torstai 21. heinäkuuta 2011

Uusi kirjoittelija täällä hei :)

Varmaan vajaan vuoden enempi ja vähempi miettinyt blogin aloittamista ja nyt kun sain viimeisen opiskeluhomman pois alta, niin mikäs sen parempi hetki aloittaa tämä kuin nyt :).

Ensinnäkin, blogin nimi saattaa johtaa hieman harhaan, pelkkää angstaamista tämä ei todellakaan tule olemaan, vaikka osaltaan tämän blogin halusinkin aloittaa, että saisin omia ajatuksia purkaa kun siltä tuntuu. Halusin vain blogin nimeen jotain, joka liittyy elämääni suuresti vaikuttaneeseen bändiin, Sentencediin :). Eli siitä voi päätellä, että jotain musiikki-aiheisiakin postauksia tänne eksyy varmasti paljon.

Suureksi osaksi tänne tulee kuitenkin juttua kosmetiikasta ja varsinkin sen vähentämisestä (sitä kun on päässyt hieman kertymään...) ja tästä minä aloinkin alun perin kypsyttelemään ajatusta blogista. Inspiraatio lähtikin varsinaisesti Ostolakossa-blogista, kun sen sattumalta löysin ja tammikuussa sitten todella aloitinkin tämän kosmetiikan vähentämisen, apunani Excel-taulukko :D. Viime kuukausina vähennysprosessi onkin edistynyt huomattavasti, kun rahatilanne on tällä hetkellä melko huono, ettei mielihaluilleen voi antaa edes valtaa :).
Sitten tänne tulee varmasti juttua myös minun ja poikaystäväni Mr.Insinöörini kissoista, Siiristä ja Neffistä, meidän ah-niin-ihanan-raivostuttavista Diivoistamme :). Ja kaikesta muusta mahdollisesta!

Jospa tämä riittäisi tältä erää, olisi aika lähteä pumppiin Satsille :) Katsellaanpas taas myöhemmin!
Miumoi <3

5 kommenttia:

  1. Jeeee! Onhan tätä ootettu :)))

    VastaaPoista
  2. Jes, vihdoinkin! :D Liityin heti lukijaksi. <3
    Ps. Ihana fontti mutta jotenkin mun silmille liian koukeroinen.. :'D

    VastaaPoista
  3. Kiitti tytöt <3
    Ja kyllä tuo fonttikin vielä saattaa vaihtua tässä, kunhan kunnolla pääsen tämän aloittamaan :)

    VastaaPoista
  4. Kivaa, että blogini on inspiroinut omaan projektiin. :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä saan olla blogillesi todella kiitollinen, että se herätti viimein minutkin tästä purkki-ähkystä :D. Mutta paljon houkutuksiakin blogissasi on ollut, enkä kyllä malttaisi odottaa, että pääsisi myös uusia juttuja kokeilemaan!

    VastaaPoista

Suositut tekstit