan, vai kierrättekö Stockmannit kaukaa näinä päivinä :) ??

Mutta loppujen päivien kollaasit yritän tehdä tässä jossain välissä, kun jaksan, nyt lähden takaisin peiton alle ja teetäkin pitäisi jälleen keittää kurkkua varten...
Miumoi <3

16 kommenttia:

  1. Yleensä kartan koko Hulluja päiviä mutta kerran niissä pitää käydä kiertämässä ja kyynärpäätaktiikkaa käyttämässä. Jopa Simpanssi aikoi tulla mukaan tuolle retkelle. Saapa nähdä mitä siitä tulee :D Nimim. Pakko päästä akateemiseen kirjakauppaan ja herkkuun hakemaan haamurahkaa. Nomnom

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä täytyy vaan laatia hyvä suunnitelma miten etenee ja itselläni on monesti toiminut se, että siirtyy paikasta toiseen siellä hyllyjen välissä eikä ns. pääkäytävällä :). Ja jos ei ole mitään "pakko saada" tuotteita, niin sitten oon käynyt vasta ihan iltasella lähellä sulkeutumisaikaa :).

      Poista
  2. Multa puuttuu Hullut Päivät ja Ikea -geenit =D Omat sortumiset listasin blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, pitääpäs käydä katsomassa, mihin oot sortunut!!

      Poista
  3. Voi koitahan tulla pian terveeksi! :/ Mun olis tarkotus päästä perjantaina tuolla Stockalla käymään, vaikka jo etukäteen tiedän, että hermot siellä vaan menee ;s Pakko kuitenkin päästä ostamaan pari pulloa shampoota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti toivon, että tämä tauti helpottaisi pian!
      Sitten suuntaat suoraan sinne shampoo-laarille jostain hyllyjen välistä, jos ei ihmismassaan niin pahasti hermot menisi :).
      Itseäkin useasti ahdistaa tuollaiset ihmismassat, mutta hyväksi taktiikaksi oon katsonut tuon mitä Dweialle vastasin :).

      Poista
  4. Tulinpa tervehtimään ja toivottelemaan paranemisia. Täällä myös sairastellaan.. Jos käyt kurkkaamassa blogiini, niin saatat ehkä kuvista hoksata kuka täällä kirjottelee :) Ja jos sulla on kokemuksia jostain tosi mahtavasta käsirasvasta sekä kynsinauhaöljyistä/kynsinauhalle tarkoitetuista hoitotuotteista niin kerro toki, jos vaikka sais nämä kuivat halkeilevat kynsinauhat kuriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken aikaa piti miettiä, mutta kun tuota profiilikuvaa katsoin, niin olenhan mä sen naamakirjassakin nähnyt :D.
      Kiva kun tulit tervehtimään ja toivottavasti sullakin tauti helpottaa pian :)!
      Ihania kynsikuvia sulla tuolla blogissasi!

      Mitään todella mahtavaa "Holy Grail"-käsirasvaa ei ole itsellänikään vielä tullut vastaan, mutta käsivoiteet-tunnisteen alta löytyy omia kokemuksia joistain kokeilemistani voiteista.
      Itsekin etsin sitä täydellistä rasvaa, kun niin toivottoman kuivat kädet on, kiitos runsaan käsien pesun ja labrahanskojen :D.

      Oriflamen Tender Care on mulla toiminut niin kynsinauhoilla kuin huulirasvana (lisäksi pari kynsinauhageeliä odottaa käyttöään kaappien kätköissä, niistä ei vielä isompaa kokemusta ole).
      Lisäksi iltaisin ennen nukkumaan menoa laitan vaan paljon rasvaa ja puuvillahanskat käsiin hetkeksi, niin aamulla on ainakin pehmeät kädet (ennen sitä ekaa käsien pesua) :).

      Poista
  5. Erittäin hyviä himotuksia täälläkin ;) Harmi ettet päässyt hulluttelamaan ja meni jutut sivu suun :( Toivottavasti ehdit vielä hulluttelemaan ja löydät jotain kivaa vielä :) Itse kävin tänään hieman kiertelemässä, mutta mukaan ei tarttunut mitään muuta kuin ruokaa. Paria paitaa kannoin kädessä, mutta päätinpä säästää nekin rahat reissuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveena olisi josko viikonloppuna pääsisi viimeistään katsomaan, mitä tuolla on enää jäljellä. Tosin aika pahalta vaan näyttää, kun yskä-vaihe alkaa ottaa otteeseensa :/.
      Mutta jos en pääse, niin säästyypähän tosiaan rahat :).
      Mutta ne Magisso-teekupit täytyy käydä katsomassa tässä kuussa kuitenkin, kun ne on kantis-alennuksessa!! Siitä asti ollut mielessä, kun sun blogissa ne näin :D.

      Poista
  6. Tulihan siellä käytyä ja nappastiin sitten se Dyson mukaan =) Moisture Kickiä hypistelin mutta jätin ostamassa, mulla kun on noita jätettäviä hoitoaineita vaikka muille asti jakaa... Ja heh, itekki huomasin et kannattaa hiippailla hyllyjen välissä, siellähän oli paljon väljempää =D Hmm, miten mä muistelin että haamurahkan olis pitäny olla tänään tarjouksessa, jätettiin kuitenkin väliin se ruokapuoli kun ei siellä ihmispaljoudessa kauaa viitsi haamailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..jaaha, en sitte välttyny kirjotusvihreiltä, Moisture Kickin jätin ostamaTTa piti kirjoittamani eikä ostamaSSa..

      Poista
    2. No niin, hyvä että ainakin jotain tarpeellista lähti mukaan :D.
      Ja itsellänikin tunnetusti on nuita hiuksiin jätettäviä vielä, vaan saahan sitä haaveilla ;).
      Joo, Haamurahka tuli eilen myyntiin, mutta tuolla on aina muitakin rahkoja myynnissä, mitä myös tulee ostettua tuolla aina :).
      Mulla taas on niin päin, että Herkkuun meen ennemmin ja jätän muut puolet katsomatta :D.
      Pahasti vaan näyttää siltä, että pääseeko tuonne tosiaan ollenkaan nyt :/.

      Poista
    3. Olis kyllä ollu kiva maistaa sitä haamurahkaa, minä ku en oo ostanu mitään rahkoja koskaan Stockmannilta. Pitänee käydä joskus ostamassa, siis silloin kun ei ole ruuhkaa =) Toivottavasti se ei vaan oo sitte hirmu kallista, en yhtään tiedä mitä se normaalisti maksaa... Ja toivottavasti siippasi toi sulle herkkuja, pitäähän sitä sairaana vähän hemmotella itseään =P

      Poista
    4. Tuolla Hullareilla se on hinnaltaan 6,90e/kg, joten ei siinä kovin paljoa köyhdy. Ilmeisesti sitä on myös muulloinkin stokkalla myynnissä silloin tällöin mangorahkana :).
      Itse tykkään välillä ostella nuita rahkoja, jos ei vaan jaksa alkaa tekemään itse :). Muistaakseni taitaa pyöriä jossain 10-13e/kg kieppeillä nuo stokkan rahkat eli ei älyttömän halpaa, mutta itse ajattelen ne tosiaan harvinaisena herkkuna :).

      Ja mie sain nuo herkut itselleni \o/. Kyllä nuo miehet joskus osaa olla ihania <3 :D.

      Poista
    5. Juu, kyllä ne miehet osaa olla ihania <3

      Poista

Suositut tekstit