keskiviikko 29. elokuuta 2012

Joko olisi viimeinen käsijalkavoide vähään aikaan?

Tämän käsivoiteen käytin suurimmaksi osaksi kyllä käsissä töissä, mutta tuoksuun kyllästyin totaalisesti, niin piti käyttää nopeasti pois se jäljellä ollut 1/4 tuubi :).

Kyseessä oli tämä viime joulun aikaan ostamani The Body Shopin Cranberry Joy Hand Cream. Ja minähän ostin kaikki kolme voidetta, kun olivat Limited Edition-tuotteita, enkä osannut päättää minkä yhden ottaisin :D. Vaniljan olenkin jo käyttänyt aiemmin tänä vuonna eli yksi vielä olisi jäljellä näitä :).
Mutta tässä tuoksui tosiaan karpalo sellaisella vähän liiankin makealla sävyllä, sain siis yliannostuksen sitä... Teholtaan tämä oli kuitenkin käsille hyvä, pieni määrä riitti hyvin itselläni kosteuttamaan, eikä jaloissakaan tehot juuri hävinneet (tosin käytin tätä sinne vähän isommissa määrissä :D).
Kaiken kaikkiaa tehoiltaan hyvä voide, mutta tuoksun takia en ostaisi tätä enää uudestaan. Katsotaan, miten käy viimeisen inkiväärin kanssa :).

Jalkavoiteeksi lähti vihdoin käyttöön "oikea" jalkavoide Avonilta, kun huomasin että näissäkin alkaa loppuvuodesta tulla päiväykset vastaan :D.
Tästä tulee juttua todennäköisesti seuraavan 2 kuukauden sisään, jos käyttötahtiini on uskominen :).



Mutta mitäs sitä muuta... Töissä on päivät menny koneella homehtuessa ja sekvenssejä (aika kakkoja sellaisia...) lukien. Tänään oli pakko saada myös vaihtelua siihen, joten täytin lisäksi pipetinkärkibokseja :D... Nooh, ensi viikolla vihdoin kunnolla labrahommiin! Tietokoneiden kanssa pitää alkaa vuorotella, kun porukkaa tulee taas töihin huoneeseen, jossa pari työkaveria on nyt tehnyt kirjoitushommia. Odotankin jo, että pääsen labraan, varsinkin kun ei ole hirveästi motivaatiota huonoja sekvenssejä lukea väsymyksen takia. Pysyy vähän virkeämpänä, kun aivot joutuvat pysymään skarpimpana :).
Tosin kunnon yöunet auttaisivat enempi asiaa, taas Neffi on alkanut meuhkaamaan jotain aamuisin 5 jälkeen, niin ei saa nukkua edes herätyskellon soittoon :p. Jospa se taas rauhoittuisi pian...
Mutta nyt alan kohtapuoliin suunnata sinne Sh'Bamiin, kun saan vihdoin berberin ylös penkistä!
Huomenna viimeiset loppuneet vuorossa tälle kuulle!
Miumoi <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit